Kun käärmeenpoikanen on vapaana, voi tapahtua mitä tahansa

Barbro Lindgren: Kesä kaupungissa, kuvitus tekijän, suomentanut P. Mustasaari, 134  sivua, Weilin+Göös 1967. Kansikuva Ia Falck.

Tämä  lastenkirja on alkujaan jo 51 vuotta vanha, mutta se on edelleen säilyttänyt lumovoimansa. 

Rouva Huun sisko testasi kirjan äskettäin 6- ja 8-vuotiailla lapsillaan. 

Testiyleisön palaute innosti palaamaan kirjaan uudelleen. 

Kirja on nimittäin minulle ennestään tuttu: valitsin siitä seitsemänosaiseen Satusaari-antologiaan (Weilin+Göös/ WSOY 2003–2005) aikoinaan peräti kaksi tekstiä, "Kun Mattiaksen piti myydä Filippa" ja "Linnunpoikanen".

Ruotsalainen lapsikuvaus ei koskaan tuota pettymystä, olipa kyse lastenkirjasta tai elokuvasta. Vaikka Barbro Lindgrenin kirjassa syödään aamiaiseksi viiliä ja puhutaan pyykkinuorasta, niin lapsipsykologia ja lapsen spontaanit mielenliikkeet iloineen ja suruineen ovat yhä päteviä.

Barbro Lingdren on kuvittanut itse useampia lastenkirjojaan. Ihmishahmoilla on usein sysimustat silmät. Tässä poikakolmikko poseeraa iloisessa ryhmäkuvassa. Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Kesä kaupungissa kertoo kolmesta Tukholmassa asuvasta pikkupojasta. Keskushenkilö Mattias on viisivuotias, Limppu seitsemän- ja Pelle viisivuotias. Erillisissä tarinoissa kuvataan hauskoina otoksina poikien kesäisiä tapahtumia.

Avaustarina "Pellen käärmeenpoikanen" on oikeastaan kokoelman helmi. 

Pelle kertoo Mattiakselle löytäneensä kerrostalon pihalta käärmeenpoikasen ja laittaneensa sen tulitikkulaatikkoon mattotelineen alle. 

–   Käärmeenpoikaset ovat hirmu pieniä, sanoi Pelle. Ne mahtuvat tikkuaskiin kuin tyhjää vain. Mutta sitten ne kasvavat nopeasti. Ne voivat kasvaa monen metrin pituisiksi. Kaatavat taloja ja vaikka mitä. 

Pelle avasi tulitikkulaatikon. 

Se oli aivan tyhjä. Käärmeenpoikanen oli karannut! Mattias katsoi epäillen Pelleä eikä tiennyt mitä uskoa. 

–    Ei siinä mitään käärmettä ollutkaan. Sinä keksit koko jutun. 

Pelle käänsi pyöreät, siniset silmänsä Mattiasta kohti. 

–    En minä narraa koskaan, hän sanoi. 

He seisoivat noloina ja tuijottivat tyhjää tulitikkulaatikkoa. 

–   No sitten käärme on vapaana, sanoi Pelle. Silloin saattaa tapahtua mitä tahansa.

Piskuisesta käärmeenpoikasesta sukeutuu Mattiaksen mielikuvituksessa
lopulta hurja lohikäärme! Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta
lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Mattias juttelee läheistensä kanssa käärmeistä ja vähitellen pojan mielikuvituksessa käärme paisuu valtavaksi hirviöksi, kunnes totuus lopulta paljastuu ja käärme kutistuu vaivaiseksi kastemadoksi.

Muissa tarinoissa Mattias lähtee myymään vaivalloista ja kitisevää pikkusiskoaan kaupungille, pojat pelastavat pesästään pudonneen linnunpoikasen, Pelle putoaa viemäriaukkoon, Mattias karkaa mummin luo ja eksyy pahemman kerran, pojat harrastavat nyrkkeilyä kyllästymiseen asti, Mattias ostaa yhdellä kruunulla isälle syntymäpäivälahjan, pojat viettävät hauskan päivän Skansenilla  ja  tekevät retken maalle Norrtulliin ja pääsevät leipomaan.

Ehtiväinen Mattias päätyy karkumatkallaan mummolaan myös poliisiasemalle. Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Lindgrenillä on taito tiivistää lapsen havaintoja nasevasti. Mattias esimerkiksi luopuu Filippan myymisestä ventovieraille, koska huomaa, että siskon kulmakarvat ovat alkaneet kasvaa (eli sisko on selvästi muuttumassa tavallisen ihmisen näköiseksi….). 

Aikuinen kiinnittää huomiota lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin: vaikka aikuiset olivat vielä 50 vuotta sitten kiistattomia auktoriteetteja lapsiin nähden, niin silti heiltä löytyi huomattavasti nykyistä enemmän aikaa ja kujemieltä hassutella yhdessä lasten kanssa.

