Muodon ja värin juhlaa

Réka Király: Yksi vielä, 32 sivua,  Etana editions 2014.

Yksi, kaksi, monta kuvaa. Réka Király’in lastenkirjakuvituksia galleria U:ssa 7. huhtikuuta 2015 asti,  

os. Kaisaniemenkatu 10, Helsinki, avoinna ma-pe klo 10–18. Vapaa pääsy.

Viime vuoden lopulla teki debyyttinsä pikkulasten kirjallisuuden väriläiskä, Etana editions -kustantamo, jonka ovat perustaneet visuaaliseen, valtavirrasta poikkeavaan kuvakirjaan uskovat kuvittaja-graafikot Réka Király ja Jenni Erkintalo. Heidän haastattelunsa löytyy Helsingin Sanomista.

Réka Királyn kuvitusnäyttely on parhaillaan esillä Helsingissä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen galleria U:ssa.

Unkarista Suomeen muuttanut Király (s. 1977) on valmistunut taiteen maisteriksi Unkarin kuvataideakatemiasta ja Aalto-yliopistosta. Hän on aiemmin tehnyt yhteistyötä  Marika Maijalan kanssa kirjoissa Lunta sataa, Lupo ja Topin nokinenäpäivä (WSOY 2012 ja 2014). 

Királyn ensimmäinen oma kuvakirja,  filosofinen tarina Pieni suuri tarina huomisesta (WSOY 2013), ilmestyi pari vuotta sitten.  Rikalyn sekatekniikka ammentaa klassisesta paperinleikkauksesta.

Lähtötilanne on näin seesteinen. Réka Királyn kuvitusta kirjaan Yksi vielä
(Etana editions 2014).

Király on ennen muuta koloristi: hän suosii Yksi vielä -kirjassa kirkkaita perusvärejä isoina väripintoina.  Tarina tuo mieleen ukrainalaisen kansansadun, joka tunnetaan Suomessa parhaiten muotoon leikattuna nimellä Vaarin kinnas.  

Pelkistetyt sympaattiset eläimet kansoittavat yksi kerrallaan aution pikkumökin. Eläimet muokkaavat mökin ääriviivoja, joita lapsi voi aukeamilta tunnistaa. Mökki nitisee ja natisee ja lopulta hajoaa taivaan tuuliin. 

Tässä vaiheessa mökissä on jo havaittavissa pientä tungosta. Vasemmalla alhaalla näkyy etanan takaosa ja katosta työntyvät jäniksen korvat. Karhun jälkeen majaan tuppautuvat vielä muurahainen, lintu, mato, kettu, hiiri, orava ja siili, jonka matka tosin katkeaa jo portaille. Réka Királyn kuvitusta kirjaan Yksi vielä (Etana editions 2014). 

Yksi vielä on hyvä esimerkki pienten lasten kuvakirjasta, joka kehittää lapsen muototajua ja hahmottamista oivaltavalla ja visuaalisella kekseliäisyydellään. 

Ulkoasultaankin viimeistelty, kluuttiselkäinen ja raikkaan näköinen pieni kuvakirja sopii hyvin katselukirjojen jälkeen jälkeen tulevaan lukuharrastuksen  vaiheeseen, kun lapsi kiinnostuu kuvien lisäksi myös pienestä tarinasta, jonka loppukliimaksi jaksaa hauskuttaa lasta kerta toisensa jälkeen.

Viehtymys graafisen pelkistettyihin muotoihin näkyykin nyt erityisen selvästi pikkulasten kuvakirjallisuudessa. Niitä ovat innostuneet tekemään myös monet muotoilun kanssa työtä tekevät, esimerkiksi Marimekolle kangasprinttejä suunnitteleva Aino-Maija Metsola on vast ikään julkaissut Nemon kautta kaksi pahvikirjaa Värit ja Numerot. 

Pelkistetyllä tyylillä halutaan eittämättä vedota pienten lasten vanhempiin, jotka arvostavat  niukkuuden estetiikkaa. 

.... kunnes maja natisee lopulta liitoksistaan. Réka Királyn kuvitusta
kirjaan Yksi vielä (Etana editions 2014).

Yksi, kaksi, monta kuvaa -näyttelyn yhteydessä Réka Király ja Jenni Erkintalo pitävät työpajoja lapsille. 

