Luku-Varkaus -palkinnolle ehdolla seitsemän teosta

Jo 11:nnen kerran jaettavasta Lasten LukuVarkaus -palkinnosta kilpailee seitsemän teosta. Voittajan valitsee kuusihenkinen, 3-6-luokkalaisista lapsista koostuva raati ja voittaja julkistetaan kesäkuussa.

Ehdokasasettelusta päätti aikuisten esiraati, joka valitsi vuoden 2011 Lasten LukuVarkaus -kilpailuun seitsemän ehdokasta luettuaan lähes 90 kotimaista lasten ja varhaisnuorten romaania vuoden 2010 kirjasadosta.

Ehdokkaina ovat:

Reetta Aarnio: Virvatulen vartijat (Otava)

Johanna Arola: Henkka Henkari, pikku supersankari (LK-julkaisut)

Kirsti Ellilä: Reetta ja linnan vangit (Karisto)

Niina Hakalahti: Tuukka-Omar (Tammi)

Siri Kolu: Me Rosvolat (Otava)

Tuija Lehtinen: Vauhdin hurmaa, Vintiöt! (Otava)

Sari Peltoniemi: Kissataksi (Tammi)

Johanna Arolan kirjaa lukuunottamatta Rouva Huu on arvioinut ehdolle asetetut teokset joko Lastenkirjahyllyssä tai Helsingin Sanomissa. Johanna Arolan toinen vime vuonna ilmestynyt lastenromaani, Lontoosta Laipanjärvelle, on esitelty Lastenkirjahyllyssä. Rouva Huu lupaa pikimmiten tutustua myös Henkka Henkariin.

On hienoa, että Luku-Varkaus -esiraati huomioi myös uudet pienkustantajat. Tietoista tahi ei, esivalintaraati valikoi vuosittain ehdolle myös entuudestaan hyvin tunnettuja lastenromaaneja (toissa vuonna Timo Parvelan ja Paula Norosen uusimmat Ella- ja Supermarsu -kirjat. Tänä vuonna hittikirjana on mukana Siri Kolun Me Rosvolat.

Rouva Huu iloitsee erityisesti Niina Hakalahden Tuukka-Omarin ja Sari Peltoniemen Kissataksin mukanaolosta.


Valtakunnallisen Lasten LukuVarkaus -palkinnon ( 3500 euroa) perustivat vuonna 2001 Stora Enso Oyj ja Varkauden kaupunki.

Sukankudonta on nyt pop!

Anne-Maj Felin: Tarina villasukista. Kuvittanut Silja Felin. AMF-kustannus 2010. 37 sivua.

Kyllikki Mitronen & Liia Vilkkumaa: Sukkasillaan. Perusohjeet ja 44 kaunista mallia. Tammi 2005. 5. painos 2009. 155 sivua. Valokuvat Patrik Rastenberger, piirrokset Markus Pyörälä.






Sukkien kutominen on hyvin trendikästä. Tämän tästä järjestetään myös erilaisia hyväntekeväisyyskampanjoita.

Yksi Rouva Huun sydäntä lämmittänyt hanke oli Sukkia sivareille –kampanja viime vuoden lopulla, jolla kerättiin sukkia siviilipalvelusmiehille ja totaalikieltäytyjille – provokatoriseksi vastineeksi Sotilaskotiliiton Sukkia tuntemattomalle sotilaalle –keruuprojektille.

Perussukan ohjeen löytää nykyisin jo lankavyyhdin kääreestä ja hieman vaihtelunhaluisimmille kutojille on tarjolla kotimainen viehättävä ja sukkakuumeen nostattava äidin ja tyttären, Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan, koostama Sukkasillaan–kirja, josta löytyy perusohjeiden lisäksi runsaat 40 toinen toistaan kauniimpaa sukkamallia tarkkoine ja havainnollisine ohjeineen.

Kirjan houkuttelevat värivalokuvat ja piirrokset kääntävät sukankudontaan nurjastikin suhtautuvan mielen ja innostavat kokeilemaan alakouluaikaisten hiestä nahkeiden muotopuolien teelmien jälkeen vielä kerran, josko sukka sukeutuisi…




Rouva Huu on tehnyt kuluneen syksyn ja talven aikana summamutikassa arvioiden kymmenen sukkaparia. Tarvetta ei välttämättä olisi ollut lähipiirilläkään niin monille sukille, mutta erilaiset liukuvärjätyt uudet langat on pakko nostaa puikoille ja saada kutomisesta myös esteettistä mielihyvää.

Myrskylässä asuva kirjastonhoitaja ja äidinkielenopettaja Ann-Maj Felin hyödyntää hauskasti sukkabuumia omakustanteisessa kuvakirjassaan Tarina villasukista. Kirjassa seikkailevat kahdesta aiemmasta Felinin lastenkirjasta tutut kaksossisarukset Viivi ja Veeti (Viivi ja Veeti tattiretkellä, 2008 ja Veeti ja kiusaajat, 2009.

