Tänään luetaan yhdessä isän kanssa

Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys järjestivät alkusyksystä YK:n kansainvälisen lukutaitopäivän yhteydessä Isi lue -kampanjan, jossa isiltä tivattiin perusteita sille, miksi he lukevat lapsilleen. 

Kilpailuun lähetettiin yhteensä yli 300 tekstiviestiä ja twiittiä.

Kilpailun voittajalle oli luvassa 2 000 euron edestä elektroniikkaa ja kunniamaininnan saaneet saivat kirja- ja sanomalehtilahjakortteja.

Rouva Huu on ylenpalttisen iloinen, että Suomessakin toimerrutaan järjestämään tällainen perhelukemista kampanjoiva kilpailu, mutta ei voi samalla olla sortumatta pieneen kyynisyyteen:  entäpä jos palkintona olisikin ollut velvoite ostaa 2 000 euron lahjakortilla lastenkirjoja tai kirjoja ylipäätään – olisiko kisaan osallistunut tämänkään vertaa lukuintoisia isiä?

Kilpailun voitto meni Pirkanmaalle ja Nokialle: kiinteistöhuoltoalalla työskentelevän Juha Lappalaisen perustelu ”Lapseni, minä luen sinulle, koska rakastan sinua”, vakuutti kolmihenkisen raadin ytimekkäällä kiteytyksellään. 

Raadissa olivat mukana Sanomalehtien Liitosta liittojohtaja Jukka Holmberg, mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen sekä johtaja Sakari Laiho Suomen Kustannusyhdistyksestä.

Lappalaisella on seitsemänvuotias Toivo-poika, jolle hän lukee muun muassa Risto Räppääjää, Miina ja Manu -kirjoja ja avaruusaiheisia tietokirjoja.

Isien lähettämissä viesteissä painotettiin erityisesti yhteisten lukuhetkien tärkeyttä. Lisäksi isät korostivat lukemisen merkitystä lapsen sanavaraston ja mielikuvituksen kehittymisen kannalta.

”Viestit osoittavat, että yhdessä lukeminen on erittäin tärkeä hetki sekä isälle että lapselle. Isät kuvaavat viesteissä lukemisen merkitystä kauniisti ja koskettavasti”, sanoo arviointiraatiin kuulunut Romppainen. 

Alkuopetuksen kirjallisuuskasvatukseen paneutunut, Espoon Ymmerstan kirjallisuuspainotteisen alakoulun opettaja Helena Linna on viisaasti sanonut, että kaikki lasten lukemiseen liittyvä ponnistelu koulussa on jokseenkin turhaa, jos opettaja ei myös itse omalla käytöksellään osoita oppilailleen, että on aidosti innostunut lukemisesta.

Sama pätee mitä suurimmassa määrin myös perhelukemiseen: vaikka vanhemmat velvollisuudentuntoisesti lukisivat lapsilleen päivät pääksytysten tuntitolkulla ääneen, mutta samaan aikaan muulla käytöksellään viestisivät, että lukuharrastus ei todellakaan ole heidän juttunsa, niin vanhemmat tulevat vesittäneeksi viestinsä. 

Lapsi aistii herkästi aikuisen aidon läsnäolon ja arvostaa sitä. Juuri tästä syystä tällaiset isien ja lasten yhteisen lukemisen puolesta propagoivat kampanjat ovat ensiarvoisen tärkeitä. 

Mikon isä rentoutuu työpäivän jälkeen lukemalla kaikessa rauhassa päivän
lehden, polttamalla piippua ja siemailemalla olutta. Gunilla Bergströmin
kuvituskuva kirjasta Mikko Mallikas rakentaa helikopterin, (Weilin+Göös 1977).  

Gunilla Bergströmin Mikko Mallikkaan isä on toiminut isien ja lasten perhelukemisen lähettiläänä  esimerkillisesti jo 1970-luvulta lähtien. Mikon isä haluaa rankan työpäivän jälkeen rentoutua sanomalehden, piipun ja oluen äärellä, mutta illalla isä lukee pojalleen iltasadun.

