Seurustelee susien kanssa

Elina Rouhiainen: Kesytön. Susiraja 1. 426 sivua. Kansikuva Eevaliina Rusanen. Tammi 2012.





















No nyt se on ilmestynyt: ensimmäinen ison yleiskustantamon julkaisema suomalainen pararomantiikkaan luokiteltava nuortenromaani.

Pararomantiikasta on kyse, kun tavallinen – tai sellaisena itseään pitävä nuori – rakastuu olentoon, jota ei arkiuskomusten mukaan ole edes olemassa, esim. vampyyriin, ihmissuteen, keijuun tai lohikäärmeeseen.

Tällainen aihelma on ollut sivujuonteena esimerkiksi Sari Peltoniemen Hämärän rengissä (Tammi 2009) ja Maria Turtschaninoffin parin vuoden takaisessa Underforsissa, joka on vast´ikään suomennettu nimellä Helsingin alla (Tammi 2012).

Aikuistenkirjallisuuden puolelta samassa yhteydessä kannattaa muistaa Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi 2000).

Nuori esikoiskirjailija Elina Rouhiainen (s. 1988) kirjoittaa hyvin tietoisesti amerikkalaisen Stephenie Meyrerin Twilight-sarjan jalanjäljissä. Eevaliina Rusasen eroottisesti virittynyt kansikuvakin jäljittelee tätä genreä peittelemättömästi.

Rouhiaisen valppaudessa hyödyntää genren megasuosio ei ole mitään paheksuttavaa: hän kirjoittaa luistavasti ja koukuttavasti: rouva Huu ahmaisi kirjan reilun vuorokauden kuluessa vaikka ei tämän lajityypin suurimpiin ystäviin kuulukaan.

Jos jotain tähän teiniromantiikkaa tihkuvaan romaaniin olisi kaivannut lisää, niin sitä suomalaiskansallista paikallisväriä. Hyvin hentoisesti aivan alussa mainitaan suomalaisten muinaiset uskomukset susista, mutta muutoin kotikutoisuus näkyy vain jylhissä vaaramaisemissa.

Hyvää Meyerin Twilight-sarjaan verraten on se, että ylenmääräinen pähkäily seurustelukuvioiden suhteen ei ole Kesyttömän päähenkilölle, 17-vuotiaalle Raisalle, ominaista, vaikka tässäkin romaanissa on kolmiodraamaa ja ulkoapäin tulevia uhkia riittämiin.

Raisa muuttaa Helsingin Kalliosta Kajaanin lähelle Hukkavaaran kuntaan äidin kuoltua auto-onnettomuudessa. Raisa ikävöi ystäviä enemmän Torkkelin kuvataidelukion inspiroivaa opetusta, sillä kuvataiteet ovat hänen ykkösjuttunsa. Raisa saa huoltajakseen enonsa, johon hän ei ole ollut aiemmin missään yhteydessä.

Vähin erin Raisa lunastaa paikkansa pikkukaupungin teinien keskuudessa. Hukkavaara näyttää olevan hyvin kiinteä ja suljettu kyläyhteisö, joka pitää huolen omistaan.

Vaikka lempi on vasta tässä ensimmäisessä osassa leimahtamassa kahden hyvin eriparisen nuoren välillä, on kerronnassa hyvin eroottis-viritteistä latausta:

--- Hän hyväili toisella kädellä poskeani samaan aikaan kun toinen liukui hitaasti kylkeäni pitkin. Siten hän kosketti peukalolla alahuultani ja katsoi minua silmiin.

Jälkikäteen ajatellen se oli se nimenomainen hetki, jolloin todella käsitin, mitä avain pian tulisi tapahtumaan. Olin ajatellut sitä, haaveillut siitä, mutta mukana oli ollut aina myös hitunen pelkoa. Minulla ei ollut ollut aavistustakaan, mitä odottaa. Osa ajatuksistani oli ollut niin nolottavia, etten ikimaailmassa olisi sanonut niitä ääneen.

Sillä hetkellä en kuitenkaan tuntenut mitään sellaista. Sillä hetkellä minut nimittäin valtasi tunne, jollaista en ollut kokenut koskaan aikaisemmin. Halu. Ei, tarve. Tarve, joka sai kaikki hermosoluni hereille, sumensi ajatukseni ja täytti näkökenttäni miljoonilla eri värisävyillä. Sai koko sisustani leimahtamaan tuleen. ---

Jutun juoneen kuuluu tietysti sekin, että Raisalla on itsellään myös jotain erityiskykyjä. Hän uskoo olevansa "melko tavallinen ihmislapsi", mutta saa vihjeitä omista taikavoimistaan eräältä kyläläiseltä.

