Ruokapöydässä kuultu kuriositeetti viime viikolta:
Tytär kertoi ikätoverinsa, parikymppisen opiskelipojan, käyneen äskettäin ostamassa Helsingin Akateemisesta kirjakaupasta Finlandia-palkinnolla palkitun Ulla-Lena Lundbergin Jään.
Kirjakaupan myyjä ei malttanut olla tokaisematta kassalla, että nuorukainen oli kyllä iältään ylivoimaisesti nuorin Lundbergin kirjan ostaja sillä viikolla. Tähän nuori mies vastasi totuuden
mukaisesti: ”En minä tätä itselleni, vaan äidilleni joululahjaksi…”
Eilisen Helsingin Sanomien mainosliitteenä solahti rouva
Huun aamiaispöytään Suomalaisen kirjakaupan nelisivuinen erillinen mainosliite,
jossa osansa huomiosta saivat myös lasten- ja nuortenkirjat.
Mainoksessa todetaan, että "Lukeminen on lasten leikkiä ja kirjalahjan ostaminen eri ikäiselle hauskan helppoa".
 |
Lahjavinkkipoiminta ei tuottanut ainakaan minulle yllätyksiä. Isosta tarjonnasta oli seulottu esiin Angry birds- tuoteperheen kirjojen ja Mauri Kunnaksen
Aarresaari-kuvakirjan (Otava) lisäksi seuraavat lastenromaanit:
Veera Salmen Puluboin ja ponin kirja (Otava),
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu pihalla
(Otava),
Sinikka & Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja nukkavieru
Nelli (Tammi),
Timo Parvelan Ella ja kadonnut karttakeppi (Tammi) ja Ella
ja äf yksi (Tammi),
Siri Kolun Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arku (Otava) ja
Tuula Kallioniemen Aaveita ja avaruusolentoja (Otava).
Nuortenkirjoista mainostuksen arvoisiksi katsottiin Christopher Paolinin
Perillinen (Tammi), Suzanne Collinsin Nälkäpelin yhteislaitos (WSOY), J. R. R. Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin (WSOY) sekä tietokirja Harry Potter: legenda (Readme.fi).
Mainosten kupeessa em. kotimaisten teosten kirjailijat ja
kuvittajat antavat ytimekkäitä lausuntoja siitä, miksi kirjojen lukeminen
lapsille on tärkeää. Timo Parvela kiteyttää:
Jokainen lapsi tarvitsee suojakseen linnan, joka on muurattu tarinoista. Meidän aikuisten tehtävä on rakentaa se linna.
 |
Lastenkirjailijat ja -kuvittajat puhuvat
kirjallisuuskasvatukseen liittyvissä linjauksissaan viisaita, mutta silti Rouva
Huuta kylmäsi tuon mainosliitteen selaileminen. Tämä johtui lähinnä
lastenromaaneille lätkäistyistä ikäsuosituksista.
Tuntuu siltä, että kirjakauppiaat sekä yli- että
aliarvioivat lapsia lukijoina. Mauri Kunnaksen rouhea ja karmivan jännittävä
merirosvotarina, R. L. Stevensonin
alkuteokseen pohjaava koiramainen tulkinta Aarresaaresta, kolahtaa mielestäni huomattavasti
vanhempiin lukijoihin kuin 3–5-vuotiaisiin.
Risto Räppääjän, Ellan, Tatun ja Patun sekä Veera Salmen
esikoisromaanin nyanssit, huumori ja taidokas verbaliikka löytävät lukijoita taatusti 6–8-vuotiaiden lasten lisäksi MYÖS monista reilusti yli 10-vuotiaista lukijoista.
Ja Me Rosvoloiden ja Reuhurinne-sarjaan kuuluvan Aaveita ja avaruusolentoja -kirjoista löytyy toki pureskeltavaa reippaasti yli 10-vuotiaillekin ja toisaalta ne kiinnostavat taatusti myös niitä ALLE 8-vuotiaita, jotka ovat oppineet varhain lukemaan.
Lasten- ja nuortenkirjatarjonta on Suomessa valtaisaa.
Miksi ihmeessä kirjakauppiaat tekevät tällaisen karhunpalveluksen kirjailijoille,
kuvittajille, kirjaa ostaville aikuisille ja ennen muuta
lapsille ja nuorille?