3–5-vuotiaiden työpajassa askarrellaan satuhahmoja ja 6–10-vuotiaiden ryhmässä valmistetaan itse pikakirjoja. Lisätietoja työpajoista täältä.  

”Tyttö, jota metsän pitkähampaiset kuuntelevat”

Mervi Heikkilä: Louhen liitto. Haamukustannus 2015, 151 sivua,  kansikuva Riikka Nikko.  

Mervi Heikkilä on laventamassa repertuaariaan lastenrunoista nuorison suuntaan. Viime vuonna ilmestyi Heikkilän ja  Jussi Matilaisen varhaisnuorten/nuorten kertomuskokoelma Kummajaisten kylä,  joka on ehdolla LukuVarkaus –palkinnolle. 

Kalevalan päivänä julkistettu Heikkilän Louhen liitto on nuortenromaani.

Se on muodoltaan ihailtavan napakka, vain 149 sivua. Myös luvut ovat riittävänä lyhyitä ja juoni etenee rivakasti ja lukijaa koukuttavasti. 

Heikkilä sommittelee juonen näppärän omintakeisesti suomalaisen kansanperinteen ja muinaishistorian pohjalle.

Vaikka romaanin aikajänne ulottuu aina 1500-luvun noitavainoihin asti, niin silti teos on tiukasti paalutettu nykyhetkeen. 

9. luokkalaisen Roonan maailmalta putoaa pohja pois, kun hän saa kuulla, ettei hänen äidiksi luulemansa Birgitta onkin todellisuudessa kasvattiäiti.    

Roonan biologinen äiti, Valpuri, haluaa kiireesti tavata tyttärensä. Roonan suvun juuret juontavat Romentolan perinnetilalle, jonne hän lähtee vastahakoisesti heti kesäloman alkamisen jälkeen itselleen entuudestaan vieraiden ihmisten hoteisiin. 

Roona on toki aina tiennyt olevansa erilainen kuin muut ikäisensä. Hän on pienestä pitäen halunnut puuhamaita enemmän Ähtärin eläinpuistoon ja Korkeasaareen. Luontokuvausharrastuksessaan hän on huomannut, että saa yhteyden eläimiin ja pystyy jopa vaikuttamaan niiden käytökseen!  

Hauskasti romaani antaa huutia Lönnrotin Kalevalalle:

– Roona, kaikki meistä eivät elä samassa maailmassa. Vanhoille tämä maailma on vähän toisenlainen. Siis todella vanhoille. Esimerkiksi sellaisille, jotka ovat syntyneet jo 1500-luvulla ja tehneet vaikka mitä. Niin kuin vaikka käyneet… Tuonelassa, äitini selitti katkonaisesti. 

– Häh? 

Tiesin taas kuulostavani idiootilta, mutta en saanut suustani ulos mitään järkevämpää. 

– Louhen liittoon kuului, että saatiin tulla takaisin, tai jouduttiin. Me ollaan täällä pitämässä Louhen omasta huolta. Riistamaista, kalavesistä, karjasta, Valpuri selitti. 

– Louhi, siis se Kalevalan Louhi? 

– Lönnrotin Louhi, pyh! Valpuri melkein sylkäisi. 

– Sen miehen nimeä ei täällä ääneen lausuta, pelkkää valetta Louhesta, valetta! Lönnrot pilasi Louhen pyhän nimen ja maineen laittamalla sen Pohjan Akalle. Louhi on kasvun jumala, äiti ja synnyttäjä. Hän oli vanhoista mahdeista viimeinen, joka enää välitti ja kulki maan päällä. Mutta papit, ne mustat korpit, ja kateelliset isännät ja emännät pilasivat kaiken. Syyttivät noituudesta, polttivat ja mestasivat meikäläisiä. Varastivat Louhen karjaa, pilasivat kalavesiä, niittivät heinäsuot, veivät karjaonnen. 

Valpurin ääni kohosi, silmät kiilsivät pelottavina ja kasvot vääntyivät rumiksi ikivanhasta vihasta. Astuin vaistomaisesti askeleen taaksepäin. 

– Lönnrot oli oman aikansa lapsi. Kalevalan kokoaminen oli valtava uroteko, ei voi vaatia, että kaikki yksityiskohdat olisivat ihan kohdallaan, äiti lepytteli.