Olen jo aiemmin pohtinut kotimaisen realistisen nuortenromaanin suosion näivettymistä dystopioiden yhteydessä. Raisan äidin kuolemaan liittyvä traumatisoituminen ja erillisyyden tuntu muihin ikätovereihin nähden oireilee viiltelynä ja jonkinasteisena paniikkihäiriönä – ja näitä rankkoja aiheitahan on ollut riittämiin realistissa nuortenromaaneissa. Raisa ottaa mittaa omista voimavaroistaan, mutta lukijalle jää luottamus siihen, että vastuksista selvitään.

Aiemmin naisten romanttisessa viihteessä lempi leiskui eri yhteiskuntaluokkien välillä ja yhteisö asetti mitä kekseliäämpiä rajoituksia tälle eripariselle rakkaudelle. Nyt pararomantiikan suosion nosteessa yhteisön painostuskeinot ovat muuttuneet väkivaltaisemmiksi ja ehdottomammiksi. Voimakkaat selviävät, mutta se vaatii toki myös erilaisia uhrauksia rakkauden alttarilla...

Susiraja-sarjalle on luotu myös jo omat kotisivut fanitusta varten.

Outo otus lumoaa koko perheen

Christel Rönns: Det vidunderliga ägget. 40 sivua. Bonnier Carlsen/ Söderströms 2012.















Fantasiakirjallisuuden pitkään jatkunut suosio näkyy kuvakirjallisuudessakin toden ja tarun rajapinnoilla liikkuvina ja yllättävinä tarina-aihelmina.



Christel Rönnsin kuvakirja alkaa realistisena kuvauksena: perhe on viettämässä kesäpäivää hiekkarannalla, kun sisarukset löytävät hiekan kätköistä ihmeellisen munan. Äidin mielestä muna on hauska sisustuselementti ja se otetaan mukaan kotiin. (Oikeassa elämässä näin ei tietysti saa tehdä, mutta tämä onkin satukuvakirja!)

Eräänä aamuna lapset löytävät munankuoret lattialta. Munasta on kuoriutunut outo otus, joka otetaan oitis perheenjäseneksi, asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta.

"Han ska heta Koi-Koi", säger jag och alla tycker att det är ett bra namn. "Men pappa, vad är det för ett djur?"
"Mm, viktigast är inte VAD det är för ett djur utan HUR det är", säger pappa som inte har en aning om vad han ska svara.

Koi-Koi viedään myös professorin tutkittavaksi, mutta hän kiistää moisen lajin olemassaolon kokoonaan. Koi-Koi syö valtavasti ja vie tilaa ja kaiken lisäksi se KUORSAA ja hajuhaitatkin ovat melkoiset.

Eräänä päivänä otus häviää. Kukin perheenjäsen, jopa Freya-koirakin, suree sitä omalla tavallaan. Viimeiseltä sivulta löyty vihje siiät, mihin Koi-Koi on lähtenyt...



Christel Rönnsin kuvitustyyli on hyvin kansainvälinen: sen karikatyristinen viiva, tarkkaan harkitut rönsyiset detaljit ja ornamentiikka viehättävät monenikäisiä.

Boheemin lapsiperheen arkeen solahtaa mielikseen ja sen joviaalia tunnelmaa tekisi mieli kokeilla myös omassa hivenen väljähtyneessä koti-interiöörissäkin.

Halutessaan kirjasta voi löytää suvaitsevaisuuden teemaa: outoa ja erilaista voi sietää sellaisenaan ja ottaa sen kyseenalaistamatta osaksi omaa arkeaan.

Kirja ilmestyy samanaikaisesti myös Ruotsissa Bonnier Carlsenin kustantamana.




Rouva Huu osallistui eilen FILI:n Kääntäjän sana -konferenssin päätöspäivään Helsingissä Tieteiden talolla ja alusti uusimman suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeistä innostuneelle ja motivoituneelle kuulijakunnalle.

Konferenssiin osallistui 120 suomalaisen kirjallisuuden kääntäjää eri puolilta maailmaa. Näin suurta koulutustilaisuutta ei ole aiemmin Suomessa järjestetty ja konferenssi pohjusti samalla myös vuoden 2014 Frankfurtin kirjamessuja, missä Suomi on teemamaana.

