Virpi Talvitie, hyvän mielen tuoja

Virpi Talvitien kuvitusta Timo Parvelan tekstiin
lastenkirjaan Keinulauta, WSOY 2006.

Keskiviikkona jaettiin Raumalla vuoden 2014 Adventure-kuvittajapalkinto, jonka sai monipuolisesta tuotannostaan ja omintakeisesta tyylistään tunnettu kuvataiteilija Virpi Talvitie (s. 1961).

Talvitie on kuvittanut kymmeniä erilaisia ja eri-ikäisille suunnattuja teoksia: kuvakirjoja, lastenromaaneja sekä satu- ja runokokoelmia. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Katri Tapolan, Timo Parvelan, Tittamari Marttisen ja Hannele Huovin kanssa.

Lapsille kenties tunnetuimpia ovat Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjojen kuvitukset, jotka ovat levinneet käännöksinä useampaan maahan. Talvitien tuorein lastenkirjakuvitus on Tuula Korolaisen lastenrunokirja Kissa kissa kissa (Lasten Keskus 2013). 

Virpi Talvitie käyttää kuvituksissaan itse kehittelemäänsä sekatekniikkaa, josta voi löytyä paksua öljypastellipintaa, vesiväriä sekä esiin kaiverrettuja yksityiskohtia ja värikerroksia. Rajapinnat ja monikerroksisuus ovat hänelle tärkeitä sekä kuvallisesti että kuvaannollisesti.

Väinö Riikkilä -seuran palkintoperusteluissa sanottiin näin:   

Virpi Talvitien kuvitukset puhuttelevat lapsia ja ovat tunnistettavuudessaan osana ohjaamassa lasten lukuharrastusta. Talvitien kuvitukset sisältävät mielenkiintoisella tavalla sekä paljon yksityiskohtia että antavat lapsille mahdollisuuksia kehittää omaa tulkintaa. Kuvitukset ovat tärkeä osa lasten kirjallisuusharrastusta, sillä ne auttavat lasta ymmärtämään ja eläytymään teosten sanomaan pelkkää tekstiä paremmin. Lisäksi kuvitukset avaavat lapsille oven kuvataiteen maailmaan.  

Virpi Talvitien omaperäinen tyyli voikin parhaimmillaan innostaa myös lapsia toteuttamaan itseään ja kehittämään omaa persoonallista tyyliään. Tästä syystä olemme iloisia voidessamme ojentaa Virpi Talvitielle Adventure -kuvittajapalkinnon. Elämässä on tärkeää antaa ja saada. Ei olekaan sattumaa, että Adventure-palkinto on Kirsi Backamin keramiikkiteos Hyvän tuulen tuoja. Virpi Talvitie on tuonut meille hyvää tuulta jo kauan.  

Rouva Huulla on ollut ilo tehdä Virpi Talvitien kanssa yhteistyötä Satusaari-antologian ja Onnenpäiviä: Runoja lapsen juhlaan -runokokoelman yhteydessä. 

Talvitien piirtimen jälkeä näkisi kernaasti jälleen nimenomaan klassisten satujen ja lastenlyriikan kuvittajana. Hänen peikkonsa ja noitansa ovat vertaansa vailla! Runojen tulkitsijana Virpi Talvitie on niin ikään oivaltava ja runon tunnelmaa pienellekin lapselle avaava taituri. 

Virpi Talvitien kuvitusoriginaalien näyttely Kuvaseikkailuja on avoinna Rauman kaupunginkirjastossa kesäkuun 6:nteen päivään asti. 



Lämpimät onnittelut Virpille myös Lastenkirjahyllystä! 

Omituisten otusten kuvakirjoja

Minttu Vettenterä & Keanne van de Kreeke: Miten mörkö kesytetään, 49 sivua, Kustannus Mäkelä 2012

Minttu Vettenterä & Keanne van de Kreeke: Ihmissatuja pikkukummituksille,48 sivua, Kustannus Mäkelä 2014

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa, 158 sivua, Books on Demand 2012 

Minttu Vettenterä nousi pari vuotta sitten julkisuuteen omakustannekirjalla Jonakin päivänä kaduttaa. 

Kirjassa annettiin ymmärtää, että päähenkilöt, koulukiusaamisen takia itsemurhaan ajautuneen 15-vuotiaan koulutytön vanhemmat, ovat todellisia henkilöitä, jotka ovat pyytäneet Vettenterää kirjaamaan perheen traagisen tarinan ylös.

Sittemmin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä todennettiin, että kyse on täysin fiktiivisestä tarinasta, ja Vettenterän menettely johti poliisin tutkintaan petoksen yrityksenä, mutta syyte raukesi.  