Mikon isä näyttää myös hyvin rentoutuneelta lukiessaan pojalleen
iltasatua. Gunilla Bergströmin kuvituskuva kirjasta Mikko Mallikas on oikukas,
(Weilin+Göös 1977).

Vaasan varhaiskasvatuksen yksikön ja kirjastoväen järjestämässä koulutuksessa mietittiin äskettäin sitäkin, kuinka kurttuotsainen aikuinen selittää nykylapsille tuon Mikon isän alituisen piipunpolton: kenties isä tykkää puhaltaa saippuakuplia? 

Kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on uhanalainen, suojelun arvoinen kirjallisuuden osa-alue

Rouva Huu kokee tärkeäksi palata vielä eiliseen Finlandia Junior -ehdokkaiden julkistukseen. 

Näköjään Suomen Kirjasäätiö haluaa jopa vasiten järjestää näitä pikkuskandaaleja ja sillä tavoin nostattaa suuren yleisön mielenkiintoa palkintoa kohtaan.

Viime vuonna Finlandia Junior -palkinnon ehdokkaaksi asetettiin Marja Björkin romaani Poika (Like), joka oli luokiteltu aikuistenkirjallisuudeksi, Björkin aiempien romaanien tapaan. 

Mielestäni tällainen aikuistenromaanin nostaminen FJ-ehdokkaaksi on eräänlaista lasten- ja nuortenkirjallisuuden "kuormasta syömistä": jos kustantaja luokittaa kirjan yksiselitteisesti aikuistenkirjaksi, miksi se pitäisi siinä tapauksessa ehdoin tahdoin nostaa kilpailemaan lasten- ja nuortenkirjallisuudelle kohdennetusta palkinnosta – olkoonkin, että sen aihepiiri saattaa kiinnostaa myös aikuisikäisiä nuorempaa lukijakuntaa? No, tästä ei sen enempää, aihetta käsiteltiin jo viime vuonna Lastenkirjahyllyssä. 

Kirjasäätiön linjausten mukaan  ei viime vuonna ollut niin nöpön-nuukaa, että FJ-palkinnon huomio kohdistuisi nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Tänä vuonna FJ-palkinnon ehdokasasettelun rajausta väljennettiin vielä siten, että ehdolle  ei tarvitse liioin asettaa suomalaisen tekijän kirjoittamaa lasten- tai nuortenkirjaa. 

Kirjasäätiön kolmen Finlandia-palkinnon tavoitehan on kustantajien kannalta ennen muuta nostaa kirjallisuuden myyntilukuja, jotka ovat huolestuttavasti laskeneet jo pitkään yhtälaisesti aikuisten-, lasten- ja nuortenkirjojen osalta.

Kun Finlandia Junior -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa nykymuotoisena, rahasummaltaan yhtä suurena Finlandian ja Tieto Finlandian kanssa vuonna 1997, jo edesmennyt Olli Arrakoski Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtajana piti ehdokkaiden julkistustilaisuudessa puheen, jossa hän perusteli Finlandia Junior -palkinnon perustamista:

Edes Kirjasäätiössä ei kuvitella, että tilanne muuttuu palkintoja jakamalla, nyt vaan on niin, että säätiön lähes ainoa näkyvä keino on palkinto ja sen myötä saatu julkisuus – lasten  ja nuorten kirjallisuuden arvo ja merkitys ovat markkinataloudessa sidoksissa siihen tehtyyn panostukseen: mitä enemmän panostetaan, sitä enemmän huomataan, sitä enemmän arvostetaan.

Nyt ainakin rouva Huusta tuntuu siltä, että lasten- ja nuortenkirjapalkinnon 17-vuotisen historian aikana huomioarvoa joudutaan hakemaan mahdollisimman laajasta kirjallisesta repertuaarista, ja samalla unohdetaan suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden erityisarvo kokonaan.

