13. luukku: ”Joulu on pelastettu”, poliisimestari toteaa tyytyväisenä

Martin Widmark: Sahramin arvoitus. Lasse-Maijan etsivätoimisto. Kuvitus Helena Willis. Suomennos Outi Menna. 87 sivua. Tammi 2011.
















Klassinen salapoliisitarina on formaattina onnen omiaan lukemaan opettelevien lasten romaaneissa.

Kun lapsi halutaan sananmukaisesti koukuttaa lukemiseen, niin dekkaripitoinen juoni on paras motiivi sivun kääntämiseen ja lukemisen jatkamiseen. Siihen nähden tätä juonikonseptia käytetään edelleen harvinaisen vähän helppolukuisuuteen pyrkivissä, lukutaitoaan vasta verrytteleville lapsille suunnatussa kirjallisuudessa.


Ruotsalainen Martin Widmark taitaa tämän lajin. Yhdessä Helena Willisin runsaan ja tekstiä hyvin tukevan kuvituksen kanssa jo 11:nteen osaan yltänyt Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarja on helppolukuisten käännöskirjojen ehdotonta aatelia.

Sarjan jujuna on usein sijoittaa tapahtumat johonkin tiettyyn lasta kiinnostavaan miljööseen.




Nyt liikutaan Lassen ja Maijan suosikkikahvilassa ja sen liepeillä. Kahvilan pitäjä on hätää kärsimässä, sillä Lucian päivän Lucia-pulliin tarvittava sahrami on lopussa.

Lasse ja Maija lupaavat kipaista hakemaan sitä ruokakaupasta, mutta matkasta tuleekin ennakoitua mutkikkaampi, sillä kaupankin varasto on mystisesti ehtynyt.

Joulun aikaa varjostaa Vallilan pikkukaupungissa tieto siitä, että pahamaineinen pankkiryöstäjä Roope Ranta on vapaalla jalalla.




Nokkelasti lapset tekevät ammattimaisten salapoliisien tapaan päätelmiä epäillyistä ja ennen pitkää he tietysti ratkaisevat tämänkin arvoituksen hyvien hoksottimiensa ja vainunsa ansiosta. Ja rikoksen ratkaisuun liittyy pieni yllätysmomenttikin. Sahramivarkaalla on nimittäin yllättäviä yhteyksiä pankkiryöstäjä Roope Rantaan!

Pieni detalji olisi kaivannut uskottavuuden nimissä hiukan hienosäätöä. Sahrami on edelleen yksi kalleimmista mausteista, ja kirjassa sitä myydään erikoistarjouksena ”jouluhintaan” yhdellä kruunulla tahi eurolla. Ei siis olisi mikään ihme, että sahrami olisi myyty loppuun näin edullisen tarjouksen takia ilman rötöksiäkin.

Hyvää Lucian päivää kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.

12. luukku: "Joulu on vain kerran vuodessa", sanoi Elli-täti

Laura Ingalls Wilder: Luku ”Joulu” lastenromaanista Pieni talo suuressa metsässä. Kuvittanut Garth Williams. Suomentanut Heidi Järvenpää. Runot suomentanut Kirsi Kunnas. 194 sivua. Gummerus 1961. 7. painos 2004.













[Varoitus: Tämänpäiväisessä joulukirjakalenterissa esiteltävän jouluteemaisen katkelman ja koko kirjasarjan kohdalla Rouva Huu ei pysty noudattamaan mitään pidättyväisyyttä. Kyse on lapsuuteni merkittävästä kirjasarjasta, jota tätini kartutti aina merkkipäivinäni ja jouluisin ollessani noin kymmenvuotias. ]

Samanaikaisesti kun tätini ryhtyi kartuttamaan Pieni talo preerialla –kirjasarjaa, alkoi Suomen televisiossa pyöriä melodramaattinen ja minut aina kyynelehtimään saava Michael Landonin ohjaama tv-sarja.

