Meidän isä syö ihmisiä

Thórarinn Leifsson: Iskän salaisuus. Kirja lapsille, joilla on ongelmavanhemmat. Suomentanut Päivi Kumpulainen. Idun 2010. 120 sivua.













Islantilaisen Thórarinn Leiffsonin (s. 1966) lastenromaani Iskän salaisuus hätkähdyttää. Ja niin sen on tarkoituskin.

Pieni kustantamo Idun on tehnyt todellisen lastensuojeluteon tämän kirjan suomentamisessa.

Kirjan banaalit juonenkäänteet ellottavat ja samanaikaisesti sen siekailematon tapa paljastaa lasten ja aikuisten yhteiset ongelmat räväkästi julki ihastuttaa ja hämmästyttää. Leiffson ei kumartele mitään lastenkirjallisuuden valtavirtaa, vaan kulkee päättäväisesti ihan omia polkujaan.

Harrilla ja Sirpalla on synkkä perhesalaisuus. Heidän isänsä on nimittäin ihmissyöjä. Verkko kiristyy ja poliisi tekee kotietsinnän. Epäilyt käyvät yhä tunkeilevimmiksi koko perhettä kohtaan. Harri ja Sirpa pohtivat tilannetta kahden kesken:

– Miksi emme yksinkertaisesti kerro totuutta, hän sanoi yllättäen.
– Mitä tarkoitat?
– Sitä että iskä syö ihmisiä. Ettemme voi ikinä kutsua ketään kaveria kylään, koska iskä voi syödä kenet tahansa, jos sattuu olemaan sillä päällä.
- Mutta silloinhan pettäisimme iskän. Sanoin.
- Aivan! Mutta eikö sinusta meitä ole petetty, kun emme voi koskaan olla kuten muut lapset. Että kaiken pitää aina pysyä salassa? Eikö meitä ole petetty?
- Kuule nyt, sanoin, etköhän vähän liioittele. Joidenkin lasten isillä on aina tukka kammattuna ja heillä on kultahampaat. He ovat lääkäreitä ja leipureita ja varmasti paljon tylsempiä kuin meidän iskä, joka on aina kotona ja kertoo hyviä juttuja. Iskä on lystikäs. Hän on kovis.
- Lystikäs kovis, niinkö?
- Aivan, vahvistin.
- Oliko sinusta lystikästä myös silloin, kun piti putsata lihamyllyä kellarissa?

Isä saa lopulta tuomion yhteensä 340 ihmisen syömisestä. Hänelle määrätään ankara rangaistus: hänet tultaisiin pudottamaan pilvenpiirtäjän 55:nnestä kerroksesta alas.

Työlleen omistautunut – tai siihen paennut – äiti on kuolemantuomion kuullessaan lohduton:

– Jos en olisi tehnyt koko ajan niin kovasti työtä, äiti niiskutti. – Silloin olisin voinut vahtia häntä paremmin.

Alun perin Leifssonin oli tarkoitus tehdä vain makaaberi, hulvaton tarina. Kirjaa aloittaessaan hän luki uutisen saksalaisesta kannibalismia harjoittaneesta miehestä, joka tutustui uhreihinsa Internetin kautta.

Viisaasti Leifsson päätti lihottaa tarinaansa ja otti siihen lastensuojelullisen aspektin, joka ei kuitenkaan ole setämäisesti päälle liimattu ja osoitteleva. Tosin Leifsson protestoi ensin kirjaan – todennäköisesti kustantajan toivomuksesta liitettyä – alaotsikkoa "Kirja lapsille, joilla on ongelmavanhemmat". Hän ei nimittäin halua, että kirjaa luetaan minään itsehoito-oppaana. Leifsson on itse ajatellut kirjansa otollisimmaksi kohderyhmäksi 9–14-vuotiaita lapsia ja varhaisnuoria.

Iskän salaisuus kertoo siis oikeasti ja ilmitasollaan sairastuneesta perheestä: perhesalaisuus voi periaatteessa olla mikä tahansa poikkeavuus, – esimerkiksi vanhemman mielisairaus, alkoholismi, huume- tai peliriippuvuus, insesti –, eli jokin asia joka saa aikuisen laiminlyömään kasvatus- ja huolenpitovelvollisuutensa lapsiaan kohtaan.

Lapset pysyvät isälleen lojaaleina myös siinä vaiheessa, kun tämä valtavan kaasupurkauksen voimasta sinkoutuu juuri ennen tuomioon täytäntöön panoa ilmaan ja päätyy lopulta hoitolaitokseen päästäkseen siellä asiantuntijoiden avulla vihdoin eroon huonoista taipumuksistaan.

Iskän salaisuus ilmestyi alun perin Islannissa vuonna 2007 ja se kipusi nopeasti eniten myytyjen kirjojen listalla kahdeksannelle sijalle. Tanskalainen Politiken-lehti on kirjoittanut kirjasta ja sen tekijästä näyttävästi. Iskän salaisuus on käännetty myös saksaksi.