Valpuri tarvitsee Roonan apua päästäkseen Tuonelasta tulleen pahan hengen jäljille. Vaikka Roona murroiän uhmassa luokitteekin Valpurin hoitolaitokseen kuuluvaksi muinaisjäänteeksi, joka pudottelee puheenparteensa vanhan kansan viisauksia ja ennusmerkkejä, niin vähitellen luottamus outoon naiseen kasvaa, ja samalla tytön tietämys oman identiteettinsä vivahteista antaa hänelle uusia voimia. Kaveripohjalta alkanut ystävyys Roonan tavoin luontokuvauksesta innostuneen Aleksin kanssa vankentuu seikkailun kliimaksissa lukijan odotusten mukaisesti.

Roona lähtee Valpurin kanssa mystiselle matkalle Turkuun. Takaisin  Romentolaan palaamisen jälkeen otetaan yhteen pahan kanssa niin, että hengenlähtö on lähellä.   

Louhen liitto todentaa taas hauskasti, kuinka tietyt painotukset ja aihepiirit näyttävät yleistyvän lähes kertaheitolla samanaikaisesti:  Mervi Heikkilän nuortenromaanissa on paljon samaa mystiikan ja nykynuoruuden risteytymää kuin Sari Peltoniemen muutaman vuoden takaisissa nuortenromaaneissa (Tammi). Vahvojen, karismaattisten naissankarien osalta se tuntuu niin ikään olevan liittoutunut Maria Turtschaninoffin Maresin ja kevään esikoiskirjailijan Iida Sammaliston Tähtimosaiikin (Otava) kanssa. 

... ja manan majoilla tai kuolleiden valtakunnassa käyminen tuntuu sekin olevan nuortenkirjoissa vähin erin melkein arkipäiväistymässä (vrt. Jenna Kostetin Lautturi, Robustos 2014,  ja Henrika Anderssonin Sirpale sielua, Schildts & Söderströms 2014. 

Louhen liittoon on tehty Kalevalaan niveltyvät tehtäväpaketit 6.–9.-luokkalaisille ja ne löytyvät Haamukustannuksen materiaalipankista.

Kirjan suurin ongelma potentiaalisen lukijakunnan houkuttelun kannalta liittyy sen visuaalisen ilmeeseen. Neliskulmainen nidottu formaatti yhdistää Haamu-kustannuksen kaikkia julkaisuja. Perinteisestä nuortenkirjasta poikkeava koko ja sidosasu voi olla lukijoiden kannalta jopa houkutin (sama formaatti oli myös Vilja-Tuulia Huotarisen valoa valoa valoa -romaanissa). 

Riikka Nikon patsaan tai toteemin kaltainen kansikuva silmänsä sulkeneesta ja sisäänpäin kääntyneestä Louhesta hirvensarvineen ei kuitenkaan tee oikeutta vetävälle tarinalle. Samankaltainen kansikuvan liian pysähtynyt tunnelma vaivasi myös Hannele Huovin hienoa varhaisnuorten ja -nuortenromaania Höyhenketjua (Tammi 2002). Liian staattinen kansikuva ei nuorta lukijaa oman kokemukseni mukaan liiemmin houkuttele.

LukuVarkaus-palkinto on tänä vuonna erityisesti pienten puolella

Eilen julkistettu vuoden 2015 Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinnon ehdokaslista on todennäköisesti aivan tietoisesti halunnut tuoda esille pienten kustannuskentän toimijoiden tarjontaa. 

Rouva Huu on erityisen mielissään siitä, että LukuVarkaus-palkinnon aikuisten esiraati tekee työnsä huolella. Tästä kertoo LukuVarkaus-palkinnon tiedote, jossa raatilaiset myös summaavat näkemyksellisesti viime vuoden tarjontaa. 