Toisaalta myös kustantajat suosivat entistä kärkkäämmin ikälaputuksia; esimerkiksi Tammen Kirjava kukko-sarjan uudistetussa kansikuvassa koodataan kirjojen kohderyhmä tiukan holhoavasti.
Toivoakseni kirjoja läheisilleen lahjaksi ostavat osaavat
edelleen ajatella itse ja tehdä valintoja myös aivan itsenäisesti.
Kun lasten-
ja nuortenkirjoihin lyödään ikään viittaavia leimoja, niin niiden
potentiaalinen lukijakunta kaventuu ja lukijoiden oma hyvän kirjan löytämisen
ilo haalentuu.
Lasten lukemiskulttuuri ja lukuharrastus on murroksesssa. Myös maahanmuuttajat ja monet hitaamman kaavan mukaan lukemisen haltuun ottavat koululaiset asettavat jatkuvasti uusia paineita lasten- ja nuortenkirjallisuudelle. Aikuinen toimii viisaasti ja kaukokatseisesti, kun ei rajoita lasten lukemista jonnin-joutavilla ikä- ja kohderajoituksilla.
Lastenkirjallisuus on meidän kaikkien yhteistä herkua.
18 kommenttia:
Niin, kirjan kanteen niitatuista ikärajasuosituksista minäkin olen kirjastotätinä ollut harmissani. Kuinka moni 10-vuotias lainaa 6-8 -vuotialle suunnatun kirjan, vaikka se olisi oikeasti hänelle ihan sopiva? Mainitsemistasi kirjoista Kunnaksen Aarresaari ja Salmen Puluboi upposivat varsin mainiosti omaan 10-vuotiaaseen tyttäreeni. Tässä yhteydessä ihan pakko lisätä, että ikärajasuositusten lisäksi ärsyynnyn myös yksioikoisesta sukupuoleen perustuvasta markkinoinnista.
Kiitos tästä tekstistä!
Olen aivan samoilla linjoilla ikäsuositusten kanssa. Olen ihmetellyt jo pidempään tätä trendiä.
Toinen ikävä asia on todella se, että vain tietty osa kirjosita saa näkyvyyttä. Useimmiten ne eniten myydyt sekä elokuviin liittyvät lastenkirjat. Ammattimaisuus on näistä katalogeista kaukana. Luulisi, että näissä voisi ammentaa tietotaitoa yllin kyllin suosittelemalla erilaista kirjaa erilaisille lukijoille sen sijaan, että ratsastetaan takuuvarmoilla myyntimenestyksillä. Moni aikuinen ei lainkaan ole tietoinen siitä valtavast tarjonnasta, jota lasten- ja nuortenkirjallisuudessa on olemassa. Kirjastot ja koulut onneksi tekevät tärkeää työtä tässä, mutta toivoisipa kustantajilta ja kirjakaupoiltakin perehtymistä asiaan.
Niin totta. Ja osa niin valveutuneista vanhemmista eivät mitenkään voi ymmärtää, kun kirjaston täti suositteleekin kirjaa eri-ikäiselle kuin kaikkitietävä kustannuslaitos on siihen lätkäissyt. Tullaan arkana kysymään, että voinko lainata kirjan vaikka tässä onkin, että sopii sille ja sille ikäluokalle.
Viedään siis se vähäkin lukuilo kun lätkitään niitä numeroita miten sattuu. Täti ei tykkää.
Mä olen vähän eri mieltä, joululahjamarkkinoilla kun liikkuu myös meitä joilla ei ole omia lapsia ja joilla voi olla varsin epämääräinen käsitys siitä millainen kirja sopisi vaikkapa kuusivuotiaalle joka ei lue itse mutta katselee innokkaasti tai seitsemänvuotiaalle joka on juuri oppinut lukemaan (muut kiinnostuksen aiheet vaikuttaa sitten tarkempaan haarukointiin).
Eli vaatimus itsenäisestä ajattelusta ei valitettavasti aina onnistu, onko silloin suositeltavampaa olla ostamatta lastenkirjoja lahjaksi?
Eri asia tietysti sitten miten laajoja noiden ikärajojen pitäisi olla, kuinka tiukasti niitä kannattaa tuijottaa tai milloin kannattaa katsoa myös niiden ohi...
Kiitos kommenteista.
Aikuisten kirjan ostajien on entistä vaikeampi pysyä kartalla ilmestyvästä tarjonnasta, kun lasten- ja nuortenkirjoista kirjoitetaan ja puhutaan eri medioissa entistä vähemmän.