Tapaus sai paljon mediajulkisuutta, ja sen jälkeen ryhdyttiin penäämään toimittajilta tarkempaa lähteiden taustoitusta ja varmistusta. Tapaus keskustelutti myös kirjailijoita, ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis piti Vettenterän menettelyä arveluttavana siltä osin, että Vettenterä ensin väitti tarinaa todeksi ja myöhemmin vetosi kirjailijan vapauteen. Variksen mukaan kuvitteellisen henkilön saa luoda, kunhan ilmoittaa sen olevan oikeasti kuvitteellinen.

Rouva Huu lukaisi kirjan äskettäin ja ihmettelee – joiltain osin varmasti myös jälkiviisaana – kuinka edes on mahdollista, että kirjaa uskottiin ensin tositarinaan pohjaavaksi. Kerronnalliset ratkaisut ovat kömpelöitä ja enkeli-Elisan isän ääni on epäuskottava. 

Tätä aiempaa mediahässäkkää silmällä pitäen keväällä 2012 ilmestynyt Vettenterän kuvakirja Miten mörkö kesytetään ja vast ikään ilmestynyt toinen kuvakirja Ihmissatuja pikkukummituksille eivät ole herättäneet suurta kiinnostusta, vaikka näissäkin kuvakirjoissa osittain sivutaan kiusaamisteemaa. 

Mörkökirjassa Vettenterä työstää aihetta sadunomaisesti inhimillistämällä erilaisia lapsen pelkotiloja ja lukijaa suoraan puhutellen.

Esimerkiksi Närpsä villitsee lapsia, Kiukkumöykkynen lietsoo riitaa, Meluunnus aiheuttaa möykkää ja meteliä ja Kiusaus aiheuttaa epäsopua lapsiryhmissä yhdessä Pienistyksen kanssa, joka saa kiusatut lapset tuntemaan itsensä hyvin pieniksi ja vähäpätöisiksi. 

Omituisten olentojen luonnekuvausten kupeessa on kohtauksia lasten arkisista tilanteista, joissa nämä otukset tekevät kaikenlaista hallaa.

Caspar-kummitus leikkii kaveriensa kanssa portaikossa. Vasemmanpuoleinen teksti hukkuu värikkääseen kuvitustaustaan ja vaikeuttaa tekstin lukemista. Keanne van de Kreeken kuvitusta Minttu Vettenterään tekstiin kuvakirjassa Ihmissatuja pikkukummituksille, Kustannus-Mäkelä 2014.

Ihmissatuja pikkukummituksille jatkaa samalla linjalla esitellen erilaisia kummituksia. Tarkastelukulma on nyt muutettu käänteiseksi, eli kummituslapset yrittävät ottaa selvää lapsista ja ihmisten oikuista. Kirjassa on terapeuttisia aineksia siinä mielessä, että lapselle annetaan mahdollisuus ilmaista omia tuntojaan ja samaistua muiden lasten arkisiin pikkuongelmiin. 

Kiusaus Lällällää (vas.) on kouluissa usein tavattu mörköheimon jäsen.
Keanne van de Kreeken kuvitusta Minttu Vettenterän tekstiin kuvakirjaan Miten mörkö kesytetään? Kustannus-Mäkelä 2012. 

Lukuisat takaumat ja erilliset tarinat hajottavat kuvakirjan intensiteettiä. Sivuja ja tekstiä on molemmissa kuvakirjoissa rutkasti tavallista kuvakirjaa enemmän, melkein 50 sivua. Kirjoista on varmasti iloa ja hyötyä kouluissa ja päiväkodeissa, kun halutaan herättää keskustelua hyvän kaverihengen ja suvaitsevaisuuden teemoista.

Mörköpelosta on kirjoitettu samalla idealla myös Suna Vuoren ja Katri Kirkkopellon Hirveää, parkaisi hirviö (WSOY 2004), joka voitti taannoin WSOY:n pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kansallisen osakilpailun jaetun ensimmäisen palkinnon yhdessä Jukka Laajarinteen ja Martti Ruokosen Mummon koneen kanssa. 

Samaa kahden vastakkaisen näkökulman tekniikkaa hyödynnettin myös Magdalena Hain ja Saana Nyqvistin kääntökuvakirjassa Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012).

Käännöskirjoista mörkökirjojen aatelia ovat Stanislav Marijanovicin Suuri hirviökirja (Lasten Keskus 2010) ja Kotihirviöiden käsikirjat 1–3 (Lasten Keskus 1997–2012). Vettenterän tavasta nimetä hirviöiden nimiä löytyy kaikuja myös J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoihin. 