Helsingin Sanomissa tänään Finlandia Junior- ehdokasuutisoinnin kupeessa julkaistu kommenttini oli otsikoitu hieman nurjasti muotoon "Onko ruoho todellakin vihreämpää rajan tällä puolen". Alkuperäinen otsikkoni oli nimittäin "Onko ruoho todellakin vihreämpää rajan toisella puolella?" 

Otsikolla viittasin ennen muuta siihen suomalaisten kokemaan kestokateuteen Ruotsin lastenkulttuuri- ja kirjallisuusmyönteistä ilmapiiriä ja monimuotoista ja kokeilevaakin kirjatarjontaa kohtaan. (Tosin tämä kadehdittu myönteinen ilmapiirikin on Pohjanlahden toisellakin puolella jo vähentymässä: esimerkiksi päivänlehtikritiikki on Suomen tavoin  Ruotsissakin jo niukentunut.)

Pienen kielialueen – siis Suomen –  lasten- ja nuortenkirjallisuus kaipaa erityissuojelua. Riikinruotsalaisen Ulf Starkin tekstiin perustuva kuvakirja suomenruotsalaisen Linda Bondestamin kuvittamana ei siis ole tolkullinen nosto suurimman suomalaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkaaksi varsinkaan näinä aikoina, jolloin suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on muutoinkin ahdingossa ja murroksessa kustantajien nimekemäärien pienentyessä ja tekijöiden työskentelyolosuhteiden tiukentuessa.

Uskoisin aikuisille kirjoittavien suomalaisten kirjailijoiden hätkähtävän ja heidän itsesuojeluvaistonsa heräävän, jos vaikkapa Suomen ystävänä tunnettu kirjailija John Irving julkaisisi pienoisromaanin suomalaisen kustantamon kautta, ja tämä teos päätyisi sitten mestariteoksena myös kilpailemaan Finlandia-palkinnosta.  

Lasten- ja nuortenkirjakenttä murroksessa

Suomen Kirjasäätiön vuotuisen Finlandia Junior -palkinnon kuusi ehdokaskirjaa on hetki sitten julkistettu Helsingissä.

Ohessa esivalintaraadin perustelut:

Saku Heinänen: Zaida ja lumienkeli, Tammi 

Aina kouluarki ei ole kivaa, jos kiusataan. Olo voi tuntua yksinäiseltä, kun ei ole sisaruksia. Monilla meistä on kuitenkin ollut mielikuvituskaveri, jonka kanssa voi leikkiä ja seikkailla. Perheillä on salaisuuksia: joskus isä ja äiti eivät halua puhua asioista. Mutta mikä sammaltavaa ja röyhtäilevää setää vaivaa?Arjessa on mahdollista myös mystinen ja maaginen. 

Zaidan tarinassa on monta teemaa, mutta ne on kiedottu kokonaisuudeksi niin, että kertomus hengittää. Tekijän luoma kuvitus on tunnelmallinen ja tekee oikeutta kaupunkielämän kuvaukselle. Kirja on juuri sopivasti pikkuisen jännittävä nuorelle lukijalle.

Zaida ja lumienkeli on arvosteltu Helsingin Sanomissa.

Iiro Küttner – kuvitus Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Puuseppä, Books North

Satu taiteen tekemisestä, intohimosta, omistautumisesta ja ymmärtämisen vaikeudesta. Valtakunnan keisari tunsi olevansa ylivertaisen hyvä, kun antoi puusepälle vapautta toteuttaa visionsa. Mutta hallitsija pettyi, kun ei nähnyt lopputuloksessa kaikkea sitä työtä ja aikaa, mikä siihen oli uhrattu.Tässä hitaasti ja huolellisesti etenevässä monitasoisessa kertomuksessa ei ole mitään turhaa, vaan kaikki liitokset tekstin, kuvien ja graafisen suunnittelun välillä ovat kohdallaan. Kauniin kuoren kätkössä on tarina, jonka ajattomuus ulottuu syvälle perinteisen satumaailman juuriin.

Puiden tarinoita: Puuseppä on arvosteltu  Lastenkirjahyllyssä.