Huun mielestä Topelius- ja Arvid Lydecken-raatilaiset voivat jopa ottaa LukuVarkaus-raadista näiltä osin hieman mallia. Lasten- ja nuortenkirjatarjonnan summauksia ei nimittäin koskaan ole liiaksi asti:

Vuoden 2014 lastenkirjallisuuskirjo ihastutti raatilaisia. Kirjoja julkaistaan edelleen uskomattoman suuri määrä. Kustannusmaailman pirstaloituminen näkyy lastenkirjallisuudessakin yhä uusien pienten kustantamoiden syntynä. Tämä aiheuttaa esiraadille pienoisia paineita, koska pienten kustantamoiden näkyvyys ei ole mediassa tai edes kirjastomaailmassa välttämättä kovinkaan suurta. Monien pienten kustantamoiden lastenkirjojen etsiminen esiraadin luettavaksi vaatii vuosi vuodelta yhä enemmän salapoliisityötä. Kun raadin jäsenet kävivät lävitse vuoden 2014 kirjasatoa, he huomasivat monta aiempinakin vuosina tuttuja seikkoja: kirjasarjat ja itsenäiset jatko-osat pitävät pintansa, monet pitkän linjan lastenkirjailijat julkaisivat viime vuonna uuden tai jopa uusia teoksia, eläinkirjat ovat edelleen suosiossa samoin kuin fantasiakirjat. Uusina seikkoina viime vuosien kehityksessä on nähtävissä lapsille tarkoitettujen jännitys- ja salapoliisikirjallisuuden vahvistuminen aivan kuin ennakoiden dekkarikirjallisuuden suosiota aikuisten keskuudessa. Erilaiset fantasiakirjat ovat hyvin vahva juonne lastenkirjallisuudessa. Tänä vuonna Lasten LukuVarkaus -ehdokaskirjoissa neljässä on mukana fantasiaelementtiä.

Toinen silmiinpistävä piirre vuoden 2015 ehdokkaissa on pienten kustantajien ja suorastaan aivan uusien kustantajien esiinmarssi LukuVarkauteen. Monista vuosista poiketen listalla ei ole yhtään puhdasta esikoiskirjailijaa. Erikoista tänä vuonna on myös se, että ehdokkaina on jopa kaksi kirjoittajakaksikkoa Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen sekä Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen. 

Lastenkirjallisuudessa näyttää vallitsevan yhdessä tekemisen meininki myös kirjoituspuolella. Lisäksi pitää nostaa erityisesti esiin se, että tänä vuonna ehdokkaina on kolme todellista lastenkirjallisuuskonkaria Hannu Hirvonen, Marja-Leena Mikkola ja Timo Parvela.

Aikuisten esiraadin otoksessa oli yhteensä 130 lastenkirjaa (joukossa käsittääkseni myös kuvakirjoja ja varttuneemmille nuorille suunnattuja teoksia), joista se luki 80. Niiden joukosta seuloitui seitsemän ehdokasta. Ohessa raadin perustelut ja raadin mainiosti kokoamat tekijöiden taustatiedot, jotka tänä vuonna ovat erityisen tarpeeseen, sillä mukana on monta vähemmän tunnettua tekijää. 

  

Marja Aho: Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä!, Myllylahti 

Marja Ahon kirja on hauska seikkailukertomus Allusta, joka saa syntymäpäivälahjaksi laatikollisen vanhoja merenkulkuun liittyviä esineitä. Niiden joukosta löytyy merikapteenin päiväkirja. Sitä lukiessaan Allu ja hänen kaverinsa Riku lähtevät mielikuvitusmatkalle maailman vaarallisille merille. Matkalla kuvitellaan kaikki mahdollinen meriseikkailu delfiineistä myrskyihin.Tavaroita penkoessaan pojat saavat vihiä kätketystä aarteesta, jota tietysti lähdetään etsimään. Tällä reissulla pojat tutustuvat oikeisiin merimiehiin ja heidän tarinoihinsa. Tarina muuttuu aarteen takia välillä suorastaan vaaralliseksi. Ahon kirjassa riittää jännitystä mutta kenties vielä enemmän hauskoja tapahtumia. Kirjaa lukeva aikuinenkin purskahtaa välillä nauruun. 

Marja Aho (s.1972) on lahtelainen kuvittaja-kirjailija. Ahon esikoisteos   Wilhelmiina Won Waak tietokonekoukussa ilmestyi 2011. Lisäksi hän on julkaissut pakinoita, kolumneja, novelleja, jatkokertomuksia sanoma- ja aikakauslehtiin sekä tehnyt kuvituksia sanomalehtiin, kirjoihin, kortteihin, koruihin, kalentereihin ja logoihin.