Kirjakauppiaat tekevät tietysti tulosta myynnillään ja keskittyvät kernaasti niihin taattuihin nimikkeisiin.
Toisinaan piinaan itseäni isojen kirjakauppojen lastenkirjaosastolla ja kuuntelen, kuinka lastenkirjan ostajia ohjeistetaan myyntihenkilökunnan taholta... ja joskus rohkaistun ehdottamaan myös muita vaihtoehtoja niiden myyntimagneettien rinnalle, jos ostava taho vetoaa olemuksellaan tai kysymyksen asettelullaan minuun jollain tavalla...
WSOY mainosti tämän päivän Hesarissa uusinta nuortenkirjallisuuttaan fiksusti laveammalla otsikolla, muistaakseni tyyliin "kirjoja kaikille nuorille".
Muistan taannoisen kiivaan keskustelun siitä, että nuortenkirjat eritoten pitäisi ikärajoittaa - ettei vahingossa kukaan teini lue nuorille aikuisille suunnattuja rankempia kirjoja! Ja jos olisi vielä varoitus seksistä/väkivallasta niin aina parempi...
Arvioisin, että kyse on asenteiden tiukkenemisesta yhteiskunnassa - Suomessa ollaan menossa siihen ajatusmalliin, että yksilö ei osaa itse ajatella omilla aivoillaan, vaan häntä täytyy holhota, suojella ja valvoa. Lapset eritoten eivät erota satua todesta (olen aivan eri mieltä...).
Toisekseen olen kuullut, että ulkomailla kirjoilta vaaditaan ikäsuosituksia, tiukkojakin kohderyhmäsegmenttejä. Suomalaisia kirjoja ja kirjailijoita viedään ulkomaille, ja koska menestys ulkomailla voi nostaa myyntiä Suomessakin, voi tämä ikälätkien käyttäminen tuntua houkuttelevalta.
Hyvää pohdintaa ja asia on mietityttänyt minuakin 8-vuotiaan äitinä.
Ikäsuositukset ovat kaksiteräinen miekka. On hyvää ja huonoa.
Hdcanis otti esiin hyvän pointin. On ihmisiä, joita tuo ikäsuositus todella helpottaa. Ihmisiä, joilla ei ole (enää) lapsia. Esim. minun mummoni (yli 85v.) ei taatusti osaisi ilman ikäsuosituksia ostaa lapselleni sopivaa kirjaa, kun silloin kun mummollani oli lapsia, niin oli eri kuviot ;)
Myyjänkään apua ei aina ole saatavilla jouluruuhkissa tai netissä.
Ikäsuosituksen huono puoli on tuo kapea-alaisuus ja se, että LAPSILLE itselleen ne ovat aika tärkeitä. Tulee hyvin äkkiä se "Hyi! En lue vauvojen kirjaa" ja niin 3-5 vuotiaille suunnattu Kunnas saa jäädä. Minustakin Kunnaksen kirjoista saa irti enemmän yli 5-vuotiaat lapset. Etenkin jos puhutaan Koiramäki-sarjasta.
Pulmana on myös se, että lasten ja nuorten lukijuus on todella laajaa. Se, mikä on 10-vuotiaalle Villelle ok, on aivan liian vaativaa ikätoveri Kallelle. Riippuu lukuharrastuneisuudesta ym.
En siis halua suoraan tyrmätä ikäsuosituksia (korostan sanaa 'suositus', koska ikärajat kirjoissa haluan tyrmätä heti).
Kiitos Morrelle ja Usvazinelle omista näkökulmista.
Yhdyn täysin Usvazinen ajatukseen siitä, että pohjimmiltaan kyse on aikuisten halusta kontrolloida enemmän lasten ja nuorten lukemista. Ei uskota siihen, että lapsella on oma taju siitä, mitä hän haluaa lukea, millä tahdilla ja mistä aiheista.
Ylipäätään voisi mielestäni ilmestyä enemmän sellaisia lasten- ja nuortenkirjoja, joissa päähenkilön ikä jäisi kokonaan lukijan päätettäväksi. Näin venytettäisiin kirjojen kohderyhmiä.
Ja entäpä, jos päähenkilön sukupuolikin jäisi lukijan itse päätettäväksi?
Tarkennan sen verran että en siis haluaisi että kirjaan itseensä olisi painettu ikäsuosituksia, koska lapset voivat tosiaan olla aika tiukkoja niiden kanssa vaikka aikuiset voisivatkin ottaa ne suosituksina.
