Salaperäinen ja hurmaava Pisteli

Ville Hytönen & Krista Partti: Taatelikujan salaperäinen Pisteli. 31 sivua. Tammi 2012.



















Runoilija ja Savukeidas-kustantamon kustannuspäällikkö Ville Hytönen (s. 1982) laajentaa reviiriään myös lastenkirjallisuuteen. Tammenterho-sarjassa ilmestynyt kuvakirja Taatelikujan salaperäinen Pisteli on veikeän perhekeskeinen tarina, jossa mennään täysillä lapsen mielikuvituksen ehdoilla.




Leikki-ikäinen Venla kuulee olohuoneesta äidin voimakkaasti tunnelatautuneen huudahduksen, josta erottuu sana PISTELI. Venla ryhtyy oitis mielikuvittelemaan, millainen hahmo tämä Pisteli on.

Onko Pisteli jonkinlainen näätäeläin? Pelottava, karvainen ja isohampainen? Kuin rotta? Nyt Venlaa vähän hirvittää.

Venla mielikuvittelee Pistelin toinen toistaan hurjemmaksi otukseksi. Turvallisen kodin interiööreistä Venla lähtee seikkailulle myös pikkukaupungin kortteleihin ja sitten zuumataan taas kodin lämpöön ja ihmetellään Pistelin mysteeriä myös yhdessä pikkusiskon Essin kanssa.



Krista Partin hiukan värisevä, pelkistetyn karrikoitu viiva piirtää isopäisiä mutta silti sympaattisia ja ilmeikkäitä hahmoja.

Sydämen kuvilla koristeltu paperiliidokki toimii johtolankana Venlalle, joka viimein ratkaisee Pistelin arvoituksen. Jännittävä ja vaiherikas mysteeri saa odottamattoman mutta valloittavan loppuratkaisun, jossa perheen jäsenten yhteenkuuluvuuden tunne ja hyvä mieli tarttuvat väistämättä myös kuvakirjan lukijaan ja kuvan katsojaan!

"Näin lapsuus loppui. Yhtenä aamuna vain, naps."

Laura Lähteenmäki: Nort End. Niskaan putoava taivas. 258 sivua. WSOY 2012. Kansikuva Pietari Posti.


















Viime viikolla Suomen ensi-iltaan tuli elokuvaversio Suzanne Collinsin Nälkäpelistä (WSOY 2008). Collinsin teos suomennettiin välittömästi alkuteoksen jäkeen ja sen voidaan sanoa olleen ensimmäinen nuorille suunnattu dystopia, josta on tullut sekä Yhdysvalloissa että meillä Suomessa sittemmin suoranainen hitti.

Nykyisen dystopiamuoti-ilmiön syitä voi vain hentoisesti arvailla. Salla Simukan Jäljellä (Tammi) ilmestyi niin ikään äskettäin, ja se onkin jo rouva Huulla luvun alla. Romaanin alku on ainakin erittäin koukuttava.

Laura Lähteenmäen North Endissä eletään jossain 30-40 vuoden päässä olevassa lähitulevaisuudessa. Vihjettä aikakaudesta saa maininnasta, jossa kerrotaan Ruotsin kuningatar Viktorian olevan jo ikäihminen.

Ilmasto on muuttunut kylmemmäksi ja elämä selviytymistaisteluksi monella eri sektorilla. Kierrätys on arvossaan ja vaatteet periytyvät vanhemmilta lapsille. Yösähkön tuottamiseen käytetään kuntopyörän kaltaista laitetta. Niukkuus kaikesta on tehnyt ihmisistä toistensa vartijoita, sekä hyvässä että pahassa.

Neljätoistavuotias Tekla on hiljattain muuttanut perheineen North Endiin. Kaverisuhteet hakevat vielä luontevaa muotoaan ja tyttö haikailee entisten ystäviensä perään. Teklan ja tämän pikkuveljen Kaurin arki nyrjähtää sijoiltaan, kun erilleen muuttaneet vanhemmat sekoavat huoltoviikoissa ja lapset jäävät yllättäen kaksin kokonaiseksi viikoksi.