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä, Haamu-kustannus

Kummajaisten kylä on kahden kirjoittajan, Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen, yhteinen kokonaisuus todellakin kummallisen kylän lasten ja vähän aikuistenkin elämästä. Kirjan erilliset tarinat nivoutuvat yhteen saman kylän ja samojen päähenkilöiden ympärillä. Jännitystä ja huumoria tarinoissa riittää. Päähenkilöinä ovat alakoulun kuutosluokkaa käyvät Sara, Sampo ja Niko ystävineen. He elävät tavallista elämää tavallisessa korpikylässä, jossa tuntuu tapahtuvan yliluonnollisia asioita. Lapset näkevät keijukaisia, kummituksia, velhoja, noitia, vampyyrejä ja vaikka mitä kuten salaperäisiä mustia kissoja, päättömiä pupuja ja mystisiä rituaaleja. Mielikuvitus laukkaa ja usein kummallisilla tapahtumilla onkin aivan järkevä selitys. Tarinat eivät selitä onneksi liikaa ja välillä salaperäisyys jää kytemään lukijan mielessä. 

Mervi Heikkilä on seinäjokelainen lastenkirjailija, joka kirjoittaa sekä runoa että proosaa. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kolme lastenrunokokoelmaa ja lisäksi hänen satujaan ja runojaan on julkaistu useissa kokoomateoksissa. Jussi Matilainen on Jurvassa syntynyt ja nykyisin Seinäjoella asuva sanataideohjaaja ja kirjailija. Hän on julkaissut aiemmin romaaneja, kaunokirjallisen faktateoksen sekä runokokoelman. Matilainen on dramatisoinut näytelmiä ja ohjannut kansalaisopiston näytelmäryhmää.  

Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia, Kustannus-Mäkelä

Satu Heimosen viehättävä kirja käsittelee monia arkipäivän kysymyksiä uusioperheessä. Päähenkilö, viidesluokkalainen Milka rakastaa eläimiä eikä oikein pidä isäpuolestaan. Tilanne kärjistyy, kun Milka saa 11-vuotislahjaksi yllätyksenä isältään unelmoidun kissanpennun. Tämä Suokaislan suloinen Cecilia järisyttää uusioperheen arkea. Milkan isä ei ollut puhunut pennusta edes äidin kanssa. Tarina luo jännitystä siitä, saako Milka pitää pennun vai ei. Kissan lisäksi Milkan elämässä kitkaa aiheuttavat suhde liian taiteelliseen isään ja hankaluudet koulussa parhaiden kavereiden kanssa. Ystävysten riitelyssä kissalla on oma roolinsa. Heimosen kirja on hyvin realistinen ja sujuva kuvaus nykymaailmasta, perheistä ja ystävyydestä. Lasten ja aikuisten haaveet ja todellisuus näyttävät olevan kovassa törmäyskurssissa. Kirja tiivistää kaiken tämän hienosti lapsen ja hänen lemmikkieläimensä väliseen suhteeseen. 

Satu Heimonen (s. 1978) on helsinkiläinen kustannustoimittaja, suomentaja ja kirjoittaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa Sonjan hevoskesä julkaistiin 2013. Suokaislan suloinen Cecilia on hänen toinen lastenromaaninsa.

Hannu Hirvonen: Tohtori Kalikali, Karisto

Hannu Hirvosen kirjalla on loistava kansi, joka saa varmaan monet siihen tarttumaan, Helsingissä tapahtuvan tarinan päähenkilön nimeltä Mikko vanhaan kerrostaloon muuttaa uusi erikoinen asukas, tohtori Kalikali, joka näyttää olevan ikivanha hullu tiedemies. Tohtorin saapuminen taloon aiheuttaa ympäristössä kummallisia muutoksia: kuuluu salaperäisiä ääniä, ihmisiä katoaa ja ilmestyy uudestaan muuttuneina. Aikuiset eivät huomaa mitään mutta Mikko päättää ottaa asioista selvää. Tarinaan ilmestyy salaperäinen simpanssi, zeppeliinejä, kummallista tiedettä ja mystisiä vihjeitä. Mikko saa aikuisen apurin ja ystävystyy pelokkaan simpanssin kanssa. Kirja on yhtä salaperäinen ja jännittävä kuin tohtori Kalikali. Juoni on kekseliäs kuten tohtorin hahmokin, vaikka lukija voi jäädä kaipaamaan lisäpaljastuksia salaperäisestä tohtorista. Tulee vaikutelma, että tohtorista tullaan kuulemaan vielä lisää. 