Hollantilaissyntyisen, vuosituhannen taitteessa Suomeen asettuneen Keanne van de Kreeken kuvituksessa on ripaus suomalaisittain vierasta kuvallista "täyteen pakkaamista".

Kuva-aukeamilla on paljon kuvallisia rönsyjä ja omituisia kuvan rajauksia, jotka aiheuttavat turhaa levottomuuden tuntua. 

Monet van de Kreeken erilaisilla perspektiiveillä leikittelevät kuvakulmat tuovat mieleen myös Sari Airolan, Katri Kirkkopellon ja Laura Valojärven tyylit. 

Keanne van de Kreeke ei siekaile tehdä hyvin persoonallisia, jopa inhorealistisia mörköjä ja muita kammotuksia, jotka vedonnevat parhaiten humoristisuudellaan kouluikäisiin.

Kuvan ja tekstin editointi sekä huolellisempi taitto olisivat olleet kummassakin kuvakirjassa tarpeen jäntevämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Laivakello helähtää iloisesti Sari Peltoniemen monipuolisen tuotannon kunniaksi

  

Pertsa ja Kilu -päivillä Kotkan kaupunginkirjastossa on juuri julkistettu tämänvuotisen Laivakello-palkinnon saaja. 

Ohessa palkinnonjakotilaisuudessa pitämäni puhe kokonaisuudessaan.

Hyvät lasten- ja nuortenkirjallisuuden ystävät

Suomalainen nuortenkirjallisuus on juuri nyt kiinnostavassa ja monin kohdin kiihottavassakin käymistilassa. Fantasia ja realismi ottavat mittaa toisistaan ja kummallakin lajityypillä on puolustajansa.

Parin viime vuoden aikana realistinen nuortenkirjallisuus on joutunut jopa vähän alakynteen fantasian ja dystopian suosion nosteessa, kun kustantajat ovat kaventaneet julkaisuohjelmiaan.

Toisaalta nuortenkirjallisuuden lukijat ovat tulleet entistä taipuisammiksi ja mukautuvat nopeasti lukemaan eri virtausta, genreä, trendiä ja näkökulmaa yhdistäviä romaaneja. Vähän kärjistäen tohdin väittää, että nuoret viis veisaavat kustantajien laputuksista ja luokituksista.

Heille riittää hyvä, vetävästi kirjoitettu tarina.

Laivakello-palkinnon esiraati – kirjasto- ja kirjavinkkariaktiivin Markku Kestin  ja Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajan Maria Ihosen johdolla – valitsi korkeatasoisesta nuortenkirjailijakaartista kuusi finalistia.

Kaikki kuusi ovat debytoineet 2000-luvun alussa. Esiraati on selvästi arvostanut kirjailijoiden monipuolisuutta.   

Kalle Veirto on tarttunut vuosituhannen taitteessa taas kertaalleen virinneeseen huoleen poikien lukuharrastuksen notkahduksesta ja hän on haastanut poikia lukemaan sählyaiheisilla nuortenkirjoillaan sekä Henkan ja Kivimutkan etsivätoimistosta kertovilla kirjoilla.

Neliosaiseksi viime vuonna täydentynyt Reeta Aarnion fantasiasarja Maan kätkemät, Veden vanki, Virvatulen vartijat ja Tuulien taikuri on kotikutoinen vastine J. K. Rowlingin Harry Pottereille. Aarnion kirjoissa  hyödynnetään suomalaista mytologiaa. Viime vuonna ilmestynyt Hän joka ei pelkää viittoo Aarniolle uutta suuntaa hieman varttuneempien nuorten lukijoiden keskuudessa.

Jukka-Pekka Palviainen aloitti uransa lasten- ja nuortenkirjailijana humoristisella koulumaailmaan sijoittuvalla lastenromaanisarjalla. Sittemmin hän on lunastanut paikkansa realistisen nuortenkirjallisuuden perinteiden jatkajana kahdella nuortenromaanilla.

Hannu Hirvosen ensimmäiset velmuilevat nuortenkirjat Karvat ja kaikki ja Kynnet ja päivät  kietoivat pauloihinsa monenikäisiä lukijoita. Myöhemmin Hirvonen on tehnyt vakuuttavaa jälkeä Murisevan metsän asukeista kertovilla sydämellisillä lastenromaaneilla. Hirvonen on kunnostautunut myös aforistikkona. Koska hän mahtaa kiteyttää elämän olennaisia asioita myös nykynuoria kiinnostavaan lyhyeen mittaan?