Sisarukset nauttivat ensin vapaudesta, mutta ennen pitkää vapaus vaatii myös veronsa. Tekla tutustuu Lunaan, Aasaan ja Havuun, mutta kuinka paljon hän voi heihin luottaa ja mikä rooli nuorilla on North Endin separatistiliikkeessä?

Lähteenmäki on myös aiemmissa realistisissa nuortenromaaneissaan käsitellyt vivahteikkaasti tyttöjen välistä, räjähdysherkkää ja kimuranttia ystävyyttä, sen raadollisimpiakaan piirteitä kaihtamatta (esim. Aleksandra Suuri, 2010, Marenkikeiju, 2007 ja Annastiina, WSOY 2003). Myös tässä uutuusromaanissa nämä teemat ovat näkyvästi esillä.

Oli hirveää olla ulkopuolinen entisestä elämästään. Ja vielä kammottavampaa oli, ettei hän ollut läsnä uudessakaan elämässään. North Endissä kukaan ei aavistanut, millainen asema hänellä oli ollut vanhassa paikassa. Kukaan ei tiennyt, että hänellä oli melkein ollut poikaystävä ja että hän oli kuulunut hälisevään, kadehdittuun kaveriporukkaan, johon hän oli aina voinut mennä mukaan ja jossa hänestä oli pidetty.

Täällä hän oli vain outo, yksinäinen etelästä tullut hiippari, joka pukeutui hameisiin ja saattoi käyttää hyvinä päivinä sävytetttyä huulirasvaa.

Toinen romaanin keskeinen aihe on perheen ja sisarusten väliset suhteet, jotka näyttäisivät olevan muutoinkin tyypillisiä monille nuorille suunnatuille dystopioille. Teklalla on iso huoli syrjäänvetäytyvästä ja koulunkäyntiä karttavasta pikkuveljestä, joka ahdistuu poikeustilanteessa ja karkaa kotoa. Tekla tuntee vastuun Kaurista musertavan raskaana, mutta rakkaus veljeen kannattelee häntä silti yhdessä uusien ystävien myötäelämisen kanssa:

Kaurin luihu, pieni olemus sekä säälitti että ärsytti, ja yhtä aikaa häntä kadutti oma käytös ja hän piti sitä oikeana. Hän oli joutunut ottamaan veljestä liikaa vastuuta. Hän ummisti mielensä siltä, että vastuunotto oli hänen oma valintansa. Tällä erää kaikki paleltuneita varpaita, muualle jaettuja juparikoja ja pieleen meneviä synttäreitä myöten oli yksinomaan vanhempien vika.

Mikä nuoria lukijoita dystopioiden mahtaa viehättää?

Onko se eräänlaista käänteistä peilausta, mikä on aiemmin selittänyt esimerkiksi romanttisten tyttökirjojen tai realististen nuortenromaanien suosiota – eli peilataan omaa nuoruuden tilaa ja tolaa samastumalla em. kirjojen sankarittarien yltiöruusuisiin tai repaleisiin elämänkohtaloihin ja koetaan toisaalla syvää tyydytystä oman elämän vakauden ja turvallisuuden suhteen?

Ilmastonmuutoksen seurauksia, globalisaatiota ja synkkiä tulevaisuuden näkymiä voi luvan perästä dystopioissa kuivaharjoitella ja näin tuntea syvää kiitollisuutta vallitsevaa, suhteellisen vakaata yhteiskuntajärjestelmää kohtaan.

Teklan ja hänen ystäviensä tarina tulee eittämättä jatkumaan. Avausosassa asiat saadaan kuitenkin onnellisesti mutta todennäköisesti vain väliaikaisesti tyveneen päätökseen.

Lähteenmäki ei rasita lukijoitaan liialla detaljimäärällä tulevaisuuden maailman erikoisuuksien suhteen. North Endin yhteisö saa jo kiinnostavan miljöön, mielenmaiseman ja asukkaat. Tästä on hyvä jatkaa.