Hannu Hirvonen (s.1965) on turkulainen lasten- ja nuortenkirjailija ja aforisti. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta kulttuurihistorian alalta. Hirvoselta on julkaistu 12 kirjaa lapsille ja nuorille, kaksi kokoomateosta nuorille M. E. Kuusi -työryhmän kanssa ja yksi aforismikokoelma aikuisille. Lisäksi häneltä on julkaistu satuja ja tarinoita Lastenmaa-lehdessä, absurdeja tarinoita aikuisille Kertomuksia pimeestä -antologiassa sekä runoja nuorille Runo vieköön -kokoelmassa. Hän on toiminut myös muusikkona ja tehnyt lastenlauluja.

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali, Myllylahti

Kirjoittajakaksikko Jaana Lehtiön ja Helena Miettisen 8—12-vuotiaille lapsille suunnattu kirja aloittaa hauskan ja myönteisen seikkailusarjan. Siinä lapset selvittävät fantasiakeinoin erilaisia jännittäviä haasteita. Päähenkilö Taika joutuu kirjan alussa muuttamaan pieneen kylään. Taakse jäävät niin paras ystävä kuin jalkapallojoukkue. Taikan perhe muuttaa suvun ikivanhaan taloon, jota kylällä kutsutaan Varastaloksi. Taikan täti matkustelee ympäri maailmaa. Seikkailu alkaa, kun Taika tutustuu uuteen ystävään Saanaan, jolla on lemmikkinä taikavoimia omaava käärme. Tytöt huomaavat ympärillään tapahtuvan erikoisia asioita, jotka tuntuvat liittyvän sata vuotta aikaisemmin kadonneeseen palkintopokaaliin. Pelottavien tilanteiden jälkeen tytöt joutuvat miettimään suuriakin asioita kuten menneisyydessä tapahtuneen vääryyden oikaisemista. Lehtiön ja Miettisen tarina kuvaa hyvin lapsen sopeutumista uuteen ympäristöön. Se kehottaa kokeilemaan uutta ja katsomaan maailmaa ennakkoluulottomasti. 

Jaana Lehtiö on yläkoulun opettaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut oppikirjoja sekä kaksi Porvooseen sijoittuvaa rikosjännitysromaania Joka viisautta rakastaa 2013 ja Uutta auringon alla 2014. Hänen kolmas jännärinsä Kolmas oli ensimmäinen ilmestyy elokuussa 2015. Taika Valo ja Pelukylän pokaali on Lehtiön ensimmäinen lastenromaani. Toinen osa Taika Valo sarjaan ilmestyy elokuussa 2015. Kaikkien Jaana Lehtiön kaunokirjojen kustantaja on Myllylahti.Helena Miettisen esikoisromaani on Pyhä Neitsyys  (Art House) on vuodelta 1990.

Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja, Otava

Marja-Leena Mikkolan saturomaanissa kuvataan vedenneidoille sukua olevan Reetan kasvusta vastuuseen. Samalla tarinassa keskeistä on vesiensuojelun merkitys. Tarinassa Reetan isä on matkustanut kauas työmatkalle ja tyttö joutuu pitämään huolta pikkusisaristaan ja -veljestään. Reetta tutustuu vedenneitoihin mutta jännitys tiivistyy, kun Reetan pikkuveli Nestori kaapataan veden syvyyksiin. tyttö saa tietää, että Veden emännän poikakin on ryöstetty. Nyt hänen tehtäväkseen jää löytää sekä kadonnut veden- että ihmispoika. Vesiensuojelun lisäksi tarinassa kerrotaan vahvasti perheen merkityksestä ja kuvataan Reetan kasvua rakastamaan jatkuvasti parkuvaa pikkuveljeään. Vedenalainen todellisuus ihmeineen ja vaaroineen on kuvattu hyvin kauniisti. Tarina on vallattoman sadunomainen, runollinen ja kieleltään ihastuttava. Tarinassa punotaan yhteen useita mielikuvituksellisia unimaailmoja ja monia vanhoja kansansatuja. 