Preerian uutterasta väestä kertova tv-sarja pohjatui vain siteeksi Laura Ingalls Wilderin (1867–1957) alkuperäisiin romaaneihin, mutta tunnepohja oli sama: perheyhteyden kaunis korostaminen, vaikeuksista voittoon AINA tekeytyvät juonenkäänteet ja perheen hyveellinen elämä tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen niin kirjan sivuilta kuin televisiostakin.



Laura Ingalls Wilder ryhtyi kirjailijaksi vasta vanhoilla päivillään tyttärensä kannustamana. Ensimmäinen "Pioneer Girl" -käsikirjoitus ei kuitenkaan vielä kiinnostanut kustantajia.

Sen pohjalta hän muokkasi kuvakirjatekstin When Grandma Was a Little Girl ja siitä syntyi lopulta laajennettu kertomus Little House in the Big Woods, joka ilmestyi vuonna 1932, kun Ingalls Wilder oli jo 65-vuotias.

Vuoteen 1943 mennessä sarja oli jo karttunut kahdeksaan osaan. Ingalls Wilder tallensi kirjoihinsa 1870–1880-lukujen uudisraivaajien elämää Wisconsinissa, Kansasissa, Minnesotassa ja Etelä-Dakotassa.

Sarjan avausteoksen Pieni talo suuressa metsässä Joulu-nimisessä luvussa kuvataan Lauran perheen joulunviettoa Wisconsinin pienessä harmaassa hirsimajassa:

Joulu oli tulossa.

Pieni hirsimaja oli melkein lumen sisässä. Korkeat kinokset kohosivat seinän vierillä ja ikkunain takana, ja kun isä aamuisin avasi oven, oli sen takana lunta Lauran päätä korkeammalla. Isä otti lapion ja loi lumen pois, ja sitten hän lapioi polun navetalle, missä hevoset ja lehmät olivat lämpimästi ja mukavasti pilttuissaan.

Ingallsin perhe saa jouluksi vieraita, kun Elli-täti ja Pekka-setä sekä serkut Pekka, Aura ja Ella saapuvat joulun viettoon. '

Pitkien välimatkojen vuoksi sukulaisten vierailulla on suuri yhteisöllinen merkitys koko perheelle. Serkukset telmivät sydämensä kyllyydestä lumessa. Äidin jouluvalmisteluita eri ruokalajeineen kuvataan antaumuksella.


Vaikka Ingalls Wilder ei aivan tietoisesti kirjoittanutkaan historiallista faktaa omasta lapsuudestaan, niin jälkipolvet ovat arvostaneet erityisesti hänen jopa kansatieteelliseen tarkkuuteen yltänyttä työn kuvaustaan.

Muistan lapsena ihannoineeni Ingallsin perheen ahdasta ja vaatimatonta asumista. Garth Williamsin kuvituskuva, jossa serkukset nukkuvat hirsimökin lattialla vieri-vieressä siskonpedissä, on ollut minulle tärkeä symbolikuva sukurakkaudesta ja hyvänolon tunteesta:





Joulupäivän aamuna lapset kurkistavat joulusukkiinsa. Sieltä löytyy kaikille lämpimät punaiset lapaset ja pitkä punavalkoraidallinen piparminttukaramelli!

Laura saa kuitenkin yhden erityisen lahjan, räsynuken.

Se oli niin kaunis, ettei Laura osannut sanoa sanaakaan. Hän vain puristi nuken lujasti syliinsä ja unohti kaiken muun. Hän ei edes huomannut, että kaikki katsoivat häneen, kunnes Elli-täti sanoi:
– Oletteko koskaan nähneet lapsella suurempia silmiä?

Pieni talo preerialla –kirjasarjan kohdalla on hyvin konkreettisesti toteutunut yli sukupolven siirtynyt rakkaus kirjaan: heti lukemaan opittuaan tytär, tällä hetkellä 18 v., nimittäin omi kirjasarjan vaivihkaa omaan kirjahyllyynsä ja pari vuotta sitten katsoimme yhdessä tv-sarjan uusintaa joulun pyhien aikaan.