Samaa lapsuuden yltäkylläistä auvoa löytyy myös Astrid Lindgrenin Lotta-kirjoista ja äskettäin edesmenneen Marita Lindquistin Santtu ja Ellinooora-kirjoista. 

KonMaria taaperoille ja luovaa leikkiä

Kathleen Amant: Hilla siivoaa, suomentanut Sanna Hytti, 26 sivua, Lasten Keskus 2016

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä, 28 sivua, Tammi 2016

Japanilaisen Marie Kondon KonMari-vallankumous vapautua turhasta roinasta on pyyhkäissyt jo Suomeen saakka. Kenties maailmalla on jo tehtykin lapsille mukautettuja elämäntapaoppaita, jotka neuvovat, kuinka selvitä lastenhuoneen tavarakaaoksen kanssa?

Älä pure Hilla -kirjasta tuttu sankari on hukannut rakkaan pupulelunsa ja syyttää vuorollaan kaikkia perheenjäseniä sen katoamisesta. 

Isä ja äiti kehottavat Hillaa siivoamaan huoneensa, eiköhän pupu sen seurauksena löydy. 

Hillaa surettaa. Hän istahtaa lelujensa keskelle. 

Häntä ei huvita enää leikkiä. Kaikki on ihan sotkuista. 

Lelujen joukkoon mahtuu hädin tuskin istumaan. 

Eikä Pupua löydy mistään. 

”Äh”, Hilla tuhahtaa, ”minun täytyy siivota”. 

Lastenkirja softaa todellisuutta: verrattuna oikeiden lastenhuoneiden
tavarakaaokseen Hillan huone näyttää varsin siistiltä. Kathleen Amantin
kuvitusta pikkulasten kuvakirjaan Hilla siivoaa (Lasten Keskus 2016).  

Ja niinhän siinä käy, että Pupukin löytyy. Hilla lupaa, ettei enää ikinä jätä lelujaan sikin sokin!

Belgialaisen Kathleen Amantin isopäiset ihmishahmot joko hymyilevät suu korvissa tai sitten esiintyvät neuvottoman näköisinä suu supussa. 

Päiväkodin lelupäivät ovat lasten hartaasti odottamia mutta niihin liittyy yllättävän usein kateutta, pätemisen ja näyttämisen halua sekä ristiriitoja.

Tuula Korolaisen & Christel Rönnsin jo kolmessa aiemmassa kirjassa seikkaillut Kissa Killi on kiperän valinnan edessä: mitä ottaa päiväkodin lelupäivään mukaan? 

Pitkällisen aprikoinnin tuloksen Killi ottaa nukkavierun Possun mukaan, vaikka se on ollut päiväkodissa jo aiemminkin. 

Killillä on monta vaihtoehtoa, mutta lopulta rakas possu pääsee
sittenkin mukaan päiväkodin lelupäivään. Christel Rönnsin kuvitusta
Tuula Korolaisen tekstiin kuvakirjassa Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016).

Päiväkodin ohjaajan lelupäivän tervehdyksessä toivotetaan ”Hyvää lelupäivää! Nyt ei huolen häivää! Jaettua iloa! Monta sataa kiloa””

Killi kiinnostuu robottilelusta ja tekee leluvaihtarit Maurin kanssa: Killi saa robotin yökylään ja Possu pääsee vastavuoroisesti Maurin luokse. 

Mutta miksi Killi eikä Mauri eivät kumpainenkaan saa unta?

Christel Rönns käyttää usein sarjakuvamaista kerrontaa, niin myös tässä. Christel Rönnsin kuvitusta Tuula Korolaisen tekstiin kuvakirjassa Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016).

Korolainen höystää usein tarinan käännekohtia ”Ei se vielä mitään” -hokemalla, joka nostattaa äänneen luettua tarinaa kuuntelevassa lapsessa odotusta aina seuraavaan dramaattiseen juonenkäänteeseen.

Christel Rönnsin kuvitusta ryydittävät puhekuplat.  Teksti on välillä ladottu valkoiselle pohjalle ja välillä sävykkään tapetin päälle, tämä synnyttää taittoon myös tarvittavaa eloa ja vaihtelua. 

"Loma alkaa ihan kohta"

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat, 32 sivua, Sanoma Pro: Oppi & Ilo 2015.

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo: Matkakuumetta, 33 sivua, Bazar 2016.

Juhannuksesta alkavat monen lapsiperheen kesälomat, niinpä nämä kaksi kuvakirjaa ovat nyt todella ajankohtaisia.

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell ovat havainneet tarpeen arkisille, tietoa vaivihkaisesti jakaville kuvakirjoille. Elsa ja Lauri -sarja ilmestyy Oppi & Ilo –tuoteperheessä ja se on saanut esilehdelleen sarjan sisältöä hyvin tukevan Tiedot ja havainnot -sarjakuvauksen.

Elsa ja Lauri ovat jo käyneet uimahallissa, luistelemassa ja tässä viimevuotisessa kolmannessa osassa lennetään ensimmäistä kertaa lentokoneella etelänmatkalle tervehtämään Anna-tätiä, joka asuu Espanjan Aurinkorannikolla Málagassa.

