Elämän jatkuvuudesta kauniisti ja lohduttavasti

Britta Teckentrup: Muistojen puu. Suomentanut Tuula Korolainen. 25 sivua. Lasten Keskus 2013.

Nykyisin ilmestyy verraten paljon kuvakirjoja, joissa käsitellään kuolemaa jo pienen lapsen ymmärrykselle sopivalla tavalla.

Saksalaisen Britta Teckentrupin kuvakirja on vaikuttava nimenomaan hyvin pelkistetyn kuvituksensa ansiosta. 

Kollaasitekniikalla toteutettu murrettuja värisävyjä suosiva kuvitus jo itsessään tyynnyttää mieltä ja lohduttaa. Kuvituspintaa on todennäköisesti elävöitetty erilaisilla rasteroinneilla, papereilla ja leimasintekniikoilla.

Teksti on niukkaa ja levollista:

Hiiri huokasi: ”Muistan, miten paljon Kettu piti auringonlaskusta. Se istui joka ilta täällä katselemassa sitä.” 

Muutkin muistivat. Melkein jokainen oli istunut Ketun vieressä ihailemassa auringonlaskua. 

Se oli onnellinen muisto ja lämmitti surevien sydämiä.

Levollinen tunnelma syntyy paljolti tarkkaan valituista elementeistä, esimerkiksi tässä puiden rungoista ja niiden varjoista vasten auringonlaskua. Britta Teckentrupin kuvitusta kuvakirjaan Elämän puu, Lasten Keskus 2013.

Sydäntalvesta huolimatta eläinten muistot saavat puun siemenen versomaan.

Kului päivä, viikkoja ja kuukausia ja eläimet muistavat yhä uusia tarinoita Ketusta. 

Surusta raskaat sydämet kevenivät. 

Mitä enemmän ne muistivat, sitä suuremmmaksi, korkeammaksi ja kauniimmaksi puu kasvoi. Pian se oli metsän korkein puu. Rakkauden ja muistojen puu.

Rakkauden ja muistojen täyteinen tunnelma saa ihmeitä aikaan, kun ketun
muistojen lämpö saa puunkin kasvamaan keskellä talvea. Britta Teckentrupin
kuvitusta kuvakirjaan Elämän puu, Lasten Keskus 2013. 

Monissa kuvakirjoissa aihe etäännytetään eläinten maailmaan. Teckentrupin Muistojen puun lisäksi aihepiiriltään ja käsittelytavaltaan samankaltaisia teoksia on ilmestynyt suomennoksina aiemminkin.

Yksi suosikeistani on Alan Durantin & Debi Gliorin Aina ja ikuisesti (Mäkelä 2004), jossa metsän eläinten rakastama kettu kuolee. 

Ystävät eristäytyvät ensin surussaan kukin omiin oloihinsa, kunnes surutyö pääsee siihen vaiheeseen, jossa kettua rohkaistutaan muistelemaan myös huumorin kautta. Jokainen tekee ketulle oman persoonallisen muistomerkin.

Toisessa suosikissani, Susan Varleyn Mäyrän jäähyväislahjoissa (Kustannuskiila 1984, up. Lasten Keskus 1996), seurataan ensin mäyrää, joka on jo valmistautunut pian lähestyvään kuolemaansa. Se haluaa valmistaa hyviä ystäviään kohtaamaan asia mahdollisimman luontevasti. 

Kuolema esitetään kirjassa ”pitkänä tunnelina” ja kuoleman sanotaan tarkoittavan ainoastaan sitä, että mäyrä jättäisi ruumiinsa. Eläimet surevat mäyrän kuolemaa. Ne toipuvat vähitellen surusta muistelemalla ystäväänsä yhdessä. 

Jokainen on saanut mäyrältä jonkun hyvän taidon, ja näitä lahjoja käyttämällä eläimet saattavat yhteisen surunkin hetkellä auttaa myös toisiaan.

Myös Päivi Franzonin & Sari Airolan Surusaappaissa (Lasten Keskus 2006) puusta tulee symboli elämän jatkumiselle. 

Eemi istuttaa mummon ja hänen keinupuusta pudonneen tammenterhon maahan ja siitä versoo hänen kotipihalleen uuden puun taimi.  

Britta Teckentrup on syntynyt Hampurissa Saksassa, mutta hän on hankkkinut kuvittajan koulutuksensa  Lontoossa. Nyttemmin hän asuu jälleen perheensä kanssa Berliinissä.

Teckentrup on kirjoittanut ja kuvittanut jo yli 60 lastenkirjaa, jotka tunnetaan yli 20 maassa. Suomalaiset tutustuvat Muistojen puun kautta ensimmäistä kertaa hänen tuotantoonsa.