Jyri Paretskoi: Shell’s Angles ja Kalajoen hiekat, Karisto 

Hulvattoman hauska teinielämän kuvaus, kun ei olla enää lapsia eikä vielä aikuisiakaan, mutta tehdään ratkaisuja, jotka vaikuttavat loppuelämään. Ongelmia on, mutta ne eivät tee elämästä synkkää. Tytöillä ja pojilla on reilu suhde toisiinsa, rakkautta syttyy ja hiipuu, heitetään läppää ja häröillään, mutta ystävyys kestää, eikä kaveria jätetä pulaan.

Shell's Angles on 'road book', jossa päästellään pitkin kotimaista maaseutua lukijan naurun saattelemana. Teksti kulkee kuin viritetty mopo.

Paretskoin nuortenromaani on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Ulf Stark & Linda Bondestam: Min egen lilla liten/ Oma pieni pikkuruinen. Suomentanut Liisa Ryömä, Schildts & Söderströms &amp/ Teos 

Meidän jokaisen sisällä asuu välillä yksinäinen Olento, joka kaipaa hellyyttä, rakkautta ja läheisyyttä. Oma pieni pikkuruinen on optimistinen tarina siitä, millaista Kipinää elämään tuo, kun on joku josta pitää huolta.  

Aikuinen löytää kirjasta monitasoisia viitteitä Platonin luolavertauksesta Päivänsäteeseen ja Menninkäiseen. Erilaisten kohtaaminen, olemisen hetkellisyys ja luopuminen vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Kirjan hellyttävä kuvitus vuoropuhelee tekstin rauhallisen rytmin kanssa. 

Mila Teräs & Karoliina Pertamo: Olga Orava ja metsän salaisuus, Lasten Keskus 

Lempeä kertomus oravanpoikasesta, joka uskaltautuu tutkimaan maailman ihmeitä. Kohtaamiset kotimetsän asujien kanssa kertovat miten monenlaisten naapureiden kanssa eletään ja miten monesta vinkkelistä maailmaa voidaan tarkastella.Kaunis kuvitus hehkuu tekstin sävyissä. Ilmeikkäissä otuksissa pulppuaa elämänilo. Reilulla viivalla ja voimakkailla väreillä on saatu aikaan iloinen kirja, jota pienet lapset tykkäävät myös katsella itse ilman lukijaa. 

Maria Turtschaninoff: Maresi. Krönikor från röda klostret /Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. Suomentanut Marja Kyrö, Schildts & Söderströms & Tammi 

Taidokkaasti tarinoitu moniin aisteihin vetoava ja dramaattinen kertomus matriarkaalisesta yhteisöstä, tyttöjen turvapaikasta, jonne on paettu vanhoillisten uskomusten jäykkää ja uhkaavaa maailmankuvaa. Tästä mieleenpainuvasta ja hurjasta jännitysfantasiasta voi löytää yhtymäkohtia nykykulttuurienkin tyttöjen ja naisten todellisuuteen. Kahden tytön kasvutarinassa on paljon kiehtovia myyttisiä ja rituaalisia aineksia. Tieto ja opiskelu antavat päähenkilölle voimaa ryhtyä muuttamaan maailmaa. Sama tahto tarttuu lukijaankin.

Maresi on arvosteltu Lastenkirjahyllyssä.

Tämänvuotiset Finlandia Junior -ehdokkaat heijastelevat mielestäni hyvin nykyisen lastenkirjakentän muutoksia. Uudet pienet toimijat, kuten Books North, uskaltavat ottaa riskejä paitsi aiheiden niin myös lastenkirjan typografisesti ja painotekniikan puolesta äärimmäisen viimeistellyn formaatinkin suhteen. 

Kenties jo ensi vuonna FJ-ehdokkaissa on mukana lasten- tai nuortenkirja, joka on ilmestynyt joukkorahoituksen avulla tai peräti omakustanteena?  

Keskisuuret kustantamot korjaavat tätä nykyä myös suurimpien yleiskustantamoiden hylsyjä ja jalostavat niistä parhaimmillaan myös kirkkaita helmiä. 