Moderni lapsiperhe ostaa lentoliput Internetistä ja matkakohdetta tarkastellaan tabletilta. 

Lentokentän toimintoja ja matkustusmuodollisuuksia kuvataan tarkasti ja lasta kiinnostavalla tavalla. Nadja Sarellin havainnolliset kuvat auttavat tässä olennaisesti. Sarellin arkirealistinen, mutta väreillä ilotteleva tyyli muistuttaa paljon saksalaisia tietokuvakirjoja, joita Kustannus-Mäkelä on suomentanut 2000-luvulla (mm. monet Manfred Tophovenin kuvittamat teokset).

Turvatarkastuksen käytänteet tulevat havainnollisesti esiin Nadja Sarellin kuvituksessa. Sarellin kuvitusta Kerttu Ruuskan tekstiin kuvakirjassa Elsa ja Lauri matkustavat (Sanoma Pro, Oppi ja Ilo 2015). 

Lomanviettoa kohdemaassa ei tässä kuvakirjassa kuvata lainkaan. Kirjan lopussa on vielä erillinen faktaosuus, jossa on mm. tarvikeluetteloita, maailmankartta, pienen matkailijan muistilista ja erilaisia matkustusvälineitä esittelevä aukeama.

Havainnollisten piirroskuvien ja selkeän, toteavan tekstin takia Elsa ja Lauri –sarja sopii pienillekin lapsille, jopa 2-vuotiaista eteenpäin.

Lennon aikana Elsan ja Laurin aika uhkaa tulla pitkäksi, ja niinpä isä lukee
 lapsille Peppi Pitkätossua äänen. Lisää tällaisia kuvia lastenkirjoihin!
Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu Ruuskan tekstiin kuvakirjassa Elsa ja Lauri
matkustavat (Sanoma Pro, Oppi ja Ilo 2015). 

Uusimmassa sarjan osassa Elsa ja Lauri juhlissa (2016)  ollaan sitten kirjan nimenkin mukaisesti juhlatuulella.

Eppu Nuotion& Aino Louhen Tämä vai tuo -kuvakirjasarja ilmentää jo kirjan nimessä nykyisessä lastenkasvatuksessa yleistynyttä lapselle tarjottavien vaihtoehtojen ja valinnan runsautta: haluatko tänään pukea punaisen vai sinisen paidan, otatko maitoa vai mehua?

Fiinu pötköttää matolla äidin vieressä ja suunnittelee yhdessä äidin kanssa tulevaa lomaa. Fiinun ja äidin omaa lomaa. Loma alkaa ihan kohta, mutta äiti ja Fiinu eivät ole vielä päättäneet minne he oikein lähtisivät. 

”Kotimaa vai ulkomaa,” äiti kysyy, mutta siihen Fiinu ei osaa heti vastata. Tarvitaan apuvälineitä. 

”Karttapallo”, Fiinu muistaa ja pomppaa ylös. Sellainen on Fiinulla yövalona. 

Berliinin katutaide ja keskeiset maamerkit ovat hauskasti läsnä Aino Louhen kuvituksessa. Kuvakirjan tekijöistä Eppu Nuotio asuukin nykyisin vakituisesti Berliinissä. Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Matkakuumetta (Bazar 2016).

Spontaanien assosiaatioketjujen kautta Fiinu ja äiti tekevät itse asiassa montakin mielikuvamatkaa: he pulahtavat Islannin geysireihin ja ratsastavat islanninponilla, nauttivat Japanissa kirsikankukkasateesta, pukeutuvat kotoa löytyviin kimonoihin ja syövät sushia sekä nauttivat Berliinin katuvilinästä kahvilassa.

Aino Louhen modernin lapsiperheen koti on herkullinen värien, veikeiden yksityiskohtien  ja vanhojen huonekalujen sekoitus. Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Matkakuumetta (Bazar 2016).

Kuvakirja todentaa nasevasti matkustamiseen liittyvää elämysten ja uusien kokemusten kartuttamisen riemua. Joskus kaukokaipuu voi leivittyä pelkällä matkan haaveilullakin. Ja Fiinukin oivaltaa, että lomalla ei ole mihinkään hoppu. Niinpä Fiinu päättää yöpyä pihalla teltassa. Hotelliin ja ulkomaille ennättää sitten myöhemmin…

Tämä vai tuo -sarjassa seurataan kahden tytön perhearkea. Ensimmäisessä sarjan osassa Fiinun paras kaveri Vilja vietti syntymäpäivää. Viljakin asuu  Fiinun tapaan äitinsä kanssa. Fiinun pikkuveli tai -sisko esiintyy vain kuvituksessa, häntä ei tekstissä mainita lainkaan. 

Tämä vai tuo –sarjan naisvaltaiset perheet antavat reilusti tilaa erilaisille tulkinnoille, mikä on kertakaikkisen hyvä asia.