Kurkistuksia tulevaan ja tunnustuksia

Suuremmista kustantajista Tammi ja Otava

ovat jo julkistaneet verkossa syksyn uutuusluettelonsa, joita huomaa taas selaavansa ahnaasti ja malttamattomasti. Mitä trendejä ja uusia tulokkaita syksy tuokaan tullessaan?

Kiinnostavaa on se, että Otavalla nuortenromaanit ilmestyvät nyt järkiään "nuoret aikuiset" -kohderyhmän alla. Liittyykö tähän myös ripaus suojeluviettiä, jolla halutaan väistää moralisoivaa keskustelua nuorelle, vaikutuksille alttiille kohderyhmälle sopimattomasta kirjallisuudesta?

Käännösromaaneista Jay Asherin & Carolyn Macklerin Sinä ja minä sitten joskus haastaa nykyistä dystopia-muotia hauskasti, kun päähenkilöt elävät vuotta 1996 ja saavat vihiä 15 vuoden päähän ajoittuvasta elämästään. Mila Teräksen Perhosen varjo sekoittaa juoniselostuksensa perusteella ongelmarealismia, fantasiaa ja aikamatkailua.

Terhi Rannela on nostanut esiin tärkeän ja viime vuosina vähälle käsittelylle nuortenkirjoissa jääneen aiheen – erilaiset alkoholikokeilut – kertomuskokoelmassaan Yhden promillen juttuja.

Mauri Kunnaksen Aarresaaresta on taas lupa odottaa uutta kuvakirjahittiä, samoin Havukaisen & Toivosen uudesta Tatusta ja Patusta, jotka ovat pihalla. Veera Salmen, lastentarhanopettajana Helsingissä työskentelevän esikoiskirjailijan, lastenromaania Puluboin ja ponin kirjaa mainostetaan Eduard Uspenskin hengessä kirjoitetuksi ja tietysti siihen heti tätä taustaa vasten kohdistaa ihan järkälemäisiä odotuksia. Miksi esikoistekijöille ei nykyisin anneta tilaa tehdä vaikutusta ihan omilla taidoillaan, vaan aina etsitään ennakkomarkkinointiin näitä rinnakkaisteoksia?

Heikki Prepulan Kössi kenguru ja veturi vetoaa taatusti kaikkiin retronostalgian riivaamiin Kössin ystäviin. Hurmaava Sylvi Kepponen jatkaa seikkailujaan ja uuden kuvakirjasarjan aloittaa myös Eppu ja Anna Nuotion & Kristiina Louhen Veikko ja Veikko.

Rouva Huun sydäntä sykähduttää erityisesti äidin ja tyttären, Pirkko-Liisa ja Nora Surojeginin saturomaani Untu ja sydäntalven salaisuus. Pirkko-Liisa Surojeginin tarkassa vesivärikuvituksessa on aina ikiaikaisen sadun lumoa ja hänen hurmaavat eläinhahmonsa vievät aina jalat altani.

Monet tutut lasten ja varhaisnuorten sarjat saavat jatkoa ja Tuija Lehtinen aloittaa myös aivan uuden sarjan, jossa kerrotaan sirkuksen maailmasta sirkuskoira Ricon kautta. Lehtisen tarinakokoelma Pesää! vaikuttaa kiinnostavalta: sen esittelyssä kerrotaan, kuinka uusi tarina aina kyseenalaistaa edellisen väittämät. Jarkko Tontti kokeilee taitojaan lastenkirjallisuuden tontilla fantasiaromaanilla Vedeeran taru. Jännittävää!

Tammessa panostetaan ensi syksynä paljon ihan pienimpienkin lukijoiden kirjoihin: pahvikirjoja ilmestyy paljon ja Tammen Kultaiset kirjat -sarja karttuu monella uusintapainoksella ja muutamalla aiemmin suomentamattomallakin teoksella. Monet tutut sankarit, esimerkiksi Myyrä, Tahvo ja Bella, Tomppa, Siiri, Viiru & Pesonen, Hertta ja Kissa Killi jatkava seikkailujaan uusissa kuvakirjoissa.