Leiffson on tehnyt aiemmin paljon katutaidetta. Iskän salaisuuden kuvitus on syntynyt tietokoneella Photo-shopin kuvankäsittelyohjelmalla. Lopputulos on yhtä groteski kuin tekstikin.

Leifsson vierailee Turun Kirjamessuilla kuluvan viikon perjantaina klo 13.20 ja lauantaina klo 12. Messuilla on myös nähtävillä kirjan originaalikuvituksia.

Kirjailija on myös vieraana Pohjoismaiden Suomen instituutissa Helsingissä 4. lokakuuta.

Yönkuningattaria…. ja raatokukkia

Maria Vuorio: Annin päivä. Kuvitus Leena Lumme. Lasten oma kirjakerho. Kuukauden kirja 146. Sanomaprint 1987. 39 sivua.














Maria Vuorion ja Leena Lumpeen Annin päivä on yksi Rouva Huun suosikkeja. Se on viehättävä lähihistoriaan sijoittuva kuvakirja, jossa Vuorio arvattavasti kuvaa pitkälti omaa 1950-60-lukujen taitteeseen osunutta lapsuuttaan.

Nykylapsen kannalta menneen ajan lapsuuden patina näkyy tekstissä hauskasti: aamulla herätessä on niin kylmä, että varpaita palelee, äidillä on lukunuttu ja Annin suurin aarre ovat hollantilaiset kukkasipulikuvastot

Annin päivän ilmestymisen aikaan Leena Lumme oli vasta aloittelemassa uraansa lastenkirjakuvittajana. Kuvituksesta tunnistaa jo Lumpeen herkkyyden kuvata lasten ilmeitä, eleitä ja asentoja.

Kuva Bonzo-lelukoirasta, ajankohtaa ilmentävä vaatemuoti ja muut yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. Lumpeen kuvituksessa on paljon samaa kuin ruotsalaisten kuvakirjojen nostalgisessa tyylissä: kuvista huokuu lämmintä yhdessäoloa, perheyhteyttä ja arkista puuhakkuutta, johon tekee mieli samaistua ja hypätä kuvaan sisälle, leikkimään yhdessä Annin ja hänen ystäviensä kanssa.

Vaivihkaisesti Vuorion tekstissä sivutaan monia tärkeitä aiheita: isossa lapsiperheessä tyypillistä sisarkateutta, mustasukkaisuutta pikkusisaruksesta, ystävien välistä nahistelua ja ajoittaista valtataisteluakin.

Kukkasipulikuvastojen lisäksi Anni arvostaa muutenkin viherkasveja. Paperinukkeleikeissä ikkunalaudan viherkasvit muodostavat nukeille hauskan kukkatarhan:



Anni päättää kutsua parhaan ystävänsä Leenan yökylään, sillä yönkuningatar -kaktuksen, Selenicereus grandifloruksen, kukinto aukeaa todennäköisesti hyvin pian. Sen kukinto kestää vain lyhyen hetken, ja Anni haluaa tulenpalavasti kokea sen ihmeen

– – Juuri kun uni on sakeinta ja makeinta, äiti tulee ja taputtaa Annia olkapäähän. Anni ponnahtaa pökkyräisenä ylös ja kysyy kovalla äänellä, mitä on tapahtunut. Vasta sitten hän muistaa! Hän ravistelee kovakouraisesti Leenankin hereille.

Nuppu on puoliksi auki! Se loistaa ikkunalaudalla kuin soikea lamppu. Anni ja Leena tallustavat vähän viluisina isoon huoneeseen, nuuhkivat kylmää ilmaa. Kaktuksen kukasta lähtee kuulas, ihana tuoksu. Anni on kuvitellut, että kuutamo tuoksuu samalta. Tai keijut!

Kun kukka aukeaa, se aivan kuin kurottaa kaulaansa ja avaa vasta sitten hienon, hohtavan valkoisen teriönsä. Tytöt katsovat kukkaa totisina. Isä haluaa kokeilla uutta kameraansa ja ottaa heistä valokuvan. Anni ja Leena seisovat kumminkin puolin suurta kukkaa; heistä tuntuu vähän samalta kuin prinsessoina satunäytelmässä.

Ja aamulla yönkuningattaren kukka on jo kuihtunut ja pudonnut lattialle. Anni piirtää siitä vielä kuvan ja värittää sen puuväreillä: "Sillä lailla hän saa sen talteen."

Rouva Huu sai pari vuotta sitten yönkuningattaren taimen, ensin väliaikaiseen hoitoon Nekalan kirjaston remontin ajaksi, mutta sittemmin hän sai kukkaan elinikäisen hoito-oikeuden. Kasvi on vielä niin naurettavan honteloinen, että on vaikea uskoa sen joskus kukkivan.

Mutta Rouva Huulla onkin parasta aikaa kukkiva purppuraRAATOkukka ikkunalaudallaan!