Lasten Keskus on panostanut jo pitkään kotimaisiin, visuaalisesti vahvailmeisiin kuvakirjoihin ja Karistossa on tehty hartiavoimin töitä kotimaisten lasten- ja nuortenkirjanimekemäärin lisäämisessä.

Sitä vastoin suuret yleiskustantajat Tammi, WSOY ja Otava ovat vähentäneet sekä kotimaisen kuvakirjallisuuden että realistisen nuortenkirjallisuuden julkaisemista.

Tällä viikolla yt-neuvotteluistaan uutisoinut suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen keskittynyt Schildts & Söderströms sai nyt ehdokaslistalle peräti kaksi teosta, Maria Turtschaninoffin Maresin ja Ulf Starkin ja Linda Bondestamin kuvakirjan Den lilla liten. Kirjojen suomennokset ovat ilmestyneet Tammelta ja Teokselta.  

Viimeksi mainitun kuvakirjan ehdollepanoon liittyy käsittämätöntä nurinkurisuutta, jota pohdin enemmän toisaalla. 

Suurista yleiskustantamoista WSOY ja Otava jäivät nyt kokonaan vaille Finlandia Junior -ehdokkuutta. Isot kustannustalot tekevät entistä tarkempia linjauksia lasten- ja nuortenkirjallisuuden profiloinneissaan, ja tämä varovaisuus on eittämättä näkynyt myös kuluvan vuoden tarjonnassa. 

Esivalintaraadin puheenjohtaja, taidekasvatuksen professori Helena Sederholm kiitti puheessaan vuoden tarjontaa laadukkaaksi moom fiktion, tietokirjallisuuden kuin runojenkin osalta. Hän mainitsi puheessaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden sarjoittumisen ja viittasi samaan asiaan kuin rouva Huu eilen Lastenkirjahyllyn varjolistaa esitellessään, eli myös Sederholm esitti ihmetyksensä valtion kirjallisuustoimikunnan linjauksesta sulkea sarjamuotoinen kirjallisuus vuosiapurahojen ulkopuolelle:  

Moni lukemamme kirja on osa jotakin sarjaa. Joskus oli vaikea päästä kertomuksen imuun, kun joutui aloittamaan suoraan toisesta tai kolmannesta osasta, toisinaan sarjallisuuden huomasi vasta, kun kirja loppui sietämättömän jännittävään cliffhangeriin. Sarjojahan lasten- ja nuortenkirjallisuudessa on aina ollut ja tulee varmasti olemaan. Siksi valtion kirjallisuustoimikunnan kannanotto sarjallisuuteen ja kirjailijoiden tuotteliaisuuteen tämänvuotisten kirjallisuusapurahojen jakamisen yhteydessä kesäkuussa tuntuu kummalliselta. Raatimme ei juuri törmännyt toimikunnan moitiskelemiin nopean kirjoittamisen kulttuurin takia keskeneräisiksi jääneisiin teoksiin. Päinvastoin, saimme lukea laadultaan erittäin hyvää fiktiota, tietokirjallisuutta ja runoja.

Rouva Huu riemuitsee myös siitä, että esiraati, johon Sederholmin lisäksi kuuluivat toimittaja Anne Moilanen ja libristi Riitta Kähkönen, nostivat esiin kuvituksen keskeisen aseman ja laadun lastenkirjallisuudessa: 

Raati ilahtui lasten kuvakirjojen laadusta. Kuvat eivät nykyään pelkästään palvele tekstiä sen sisältöjä kuvittamalla tai tunnelmia täydentämällä, vaan kuvituksella on usein myös itsenäinen rooli: se käy vuoropuhelua tekstin kanssa, tuo siihen välillä jotakin omaa, välillä visualisoi sellaistakin, mitä teksti ei korosta. Hienoa on se rohkeus, jolla sekä kirjailijat että kuvittajat ovat tarttuneet monenlaisiin aiheisiin.

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa valitsee kuudesta ehdokaskirjasta Finlandia Junior -palkinnon saavan teoksen 20. marraskuuta.