Maria Vuorion ja Marjo Nygårdin tietokuvakirja Satu meni saunaan istuu hyvin nykyiseen kansanperinnebuumiin ja kertoo lapsille suomalaisen saunan historiasta.

Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen Aatos ja Sofian sokeriletit jatkaa parin vuoden takaista kouluikäisten lasten lovestoryä ja isän ja pojan, Esko-Pekka ja Nikolai Tiitisen Jätti ja jänöset -kuvakirjakin herättää taas malttamatonta uteliaisuutta. Lastenkirjailijana ensikertalaisen Essi Kummun ja Marika Maijalan lastenromaani Puhelias Elias ja Sari Peltoniemen & Liisa Kallion lyhyiden satujen kokoelma Gattonautti ja muita arkisatuja vastaavat nekin isoon tarpeeseen. Rouva Huu iloitsee myös jo etukäteen Otavalta Tammelle siirtyneen Markku Karpion tulevasta, saaristoon sijoittuvasta varhaisnuortenkirjasta Mun isäni on avaruusmies.

Tammen syksyn nuortenkirjayllättäjiin kuuluu esikoiskirjailija Elina Rouhiainen, jonka Kesytön on sarjan avaus luokiteltavissa nuorten pararomantiikkaan, jonka päänavaajana oli Stephenie Meyerin Houkutus-trilogia. Kiinnostavaa nähdä, tuleeko tästäkin taas uusi trendi myös kotimaiseen fantasiatarjontaan

Ihan perinteiset realistiset nuortenromaanit näyttävät loistavan Tammen listoilla poissaolollaan. Näinkö on, että tälle lajityypille ei enää nähdä kustantamoissa tulevaisuutta?

Otavan Kirjasäätiön vuoden 2012 Kaarina Helakisa -palkinnon (15 000 euroa) sai viime viikolla kirjailija Siri Kolu. Palkintoperusteluissa sanotaan Kolun Rosvola-kirjojen muuttaneen suomalaista lastenkirjallisuutta railakkaalla otteellaan ja anarkiallaan. Kolu on kirjoittanut vasta kolme lastenromaania, (Rosvoloiden kolmas osa ilmestyy ensi syksynä) mutta tuotannon uudistusmielisyys on ilmiselvästi viehättänyt palkintoraatia:

Rosvoloita lukiessa vakuuttuu, että elämä on seikkailu, hurjaa, hillitöntä ja hauskaa. Ja vaikka tie on välillä kiemurainen tai kuoppainen, sitä painellaan täysillä, kaasu pohjassa. Sillä seuraavan kurvin takana on taatusti jotakin kiinnostavaa – kilpaileva rosvojoukko, maailman täydellisin irtokarkkikauppa tai ihanan aurinkoinen uimapoukama.

Suomen sanataideopetuksen seura on palkinnut maaliskuussa kirjailija Reetta Niemelän vuoden 2011 sanataideteolla. Niemelä työskentelee koulukirjailijana maahanmuuttajien integraatioon liittyvässä projektissa. Hänet palkittiin turkulaisissa C. O. Malmin ja Hannunniitun kouluissa tehdystä Aurinkoon katsoja -sanataidetyöpajasta ja näyttelystä.

Näyttely- ja sanataideprojekti on kerännyt runsaasti kiitosta ja herättänyt aktiivista keskustelua. Projektissa käytettiin sosioemotionaaliseen oppimiseen ja lapsilähtöisyyteen liittyviä menetelmiä, joita koulussa on kehitetty Reetta Niemelän ohjauksessa jo usean vuoden ajan.

Lastenkirjahylly onnittelee tunnustuksen saaneita Kolua ja Niemelää sekä kaikkia ensi syksyn lasten- ja nuortenkirjauutuuksien tekijöitä. Jokainen uusi kotimainen lasten- tai nuortenkirja on aina erityiskiitoksen arvoinen.