Suurella tyydytyksellä totesin tuolloin, että tytär liikuttui ihan samoissa kohdissa kuin minäkin!

11. luukku: Joulu joutuu joutuisasti Lastenmaan kanssa

Lastenmaa 12/2011. Joulu. Kustannus Oy Kotimaa, Kansan Raamattuseuran säätiö ja Suomen lähetysseura. 40 sivua. Kansikuva Virpi Penna.















Lastenmaa-lehti pitää kunniakkaasti yllä suomalaisen lastenlehdistön vanhoja perinteitä.

Muun muassa Pääskynen ja Sirkka olivat suomalaisen lastenkirjallisuuden airueita: lehtiä toimittivat aikansa eturivin kirjailijat – mm. Anni Swan, Arvid Lydecken ja Helmi Krohn – ja lehtien palstoilla julkaistiin paljon lasten runoja, satuja ja tarinoita.

Lehdet olivat myös vuorovaikutteisia: yhteys lukijoihin oli tärkeä osa niiden tuon aikaista "brändiä" ja lapset saivat myös toimia lehtien avustajina.

Aikana, jolloin toisaalla valitetaan pulaa kirjan muodossa julkaistavista, sopivan pituisista saduista, tarinoista ja kertomuksista, kannattaa muistaa Lastenmaan monipuolinen tarjonta.

Lastenmaan avustajakaartiin kuuluu edustava joukko suomalaisia lastenkirjailijoita; mm. Tapani Bagge, Hannele Huovi, Hannele Hirvonen, Jukka Itkonen, Sari Peltoniemi, Katri Tapola ja Maria Vuorio.

Joulunumerossa on Ritva Toivolan tarina "Lumiukon nenä" (kuv. Krista Partti), Eila Jaatisen "Yksinäinen kuusi" (kuv. Jussi-Antti Koponen) ja Laila Kohosen "Lahjahaaveita" (kuv. Virpi Penna).

Lyhyet tarinat on kuvitettu eturivin kuvittajien nelivärikuvituksin. On hienoa, että kotimaista lastenkirjallisuutta ja –kuvitustaidetta pidetään näin näyttävästi esillä ja tarjotaan tekijöille yksi hyvä foorumi lisää.

Lastenmaa on kristillinen leikki-ikäisten ja pienten koululaisten oma lehti, joka on ilmestynyt jo yli 20 vuotta. 
Lehti ilmestyy kerran kuussa.

Oleellinen osa lehteä ovat myös askartelu- ja leikkiohjeet, kirjeenvaihtopalsta ja oma postiasema. 



Lastenmaata julkaisevat Kustannus Oy Kotimaa yhdessä Kansan Raamattuseuran säätiön ja Suomen Lähetysseuran kanssa.

Päätoimittajana on Anna-Mari Kaskinen ja toimitussihteerinä Leena Hietamies, molemmat myös lastenkirjailijoina kunnostautuneita tekijöitä.

Kristillisten lastenlehtien perinne näkyy Lastenmaan joulunumerossa edelleen esimerkiksi Elina Ruokon artikkeleissa, jossa esitellään maailman jouluruokia ja annetaan pari ruokaohjetta Nepalista – monikulttuurisuuskasvatusta lajissaan tämäkin.

Lastenmaan joulunumero lievittää joulun odotukseen luontaisesti kuuluvaa odotuksen tuskaa: lehdestä löytyy paperinukkearkki, itse tehtyjen joulukorttien, seimiasetelman, jouluseimen, kivitontun ja askarreltavan piparkakkutalon, pikku ponin ja enkelikoristeen ohjeet sekä "pulmakulma" ja jouluinen sanaristikko.

Sarjakuvantekijä Harri "Wallu" Vaalion Hessu-kissasta kertova sarjakuva on ollut lehdessä alusta saakka.