Tutkijakollega Maria Lassén-Seger zuumasi suomenruotsalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tarjontaa. Suomenruotsalaisten tekijöiden, niin kirjailijoiden kuin kuvittajienkin, kokema erillisyyden tuntu tuli monin kohdin Lassén-Segerin alustuksessa ilmi, kuten myös kirjailijoiden paneelikeskustelussa, jossa suomenruotsalaisista mukana olivat Minna Lindeberg ja Annika Luther ja suomalaisista kirjailijoista Sari Peltoniemi ja Terhi Rannela. Kaikki neljä pohtivat kiinnostavasti käännöksien merkitystä kirjailijan työssään.

Ei 73 vuoden ikäero mitään haittaa!

Anna Nuotio, Eppu Nuotio & Kristiina Louhi: Veikko ja Veikko. 32 sivua. Otava 2012.











Lastenkirjoissa vaalitaan yhä sitkeästi idylliä, jossa isovanhemmilla on rajattomasti aikaa lapsenlapsilleen. Todellisuus on nykyisin karumpi: hiljattain eläköityneet mummit ja ukit ohjelmoivat päivänsä monilla harrastuksilla ja ajanvietteillä, ja lapsenlapset joutuvat tyytymään yhteisen laatuajan rippeisiin.

Tyttären ja äidin, Anna ja Eppu Nuotion, sekä Kristiina Louhen uuden kuvakirjasarjan avaus on yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden kaunis puheenvuoro.

Olisipa tällaisia joustavasti toimivia kerrostaloyhteisöjä myös oikeassa elämässä!



Veikon isä lähtee töihin ja Olka-tytön on tarkoitus viedä Veikko myöhemmin aamulla tarhaan (puhutaanko muuten enää lasten keskuudessa tarhasta, eikö pikemminkin päiväkodista, vaikka sekin on sanana hiukan harhaanjohtava ??). Olka huomaakin Veikon olevan kovassa kuumeessa. Hänen on löydettävä nopeasti tuuraava lapsenvahti, sillä Olkan on mentävä ylioppilaskirjoituksiin.




Ystävällisen naapurin avulla paikalle saadaan Veikko-setä samasta talosta. Veikon ystävä Villakin kaipaa tilapäistä lapsenkaitsijaa. Iso-Veikko tuntuu suhtautuvan yllättävään pestiin auliisti ja turhia nipottamatta: saahan hän vaihtelua yksinäisiin päiviinsä ja tutustuu talon asukkaisiin. Pikku-Veikon on ensin totuttava isomman Veikon erikoiseen kielenkäyttöön: mitä ovat tupluurit ja miksi Veikko neidittelee Villaa?


Veikko näyttäisi asuvan isänsä kanssa. Äidistä ei puhuta mitään ainakaan tässä ensimmäisessä sarjan osassa. Ovatko vanhemmat eronneet, äiti kuollut tai vaikkapa matkoilla tai kaupassa käymässä? Kaikkea ei tarvitsekaan selittää aina puhki, ja näin lukijoidenkin mielenkiinto säilyy virkeänä.

Olka tietää, että isolla Veikolla on aika huono muisti ja häntä huolettaa, että Veikko saattaa unohtaa olevansa lastenhoitajana.

"Enkä varmasti unohda", Iso-Veikko sanoo. "Joskus avaimet ja puhelimen, mutta en ikinä lapsia."

Veikko on seitsemänkymmentäkahdeksan vuotta vanha ja on asunut talossa viisikymmentäviisi vuotta. Veikko asuu aivan yksin, joten hänestä on hauskaa päästä hoitamaan Veikkoa ja Villaa.

Pikku-Veikko ja iso-Veikko seilaavat sohvaveneellä eksoottisia kalalajeja tutkimaan. Iso-Veikko onkin seilannut maailman meriä ja kertoo pikku-Veikolle monet tarinat.



Tekstin polveilua olisi voinut hiukan karsia. Kuvakirjoissa on nykyisin järkiään aivan liian paljon tekstiä! Toisaalta on kiitettävä sitä, että sivuhenkilöiden etnistä syntyperää ei selitetä tekstissä lainkaan. Tällainen alleviivaamaton monikulttuurisuus onkin selvästi lisääntymässä myös suomalaisissa lastenkirjoissa. Kaikki tummaihoiset eivät enää olekaan ulkomailta adoptoituja lapsia, vaan vaikkapa kotoperäisiä suomalaisia.

Kristiina Louhen värikylläiset kuvat ovat taattua Louhea.

Kodin kaaos tulee hallituksi design-huonekalujen ja tarkkaan valikoitujen tekstiilien ansiosta. Kuvakulmat vaihtelevat ja tuovat rytmiä kirjaan.