Marja-Leena Mikkola (s. 1939) on suomalainen kirjailija ja runoilija. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1963. Mikkola on työskennellyt Helsingin yliopiston kirjastossa ja Suomen Kirjailijaliiton toimistonhoitajana. Hän on vuodesta 1962 lähtien julkaissut romaaneja, tietokirjoja, novelleja ja lastenkirjoja sekä kirjoittanut lisäksi kabareetekstejä, lauluja ja tv-näytelmiä. Hän on suomentanut runoja sekä muun muassa italialaista proosaa. Marja-Leena Mikkola on saanut lukuisia palkintoja, kuten Valtion lastenkirjallisuuspalkinnon 1978 lastenromaanista Anni Manninen ja 1985 lastenromaanista Jälkeen kello kymmenen sekä Jussi-patsaan 1966 elokuvakäsikirjoituksesta Käpy selän alla.

Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta, Tammi

Timo Parvelan Ella-sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta  seuraavalle. Kaikkien kauhuksi heidän uusi luokkansa onkin kaksi ja puoli A. Lapset eivät pidä uudesta luokasta eikä koulussa annettavasta opetuksesta ja päättävät karata koulusta etsimään luokkaa, jossa kaikilla olisi aina hauskaa, lapset saisivat itse päättää asioista ja ruokatunnit olisivat pidempiä ja niitä olisi paljon enemmän. Ella ja kaverit eivät paljon epäröi vaan lähtevät matkalle kojoottikouluun. Kukaan ei tiedä, missä sellainen sijaitsee mutta matkalle on lähdettävä. Erikoiset tapahtumat kuten huijaava ja varasteleva taikuri eivät lasten menoa haittaa. Paljon hankalampaa on todistaa poliiseille taikurin vaaralliset puuhat. Apua saadaan lasten superhahmoilta. Parvelan kerronta on tuttua hauskan ja jännittävän sekoitusta. Parvelan huumori on sarjan edetessä kasvanut yhä poskettomammaksi. Nyt mukana on aikuislukijoitakin viihdyttäviä yliampuvia ylikierroksia.

Timo Parvela (s. 1964 Jyväskylä) on opettajaperheen vesa. Hän valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 1988 ja on työskennellyt opettajana Petäjävedellä, Tyyppälässä Jyväskylän maalaiskunnassa sekä Espoon Tapiolassa. Vuodesta 1995 asti Parvela on toiminut vapaana kirjailijana. Hän on kirjoittanut yli kuusikymmentä kirjaa joita on käännetty 18 eri kielelle. Timo Parvela on saanut useita merkittäviä palkintoja, kuten Finlandia Junior -palkinnon 2006 kirjasta Keinulauta yhdessä kuvataiteilija Virpi Talvitien kanssa. Hänen kirjojaan on sovitettu niin näytelmiksi kuin elokuviksikin. Tunnetuimpia Parvelan kirjoista ovat Ella-, Hilma- sekä Maukka ja Väykkä- kirjat.

3 500 euron suuruisesta palkinnosta päättävät tänä vuonna kuusi 3.–6.-luokkalaista lapsiraatilaista, kaksi poikaa ja neljä tyttöä.  LukuVarkaus-palkinnon saaja tai saajat julkistetaan perinteisesti  Vekara-Varkaus festivaaliviikolla kesäkuussa. 

Suomalaiselle ja suomenkieliselle lastenkirjalle jaettavan Lasten LukuVarkaus -palkinnon perustivat metsäyhtiö Stora Enso ja Varkauden kaupunki vuonna 2001. Olisi peräti toivottavaa, että muutkin yritykset toimertuisivat tukemaan suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta näin pitkäjänteisellä tavalla! 

Rouva Huu on juuri lukeassa Satu Heimosen kissa-aiheista kirjaa. Marja Ahon sekä Jaana Lehtiön & Helena Miettisen kirjat odottavat vielä vuoroaan. Jännittävää nähdä, kuinka lapsiraatilaiset suhtautuvat teosten hyvin erilaisiin kansikuviin ja antavatko niiden vaikuttaa päätöksiinsä. Pienkustantajien kirjojen typografiassakin on toisinaan toivomisen varaa.