Kaikki tänne heti nyt!

Anuska Allepuz: Se on minun! Suomentanut Arja Kanerva, 32 sivua, Lasten Keskus 2018.

Rachel Bright & Jim Field: Minun, sanoi orava! Suomeksi riimitellyt Katariina Kallio, 30 sivua, Kustannus-Mäkelä 2017.

Jo parin vuoden ajan on saatu nauttia tunnetaitoja työstävien kuvakirjojen runsaasta tarjonnasta. 

Tunnekasvatus on nostettu myös uusissa varhaiskasvatuksen ja alakoulun opetussuunnitelmissa isoon rooliin.

Länsimaissa eletään monenlaisen yltäkylläisyyden aikaa, joten ei ihme, että aiheen erilaiset variaatiot yltävät nyt myös lastenkirjoihin.

Nämä kaksi käännnöskuvakirjaa näyttävät taas toteen, että tietyt aiheet ovat yht äkkiä monen lastenkirjailijan ja -kuvittajan työpöydällä lähes samanaikaisesti.

Espanjassa syntynyt ja Iso-Britanniassa kuvittajan ammattiin kouluttautunut Anuska Allepuz on Suomessa entuudestaan tuntematon tekijä. 

Rachel Brightin & Jim Fieldin kirjoja on ilmestynyt pari aiemminkin. Samaan kirjaperheeseen kuuluu Orava-kirjan kanssa Kyllä, sanoi Koala (Mäkelä 2017).

Allepuzin Se on minun! kertoo viidestä viidakossa asuvasta elefantista, jotka rakastavat hedelmiä.

Mutta yhtenä päivänä elefantit äkkäsivät syvällä viidakossa uuden puun. Se oli valtavan iso.

Ja siinä valtavan isossa puussa kasvoi niin herkullisen näköinen eksoottinen hedelmä, etteivät elefantit olleet ikinä moista nähneet.
Kaikki halusivat maistaa sitä.

Konstit ovat monet, kun hedelmän himo iskee. Anuska Allepuziin kuvitusta
Se on minun! -kuvakirjaan (Lasten Keskus 2018), 

Kukin elefantti  yrittää vuorollaan tavoitella hedelmää, mutta tuloksetta.

Jokaisella aukeamalla kerrotaan kuvien ja niukan tekstin kautta rinnakkaistarinaa viidestä vikkelästä hiirestä, jotka puhaltavat yhteen hiileen ja pääsevät paljon nopeammin tavoitteeseensa.

Kirjan ”opetus” löytyy viimeiseltä sivulta.

Fiksuin viidestä elefantista nielee ylpeytensä ja antaa makeanhimolleen periksi ja niinpä se pääsee hiirien herkkupöytään! Tosin ratkaisu on moraalisesti hieman ongelmallinen: elefantin suu on huomattavasti hiiriä suurempi.

Toisessa kuvakirjassa sankarina on ”rasavilli viilettäjä, huoleton ja hurmaava” Oili Orava. Se lienee sukua Aisopoksen eläinsadun heinäsirkalle, joka vähän välittää maallisesta puurtamisesta. 

Oili Orava ei muiden eläinten tavoin ole kerännyt mitään talvivarastoa. Siksi se terhkakoituu nähdessään metsän viimeiden kävyn vielä roikkuvan puussa:

HETKINEN! Nyt näkyi jotain 

Oilin ruokatutkassa: 

Yksi pieni männynkäpy keikkui oksan mutkassa! 

Siitä Oili ilahtui, 

ja kyllähän tuon ymmärtää… 

Tämän jälkeen metsässä ei ollut muuta syötävää.

Jim Fieldin aukeamissa on rytmillistä eroa: tässä hyvinkin seesteinen
 lähtölaskenta tulevaan kilpailuun metsän viimeisestä kävystä. Syksyn ruska
 ja kiemurainen männyn oksa tekevät aukeamasta koristeellisen. Jim Fieldin
kuvitusta Rachen Brightin tekstiin kuvakirjassa Minun, sanoi orava
(Kustannus-Mäkelä 2017). 

Oilin aarteen on huomannut myös metsän kovimman keräilijän maineen saanut Sadan Kävyn Sakari, ja tästä käynnistyy tietysti huima kisa.

Kuvitus on takaa-ajon ansiosta poikkeuksellisen vauhdikas , kuvan kokoa ja näkökumaa vaihtava. Silti kuvituksen yleisilme on dynaaminen ja levollinen.

Metsän eläinten kestit päättyvät tässä kirjassa iloiseen pitopöytään. Viimeisellä aukeamalla muistutetaan vielä, että hyvän ystävän kanssa voi kuitata menneet nahistelutkin vapauttavala naurulla.

Katariina Kallion riimittelemä teksti kulkee hyvässä poljennossa. Joskus riimirunous toimii suorasanaista kertovaa tekstiä nasevammin. Ääneenlukeva aikuinen pääsee myös nauttimaan tekstin rytmistä ja luentaan voi tulla näin jopa enemmän eloisuutta.

Samaa teemaa löytyy myös näistä aiemmin ilmestyneistä kuvakirjoista:

Sanna Pelliccioni: Onni-poika tahtoo kaiken, Minerva 2013

Lena Frölander-Ulf: Kurre Keikari ja popcornit, S & S 2017

Johanna Venho & Annastiina Syväjärvi: Yllin kyllin, WSOY 2012

Lapsuudestani muistan myös hyvin Leena Krohnin tarinan Tavaran Taarasta kokoelmassa Tyttö joka kasvoi ja muita kertomuksia (Tammi 1974, kuv. Inari Krohn).

