Digiloikka uhkaa koulurauhaa ja mielenrauhaa

Timo Parvela: Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa, kuvittanut Mervi Lindman, 104 sivua, Tammi 2015.

Tässä taas todiste siitä, kuinka nopeasti lastenkirjallisuus heijastaa aikaansa. 

Viime päivinä on kirjoiteltu sanomalehdissä koulujen vaihtelevista käytännöistä oppiladen älypuhelinten käyttään sekä niistä kurinpitoonkin liittyvistä ongelmista, joita ne tuottavat opetustilanteissa.  

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Opetushallitus on valmistelemassa kouluihin yhtenäisiä sääntöjä, joihin vedoten opettajat voisivat säädellä oppilaiden älypuhelinten käyttöä koulupäivien ja opetuksen aikana. 

Ella ja kaverit testaavat erialisia agenttivälineitä. Mervi Lindmanin
kuvitusta Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit salaisessa
palveluksessa (Tammi 2016).  

Timo Parvelan Ella-kirjat ovat saavuttaneet maailmanmainetta ja erityisen suosittuja ne näyttävät olevan Saksassa. 

Kenties saksalaiset ovat viehättyneet siitä ristiriidasta, joka vallitsee suomalaisten koululaisten oppimismenestyksen ja Parvelan kirjojen koulukurittomuuden välillä?

Parvela ilkamoi nimittäin pidäkkeettömästi opettajien pönöttävän arvovallan ja opettajanhuoneen hierarkian kustannuksella. Ella-kirjojen lapsilla on usein hoksottimet opettajia paremmin kohdallaan. 

Juuri ilmestyneessä uutuudessa Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa 

Ellan ja kavereiden koulussa ollaan tekemässä digiloikkaa. 

Ellan luokan opettaja on ylennyt koulun rehtoriksi ja haluaa hyödyntää ajan hengen mukaisesti opetuksessa moderneinta tietotekniikkaa.

Lasten mielikuvissa digiloikka värittyy tietysti ihan omanlaisekseen uhkaksi, jota vastaan kaikki keinot ovat sallittuja. Kouluun soluttautuneet asiantuntijat ovat Pukarin mukaan

  –  – salaisesta järjestöstä, joka uhkaa koko maailman koulurauhaa. He vievät meiltä kaikki oppikirjat ja tuovat tilalle digiluudigilein, joka alistaa meidät, niin kuin opettaja sanoi. Te kuulitte sen itsekin. – Digiluudigilei on kamala hirviö, joka ottaa meidät valtaansa ja tekee meistä zombeja. Sen jälkeen me osaamme vain kuolata ja totella käskyjä, Pukari selitti.

Vaikka lapset tietysti ymmärtävät aikuisten puheet väärin, niin totuuden siemen heidän huolessaan silti on: Ellan luokka aiotaan muuttaa digiluokaksi ja luokka yhdistetään rinnakkaisluokan kanssa jättiluokaksi. 

No, Ella ja kaverit pistävät toimeksi, ja hieno digiloikka menee niin sanotusti mönkään, ja koululle saadaankin uusi koulukirjasto.

Tietotekniikan sijasta laatikoista löytyykin paljon kirjoja. Tarkkasilmäisimmät
bongaavat Onnelin ja Annelin, Viisikot ja Ella ja kaverit -kirjan. Mervi Lindmanin 
kuvitusta Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit salaisessa
palveluksessa (Tammi 2016).  

Pienen hämmennyksen jälkeen opettajakin on valmis toteamaan, että ”kirja ei ole vain hyvä harrastus, se on portti tulevaisuuteen”.

Naapurikoulun rehtori äityy kadehtimaan hienoa koulukirjastoa:

–     Minä en hyväks tätä lainkaan. 

–     Mitä sinä et hyväksy, Paten äiti kysyi. 

–     Sitä, että nämä saavat hienon kirjaston, muta meidän koulumme täytetään koneilla, jotka ovat huomisen antiikkia. Toisin kuin kirjat, jotka ovat tänään antiikkia, mutta huomenna ajankohtaisia, rehtori puhisi. – Mekin haluamme kirjaston. 

 – Totta kai, Paten äiti nyökkäsi. 

– Teille myös ja kaikille muillekin kouluille. Me teemme tästä kaupungista koulukirjastojen kaupungin.

Jokaisesta Ella-kirjasta löytyy kohtaus, jossa kaverukset sonnustautuvat
pumpulipartoihin! Mervi Lindmanin kuvitusta Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa (Tammi 2016).   

Koulukirjastojen tola ei ole kaksinen tämän päivän Suomessa. Kirjanhankintamäärärärahat ovat olemattomat ja samaan aikaan ihmetellään, miksi koululaiset eivät enää innostu lukemisesta.

Rouva Huu käy viikottain joogaamassa tamperelaisen erityiskoulun liikuntasalissa ja on äimistynyt koulun eteisaulaan sijoitetun lasivitriinikirjakaapiston kehnosta kirjavalikoimasta. 

Vanhimmat kirjat ovat 1950-luvulta, mm. WSOY:n Nuorten Toivekirjaston klassikoita. Eppu Nuotion Villilän Vauhti- ja Tuula Korolaisen Aapo-sarjan helppolukuiset lastenromaanit edustavat perin harvalukuisia uutuuksia, ja nekin ovat siis jo yli kymmenen vuoden takaa. 

Täytyy toivoa, että koulu käyttää Tampereen kaupungin oppimateriaalipalvelua hyväkseen ja tilaa sen kautta uusia, innostavasti kuvitettuja sekä sisällöltään ajankohtaisia laadukkaita lasten- ja nuortenkirjoja koko luokan yhteisiin lukuhetkiin.

Sisällöltään vanhentunut kirjavalikoima ei nykäise ketään lukuharrastukseen pariin.