Viivi ja Veeti kuulevat naapurissa asuvalta mummolta sukkaparin vaiherikkaan ja tunnekylläisen tarinan. Sukkaparin sukat joutuvat maailman melskeissä toisistaan eroon, kunnes kierrätysmateriaalien tuunaukseen erikoistunut kädentaitaja antaa toiselle sukalle uuden elämän.





Felin markkinoi Viivi ja Veeti –kirjojaan helppolukuisina. Yli nelitavuiset sanat on tavutettu. Enemmän huomiota olisi voinut kuitenkin kiinnittää kirjan typografiaan ja tekstin kokoon: väljemmällä taitolla ja isommalla fontilla tekstistä olisi saanut aloittelevakin lukija paremmin selkoa. Nykymuotoisena kirja sopinee parhaiten ääneen luettavaksi, vaikkapa juuri isovanhemman ja lapsenlapsien yhteisiin lukuhetkiin. Silja Felinin vesivärikuvitus on haalean kevyttä ja personoi villasukat silmin ja ilmein.

Urbaania lastenlyriikkaa perheen pienimmille

Jukka Itkonen: Kaupunkiretki. Lastenrunoja. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. 40 sivua. Kirjapaja 2010. Taitto Matti Pikkujämsä.










Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän vast ikään ilmestynyt runokuvakirja Kaupunkiretki on todellinen helmi.

Vauvaikäisten lorutteluvaiheen jälkeen on helppo hypätä Itkosen & Pikkujämsän kaupunkikiertoajelun kyytiin jo parivuotiaiden lasten kanssa. Itkosen runot tekevät tutuksi pikkukaupungin tärkeät maamerkit, kaupungintalon, museon, uimahallin, kirkon, mutta myös monet kaupat ja palvelut, unohtamatta myös yhteisiä ulkotiloja, puistoa, toria, urheilukenttää… ja kaatopaikkaa.

Kotimaisen lastenlyriikan vuosituhannen vaihteen buumissa on aika ajoin hukattu kaikkein pienin kohdeyleisö, joka ei aina pysy kikkailevan sana-akrobatian ja remellyksen kyydissä.

Itkosen runot ovat lakonisen toteavia ja juuri siksi konkretiassaan lapsen mieleen.

KAHVILA

Kahvilaan
on kiva tulla.
siellä tuoksuu
kahvi, pulla.

Siellä on kotoisa
tuoksu.

Aloitusaukeamalla on kaupungin pohjapiirros, johon lapsi voi sijoittaa kiertoajelulla tutuksi tulevat kohteet.




Ekologisesti kestävä elämäntapa tulee vaivihkaa esille esimerkiksi siinä, että Itkosen kiertoajelulla suositaan joukkoliikennettä ja esitellään myös kirpputori! Supermarkettiin sijoittuvassa runossakin kehotetaan, että "Älä koskaan osta liikaa, / enemmän kuin jaksat kantaa."

Ja miten mainiolla tavalla Itkonen kiteyttää pankkilaitoksen rahaliikenteen ytimen pienillekin lapsille!

Taksiasemasta kertovassa lyhyttäkin lyhyemmässä runossa toistuu lasten folkloren napakka muoto:

TAKSIASEMA

Taksi.
Kaksi.
Ja nyt ne lähti pois.

Matti Pikkujämsän pelkistetty, mutta silti hyvin ilmeikäs kuvitus on sanalla sanoen ryhdikästä ja jämptiä ja pienissä nyansseissaan hyvin havainnollista.

Pikkujämsän maneerina ovat hyvin isonenäiset ja vahvati karrikoidut hahmot, joita hän kuvaa mieluusti aina sivuprofiilista.

Hyvä esimerkki Pikkujämsän taidosta nähdä kaupunkia lapsen silmin on aukeama, jolla on runot "Maan alla" ja "Lyhtypylväs". Siinä lapselle näytetään maanalaisten vesijohtojen, putkien ja sähkökaapelien kiehtova labyrinttiverkosto.




Itkosen lastenrunoille on tyypillistä salaviisas pohdiskelu, ja sellaista leppoisaa tuumailua (ja toisinaan myös savolaista venkoilua) löytyy myös monista Kaupunkiretken runoista.

Kaupunkiretki tuo mieleen Rouva Huun oman lapsuuden tärkeän runokuvakirjan, Kirsi Kunnaksen riimittelemän Iloinen eläinkuvasto –sarjaan kuuluvan Pikku lemmikit –pahvikirjan (Weilin+Göös 1967), jonka herttaiset valokuvat ovat japanilaisen K. Tanakan. Kirjan pienet konstailemattomat eläinrunot ovat syöpyneet mieleeni lähtemättömästi:

Kissat

Korvissa pörröiset silkkitupsut
ja silmissä kissankultaa.
nälkäiset kissat, höpsöt, hupsut,
naukuvat maitoa sulta.