Eettistä pohdintaa rahasta ja menestyksestä

David Walliams: Maailman rikkain poika, kuvittanut Tony Ross, suomentanut Kaisa Kattelus, 252 sivua, Tammi 2018.

12-vuotiaalla Joe Spudilla on ulkoisesti kaikki reilassa.

Isä on tienannut tsiljoonansa vessapaperibisneksellä ja hukuttaa poikansa tavaroihin.

Vaan yksi Joelta puuttuu: ystävä.

Joen isälle oli täydellinen yllätys, että hänen poikaansa kiusattiin koulussa. Koulukiusaaminenhan oli vain köyhien riesa. Mutta totuus oli, että Joea oli härnätty heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Hienostoperheiden lapset inhosivat häntä, koska hänen isänsä oli ansainnut rahansa vessapaperilla. Heidän mielestään sellainen oli ”kauhean rahvaanomaista”.

”Peppuporho, Pyllyperijä, Herra Kakkapaperi”, Joe jatkoi. ”Ja nuo ovat vasta opettajien antamia nimiä.”

Niinpä poika vaihtaa kalliista yksityiskoulusta tavalliseen kouluun. Hän yrittää ensin pitää matalaa profiilia äveriäästä isästään, mutta epäonnistuu tietysti heti ensimmäisellä viikolla. 

Onneksi Joe saa yhden ystävän, Bobin, joka viis veisaa hänen äveriäästä taustastaan. Ja Joe on unelmiensa kukkulolila, kun kouluun tulee uusi oppilas, Lauren, joka iskee oitis silmänsä häneen. Mutta auvoa ei kestä kauan…

Brittiläisen Roald Dahlin manttelin perijällä ja maanmiehellä David Walliamsilla on hyvä, toimiva konsepti. Hän kirjoittaa itsellisiä lasten- ja varhaisnuortenromaaneja, mutta ne kaikki sijoittuvat samaan kaupunkiin, jossa herra Rajn kioskikauppa jatkaa absurdia liiketoimintaansa kirjasta toiseen. 

Rajlla on psykologista silmää lasten arkisille asioille, ja niinpä hän toimii menestyksellisesti myös tässä Walliamsin lastenromaanin uusimmassa suomennoksessa kuuntelevana olkapäänä ja keittiöpsykologina.   

Muhevia karikatyyrejä ovat herra Rajn lisäksi myös koulun ruokalan rouva Trafe, jonka ruokalistan ällöttävät kuriositeetit ovat vertaansa vailla sekä isän bimbo naisystävä Safiiri.  

Me aikuiset haaveilemme äkkirikastumisesta viikottain, ja aiheesta on tehty useampia dramatisointejakin, viimeksi Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -romaanista (Otava 2014)  Lenka Hellstedtin ohjaama samanniminen elokuva. 

Walliamsin Maailman rikkain poika antaa meheviä tulokulmia koko perheen yhteisiin eettis-moraalisiin keskusteluihin rahan ja toimeentulon dilemmoista.

Suomentaja Kaisa Kattelus näyttää kyntensä listatessaan rumia uudissanoja sekä opettajille sopimattomia etu- ja sukunimien yhdistelmiä.  

Romaanin tihentyvässä loppukohtauksessa Joen isän elämän arvot loksahtavat – tietysti ! – oikeille kohdilleen. 

Konna tuumailee

Sari Puttonen & Piia Kovanen: Konna nimeltä Rupi, omakustanne 2017.

Eläimet ovat olleet kautta aikain suosittuja vertauskuvia meidän kaksijalkaisten ihmisten elämälle. 

Omakustanne Konna nimeltä Rupi näyttää muodoltaan lastenkirjalta, mutta sen otollisin kohderyhmä lienee aikuisissa. Tekijät määrittävät kirjansa kaiken ikäisille sopivaksi taidekuvakirjaksi.

Rupi Konna on introvertti filosofi, joka ei kaipaa muita suolammelleen. 

Mutta suo ei oo koko maailma 

sen hoksasi Rupi Konna. 

Ei voikaan joka paikassa  

konna elää harmitonna. 

Se on herkälle kovin vaikeaa 

rintaa puristaa ja alkaa ahdistaa. 

Tunnelukko vallan saa,

demonit alkaa tanssimaan.

Kurki näkee konnan ahdistuksen taakse ja toteaa:

”Taiteilijasieluilla on elo varsin merkillistä.  

Herkkyyttä on joskus liikaa, 

joskus taas vaan pää ei kestä.”

Kurki opastaa Konnaa ottamaan lunkimmin. Piia Kovasen kuvitusta
Sari Puttosen tekstiin kuvakirjassa  Konna nimeltä Rupi (omakustanne 2017). 

Kurki nykäisee Konnan alakulosta. Se ehdottaa osuuskuntamuotoisen runopiirin perustamista, kommuunissa asumista ja retriittiä. 

Kirjan fokus on muodikkaasti erityisherkkyydessä ja liian hektisen elämänrytmin kipuilussa. Hyvinvointi- ja self help -oppaille on nyt isot markkinat, ja osaltaan tämäkin kuvakirja pyrkii samoille markkinoille. 

Ajateltiinpa kirjan kohderyhmäksi lapsia tai aikuisia, niin sen  isoin ongelma liittyy visuaaliseen yleisilmeeseen ja typografiaan. 

Kirjasintyyppi on vaikealukuinen ja rivien keskittäminen tekee tekstin hahmottamisesta haastavaa. Pahimmillaan teksti hukkuu värikkääseen taustaansa.