Monipuolisen ja tuotteliaan nuortenkirjailijan Salla Simukan nimi on reilun vuoden kuluessa viimeistään läpäissyt kaikkien tietoisuuden – Suomen lisäksi myös maailmalla. Simukan Lumikki-trilogian käännösoikeudet on myyty jo yli 40 maahan. Lumikki-trilogian kaltaista lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinoinnin megailmiötä ei ole Suomessa aiemmin tavattu. Toivon mukaan Simukan maailmanvalloitus poikii tulevaisuudessa lisää käännössopimuksia myös muille kotimaisille nuortenkirjailijoille.

Laivakello-palkinto on ollut tapana antaa tunnustuksena nuortenkirjailijalle joko ansiokkaasta urasta tai yksittäisestä teoksesta. Kuuden Laivakello-finalistin ura ei ole vuosissa mitaten vielä kovin pitkä, mutta laadultaan ehdottomasti kaikkien osalta kiitoksen ja tunnustuksen arvoinen.

Minulla on ilo ojentaa tämänvuotinen Laivakello-palkinto kirjailija Sari Peltoniemelle.

Valintaan vaikuttivat Peltoniemen lasten- ja nuortenkirjatuotannon monipuolisuus, kunnianhimoisuus, uudistushenkisyys ja yllättävyys.

Peltoniemi aloitti uransa Kukka Kaalisesta kertovalla helppolukuisella, lukutaidon alkuun tarkoitetulla kirjasarjalla. Sen värikäs ja särmikäs henkilögalleria ei jätä ketään kylmäksi. Lastenromaanit Kissataksi ja Kerppu ja tyttö ovat lämminhenkisiä lastenromaaneja, joiden kaltaisia tarvittaisiin rutkasti lisää.

Peltoniemi kirjoittaa usein realismin ja fantasian viistolla rajalla. Hänen lasten- ja nuortenkirjoissaan arki nyrjähtää  usein paikoiltaan äkkiarvaamatta. Vaihtoehtoiset näkemykset historian kulusta Suomussa ja Hämärän rengissä saavat eri ikäiset lukijat kyseenalaistamaan arjen tasatahtisuutta ja virtaviivaista etenemistä.

Peltoniemi hyödyntää suomalaista kansanperinnettä ja mytologiaa ja puhuu painokkaasti myös saamelaisten oikeuksien puolesta teoksissaan Kuulen kutsun metsänpeittoon ja Haltijan poika. 

Peltoniemen erityisenä ansiona on lyhytproosa: häneltä on ilmestynyt nuorille suunnattu  kokoelma Ainakin tuhat laivaa sekä Gattonautti ja muita arkisatuja ja yksittäisiä kertomuksia eri antologioissa. Gattonautti on hyvä esimerkki monenikäisiä kiinnostavasta lyhyestä tarinasta. Lapsille ja nuorille tulisi tarjota paljon enemmän kiinnostavaa, mutta ilmaisultaan kiteytettyä luettavaa!

Merkille pantavaa on se, että Peltoniemi tekee ensi syksynä alueenvaltauksen ja kirjoittaa lyhyitä tarinoita myös aikuisille.  Kustantajan ennakkotietojen mukaan Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille palauttaa sadut alkuperäiselle paikalleen aikuisten kirjallisuudeksi. Toivon mukaan Peltoniemi ei kuitenkaan unohda vastaisuudessakaan lapsia ja nuoria.

Hyvää, yllättävää ja lukijan omaa oivallusta kunnioittavaa kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta tarvitaan!

Vili Auvisen ohjaama Pertsa ja Kilu- tv-sarja kuuluu meidän 1970-luvulla lapsuutensa eläneiden merkittäviin televisiomuistoihin. Pertsa (Tommi Auvinen, vas.) ja Kilu (Jyrki Thil) ottivat rivakasti kiinni satamakaupungin roistoja. Taavi Vartia päivitti Pertsan ja Kilun seikkailut lähemmäksi nykyaikaa uudessa tv-sarjassa vuonna 2000. Valokuva: Yleisradion arkisto. 

Vuonna 1996 perustettua Laivakello-palkintoa jakavat vuorovuosin Väinö Riikkilä -seura ja Pekkas-Akatemia. Palkinto myönnetään tunnustuksena nuortenkirjailijalle joko ansiokkaasta urasta tai yksittäisestä teoksesta. 

Laivakello, Anni Swanin mitali ja Tirlittan-palkinto ovat rouva Huun näppituntuman mukaan ainoita lasten- ja nuortenkirjailijalle myönnettäviä tunnustuksia, joissa otetaan huomioon tuotanto pidemmältä aikajänteeltä yksittäisen uutuuden sijaan. 

Palkinto on perustettu nuortenkirjailija Väinö Riikkilän ja hänen Kotkan ja Karhulan seuduille sijoittuvien Pertsa ja Kilu -seikkailukirjojen kunniaksi. Palkintona on messinkinen laivakello.