Mutta mainostuksessa ne ovat minusta kannatettavia.
Välitän tänne Kirstin, pitkään kustannustoimittajana isossa kustannustalossa työskennelleen ystäväni, sähköpostilla lähettämiä ajatuksia liittyen käytyyn keskusteluun:
1) miten ihmeessä sitä varsinkin lapset mutta myös aikuiset ammoisina aikoina ovat osanneet valita kirjat kirjaston hyllyistä tai kauppojen tiskeiltä IHAN ITSE? Kyllä se muistaakseni on käynyt niin, että se kirja on otettu käteen, vähän käännelty ja väännelty ja selailtu ja sitten enimmäkseen ihan vain mututuntumalta, fiinimmin sanottuna sen mukaan mitä intuitio on sanonut, on kirja otettu tai jätetty. Harvemmin siinä on mitään ulkopuolisilta kyselty.
2) eletäänkö ihan oikeasti tässäkin suhteessa täyttä uusavuttomuuden aikaa, pitääkö kaikessa tavarassa olla mukana täydelliset käyttöohjeet? tyyliin "älä laita kissaa mikroaaltouuniin" ? halutaanko kaikessa yhteiskunnan säätelyä, kun ei enää ollenkaan kyetä itsenäiseen ajatteluun ?
1) Noin on varmaan tehty ennen, mutta onko se ollut hyvä? Onko se toiminut? Koko ajanhan on huolestuttu siitä, että lapset ja nuoret lukevat yhä vähemmän. Syypäinä on pidetty niin televisiota, vanhempia kuin milloin mitäkin.
Mutta voisiko juuri tässäkin olla vikaa? Sopivaa kirjaa on vaikea löytää, kun ei ole suosituksia.
Omasta lapsuudestani muistan lukeneeni vain hevostyttökirjoja (olin heppatyttö) ja myöhemmin fantasiaa (koska ystävä suositteli). Muita en oikein osannut hakeakaan. Ns. klassiset tyttökirjat ovat menneet minulta aivan ohi. En tiedä, olisiko ikäsuositukset auttaneet?
2) En ainakaan itse näe asiaa ihan näin kamalana.
Olen aika yllättynyt siitä, kuinka aggressiivisesti ikäsuosituksiin suhtaudutaan. Onko taustalla pelko siitä, että suositus muuttuu rajaksi? Meneekö siinä pelossa ns. lapsi pesuveden mukana?
Eikö ajatuksissa kannata antaa pienintäkään mahdollisuutta sille, että suosituksista voisi olla jopa etua?
Tässä keskustelussa ei kannata unohtaa sitä, että kirjastonhoitajat tekevät todella tärkeää työtä kirjanvinkkauksessa: ainakin Tampereella kaikille alakoulun kolmasluokkalaisille käydään vinkkaamassa kirjoja.
Käsittääkseni kirjavinkkauksessa mennään aina aihe ja kirja edellä ja annetaan huutia ikärajoille tai -suosituksille. Pikemminkin puhutaan eri kirjojen kohdalla lukemisen sujuvuudesta kuin ikärajoista: eli jo sujuvasti lukevalle suositellaan juoneltaan monipolvisempia kirjoja kuin vasta hiljattain lukemisen jujusta kiinni saaneelle koululaiselle.
Mielestäni myös kirjakauppiaille tekisi hyvää sisäänajaa itsensä lasten- ja nuortenkirjatarjontaan vinkkauksen kautta: joko sitä itse tekemällä tai kuuntelemalla asiantuntijoiden kirjavinkkauksia.
"Ennen vanhaan" - joka tässä tarkoittaa aikaa ennen nykyistä yli tuhannen lasten- ja nuortenkirjanimekkeen kirjatulvaa - valintojen tekeminen oli helpompaa ja lapsikin (sic!) pystyi tekemään niukemmasta tarjonnasta helpommin valintoja.
Onneksi asiakkaat ovat huomanneet myös sen, että kirjastosta voi kysyä neuvoa kirjaostoksille. Usein ennen joulua kirjoitan kirjalistoja mummulle, kummeille ja ystäville. Kaverit kyselevät suoraan, mitä voisivat ostaa. Meidän ammattitaitoon luotetaan ja kun rauhassa voimme katsoa, mitä kirjoja suositella. Ja kuten Rouva Huu niin ihanasti totesi, niin lukutason mukaan mennään ja kiinnostuksen.