Tämä käärmeenpistoyrttikasvien heimoon kuuluva viherkasvi, purppuraraatokukka, Stapelia grandiflora, kukkii nyt toista kertaa. Ei niin mairittelevasta nimestään huolimatta tämä Huun yksilö ei kyllä – onneksi – haise lainkaan pahalta. Viherkasvikirjoissa kyllä väitetään kukan tuoksun muistuttavan mätänevän lihan hajua…

Mahdetaanko kukkaa nykyisin jalostaa hajuttomaksi? Rouva Huun isä muistaa omasta lapsuudestaan tämän viherkasvin valkokukkaisen lajin erittäin kyseenalaisen maineen rouvasväen kukkapöydillä...



Kukinto muistuttaa nuppuvaiheessa ensin täyteen puhallettua ilmapalloa.

Vajaassa viikossa isokokoinen kukka aukeaa valtavaksi kukinnoksi. Tämä kukka on läpimitaltaan 17 senttiä!

Kirjavia, rosoisia novelleja nuorille

Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille. Suomentanut Kaarina Huttunen. Tammi 2010. 247 sivua. Kansikuva Torill Henningsen/ Blæst design.













Tämä on kiinnostava ja kannatettava hanke: pohjoismaisia nuorten novelleja Islannista, Grönlannista, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Suomesta, Färsaarilta ja Saamenmaasta. Kaikki mukaan lähteneet kirjoittivat samasta aiheesta, rakkaudesta, ja novelleja hiottiin yhteisessä seminaarissa Färsaarilla.

Kokoelmassa mukana ollut Sari Peltoniemi kirjoittaa projektista Grafomaniassa.


Kokoelma on kirjava ja rosoinen, sekä hyvässä että pahassa. Mukana on kirjoittajia, jotka eivät olleet koskaan aiemmin kirjoittaneet novelleja – saati kohdistaneet tekstejään nuorille. Tämä näkyy hieman vanhanaikaisena holhoamisena ja kliseisen nuoruuskuvaston viljelynä (esimerkiksi grönlantilaisen Erna Lyngen "And I made up my mind" kertoo rakastumisen hekumasta ja petetyksi tulemisesta melko kliseisesti ja tytön kannalta yllättävänkin sovinnaisesti).

Suomesta mukana olevien Peltoniemen ja Kari Levolan lisäksi vain färsaarelaisen Rakel Helmsdalin nimi tuikuttaa vihreää valoa Rouva Huun muistissa: hän on yksi hurmaavan Ei! Sanoi pieni hirviö –kuvakirjan tekijöistä (Pieni Karhu 2010).

Yllättävän harva teksti täyttää novellin lajipiirteet: niistä puuttuu kerronnan imu, jännite ja kantava teema. Monet tekstit ovat aika puolivillaisia nuorisokuvauksia, jotka eivät jätä mitään muistijälkeä lukijaan.

Moni kirjoittajista on halunnut linkittää novellinsa omaan kotimaahansa ja sen ympäristöön ja erityisominaisuuksiin. Hiekkadyyneillä hyppeleminen, islantilaisvillapaidat ja jylhät luontomaisemat luovat panomaaranäkymiä nuorten sieluun. Monessa novellissa luonto myös lauhduttaa tunteita ja auttaa surussa tai ikävässä.

Tummansininen Nokian puhelin, vanhat Audit ja Toyotat puhuvat nekin omaa kieltään nuorison merkkitietoisuudesta… tai mukautumisesta vallitseviin oloihin.

Kerronnallisena kokeiluna hauska on norjalaisen Ingelin Røsslandin "Amor takaperin", jossa kariutunut parisuhde kelataan kohtauksittain lopusta alkuun.

Tässä joukossa ei suomalaisten, Sari Peltoniemen ja Kari Levolan, tarvitse häpeillä. Kotiin päin vetämistä tahi ei, mutta Levolan ja Peltoniemen tekstit kyllä jyräävät mennen tulen monet pohjoismaiset kollegat.

Peltoniemen "Arpi ja miekka" on yksi kokoelman omaperäisimmistä annetun aiheen tulkinnoista. Epämääräiseen historialliseen aikaan sijoittuvassa tarinassa tiiviin yhteisön valtarakenteita huojuttaa outo villipoika. Tuuli-tytön ja kertojan, Viljan, lapsuudesta juontuva vankka ystävyys saa pojasta haastajan. Tuuli on valmis tekemään uhrauksia ja hakemaan neuvoja myös alisesta maailmasta, tietäjältä. Vilja ymmärtää, että myös hänen on tehtävä uhrauksia ystävyytensä vuoksi. Peltoniemen novellissa on maagisen vangitseva tunnelma ja lumous.

Levolan "Kuusiaita" on kuulaan-kaunis eheytymistarina parisuhteessa hylätyksi tulleen pojan elämänhalun palautumisesta. Siinä on ns. levolamaista levollisuutta, nuoruuden tuskaa, joka kuitenkin taittuu kipeidenkin tuntojen kautta toivoksi.