Mitä kautta saataisiin vinkkauslistoja äideille, tädeille, isille ja isoisille, mummeile ja kummeille?
Lehdissä ei kritiikkiä juuri enää näy - muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (pokkaus Hämeen Sanomien Marika Riikoselle esimerkiksi). Mainokset ovat mainoksia.
Aikuiset ostavat lasten kirjat. Mistä he saavat tietoa niistä?
Olen nauttinut suuresti Lastenkirjainstituutin Kirjakorista ja kirjastopuolen Aslakin päivän kirjakutsuista, koska niissä saan yhden päivän aikana loistavan ja asiantuntevan johdatuksen vuoden tarjontaan.
Jotain sellaista tarvitsisivat muutkin kuin ammattilaiset.
Kirjastoihin lastenkirjavinkkausta aikuisille? Blogeihin listoja (miten ne sitten löytyvät)?
Hyvä näkökulma, Anneli!
Lukukeskus toimitti takavuosina valikoimaluetteloita, joita jaettiin kirjastojen kautta, olen itsekin ollut muutamaa sellaista toimittamassa, mutta muutamana viime vuotena niitä ei ole enää tehty, luultavasti rahapulaan vedoten.
Lastenkirjainstituutin Kirjakori-seminaari on kaikille lastenkirjallisuudesta kiinnostuneille tarkoitettu seminaari. Viime vuonna Lastenkirjainstituutti myös erillisiä järjesti lastenkirjallisuusiltoja, joissa teemana oli lasten kirjallisuuskasvatus, edettiin vauvoista nuoriin lukijoihin asti. Alustajina oli alan ammattilaisia. Tilaisuudet keräsivät vain kourallisen lasten vanhempia, opettajia ja muita kasvattajia.
Nykyisin pitäisi kaikki osata TÄSMÄkohdentaa ja tarjota houkuttelevasti tarjottimella.
Omissa koulutuksissani jaan aina valikoimaluetteloita, joihin olen poiminut uusimpia kiinnostavia lasten- ja nuortenkirjoja eri tavoin ryhmiteltynä, ja aina kuulijat ovat olleet kiitollisia, kun saavat jotain konkreettista matkaansa seuraavalle kirjasto- tai kirjakauppareissulle.
Kirjavinkkaus aikuisille lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kuulostaa hyvältä, mutta muistelen, että tällaista on yritetty kouluissakin vanhempainiltojen kupeessa järjestää, mutta aika laihoin tuloksin. Onko jollakulla tästä mitään kokemusta?
Kiire, kiire, se on alituinen seuralainen, ja lastenkirjallisuus tahtoo jäädä sen hopun alle.
Kyllä se niin tahtoo olla, että joukkotilaisuuksiin ei aikuisia saa. Taannoin pidettiin meilläkin alakouluopeille vinkkausta ja muutama sinne tuli, kiitoksien kera, mutta ei mitään isoa suosiota saanut.
Toisaalta täsmävinkkausta tehdään koko ajan ja itsekin vinkkausten jälkeen jaan opettajille listoja ja teen niitä pyynnöstä ja teen listoja, mitä hankkia, jos koulu saa rahaa kirjahankintoihin jne.
Toisaalta aikuiset asiakkaat käyttävät paljon kirjaston uutuushyllyä, ainakin lasten puolella se on ehdoton ykkösjuttu, mistä lainataan eniten.
Valitettavaa on se, että jos jostain on joku lista saatu (esim. erityislapsille suunnattuja kirjoja tms.) niin ne tahtoo olla lähempää 70-lukua kuin nykypäivää. Ja siinä vaiheessa kun yrittää kauniisti kertoa uudemmistakin, niin luotetaan siihen annetun tahon ammattilaisuuteen että kun ne siellä sanoi, että nämä kirjat.
Verkkovinkkejähän toki löytyy monien kirjastojen omilta sivuilta sekä Okariinosta & Sivupiiristä.
Kiitos, Johanna, että muistutit myös Okariinon ja Sivupiirin lukuvinkeistä!
Alaa aktiivisesti seuraavana ei aina muista itsekään kuinka paljon TODELLISUUDESSA tätä monenlaista tietoa on lasten- ja nuortenkirjoista tarjolla.
Kyse onkin viime kädessä tiedonvälityksen haasteellisuudesta: kuinka saada infoa eteenpäin tehokkaasti kaikille kiinnostuneille.
Lähetä kommentti