Kohtaamisia

Katri Tapola & Karoliina Pertamo: Tuttityttö ja peukalopoika, 29 sivua, Teos 2018. 

Pikkulasten kuvakirjallisuus tarjoaa nykyisin iloisia yllätyksiä. 

Valikoima on laajentunut viime aikoina. 

Lyhyeen tekstiin ja kuvan ilmaisuvoimaan luottavia kotimaisia kuvakirjoja ilmestyy ilahduttavan paljon. 

Ne ovat onnen omiaan vaiheeseen, kun lapsi jaksaa jo keskittyä katselukirjaa pidempään juonelliseen, pelkistettyyn tarinaan.

Kohtaamiset havainnollistetaan hauskasti sekä
halauksin että katsein. Karoliina Pertamon kuvitusta Katri
Tapolan tekstiin kuvakirjassa Tuttityttö ja peukalopoika
(Teos 2018). 

Tyttityttö ja peukalopoika -kuvakirjassa miellyttää sen avoin kaksitasoisuus. Tapa, jolla kirja avaa keskusteemaansa, arkisten kohtaamisten, tapaamisten ja sosiaalisten hetkien tärkeyttä, tavoittaa erilaisissa vivahteissaan yhtälaisesti lapset kuin aikuisetkin.

Ja kuin huomaamatta tarina puhuu myös kauniisti moniarvoisuuden ja persoonallisten ominaisuuksien ja mieltymysten puolesta. 

Jo ensimmäisellä aukeamalla päästään itse asiaan:

Tutteja on kahdeksan. 

Ne ovat samettipussissa vaatekaapin 

päällä.  Tuttityttö tietää kuinka kaapin 

päälle yltää. Pitää vain kiivetä sängylle 

ja kurkottaa. Sitten ongitaan kepin 

avulla tuttipussi alas.  

Näin vihjaistaan hienovaraisesti, että tuttitytön toivotaan pian pääsevän tuteistaan eroon.  

Leikit ovat riehakkaita, mukana menossa myös Kalle Kalkkaro
ja Liisa Lisko. Karoliina Pertamon kuvitusta Katri Tapolan tekstiin 
kuvakirjassa Tuttityttö ja peukalopoika (Teos 2018). 

Tuttityttö on täpinöissään, sillä peukalopoika tulee äitinsä kanssa kylään. Äidit vaihtavat heti eteisessä kuulumisia:

Äidit nauravat ovensuussa. Peukalopojan 

äiti kysyy tuttitytön äidiltä: 

–     Vieläkö teillä on tutti? Ja tuttitytön  

äiti kysyy peukalopojan äidiltä:  

–     Vieläkö teillä on peukalo?  

–     Vielä, vielä, äidit sitten sanovat 

ja lähtevät hauduttamaan teetä ja 

keittämään kahvia.
 

Lasten jälleennäkeminen on riehakas ja leikit alkavat oitis. Mutta kesken leikkien on myös levon aika.

Sekä Tapolan teksti että Pertamon kuvat tallettavat impressionistisia hetkiä, välähdyksiä, tunteita ja tunnelmia, joista huokuu lasten ja aikuisten sielunsukulaisuus ja tapaamisen merkitys arjen kohottajana.

Pertamo on yksi tuotteliammista suomalaisista lastenkirjakuvittajista. 

Hänen tyylinsä on muodostunut helposti tunnistettavaksi, mutta hän varioi väri- ja hahmogalleriaa kuitenkin kiitettävästi erilaisissa kuvitustöissään. 

Murrettu väripaletti on harmoninen mutta silti raikas. Välillä tekstille annetaan taustaksi valkoista, toisinaan kekseliäilläkin ratkaisuilla, kun teksti on ladottu vaikkapa kukkaruukkuun. 

-->

Elämänmakuinen selviytymistarina

Nina LaCour: Välimatkoja, suomentanut Leena Ojalatva, 232 sivua, Karisto 2018, kansikuva Adams Carvalho.

Monet nuortenromaanit yrittävät nykyisin koukuttaa lukijansa angstisella sisällöllä, joka kuitenkin usein vesittyy epäuskottavaan ja pahimmillaan tyyten yliampuvaan lopputulokseen.

Yhdysvaltalaisen Nina LaCourin Välimatkoja on toista maata. Sen dramaattisuus aukeaa lukijalle vähitellen, sivu sivulta ja luku luvulta. 

Näin lukijalle jää myös riittävästi aikaa tutustua päähenkilöön, Mariniin, joka on kohdannut elämässään suuria menetyksiä, ikäänsä nähden kerta kaikkiaan liikaa. 

Romaanin alussa Marin viettää joululomaa yliopiston asuntolassa New Yorkissa. Hän odottaa hyvää ystäväänsä Mabelia vieraakseen. Suhde Mabeliin on problemaattinen. 

Vähitellen selviää myös muita yksityiskohtia Marinin lähimenneisyydestä. Jostain syystä hän on viettänyt todella sisäänpäinkääntynyttä elämää.

Suomennoksen nimi tiivistää hyvin romaanin laajan tunnerekisterin, etäisyyden ottamisen välttämättömyyden, sekä hyvässä että pahassa. Vuonna 2017 ilmestyneen alkuteoksen nimi, We Are Okay, tuntuu jopa vähättelevän teoksen latautunutta tunnelmaa. 

Amerikkalainen YA-kirjallisuus käsittelee luontevasti maailmankirjallisuuden klassikoita ja maalaustaiteen  helmiä osana keskushenkilön identiteetin rakentumista. Tällaisen suvereenin kulttuurin tuntemuksen toivoisi lisääntyvän myös kotimaisissa vastineissa. 

Paljastamatta juonesta yhtään enempää voi sanoa, että Nina LaCourin romaani onnistuu hienosti kiteyttämään olennaisen perheen, oman lähipiirin, heimon, tärkeydestä. Kukaan ei pysy pystyssä ilman turvaverkkoa. Sen saa Marinkin huomata, vaikka loppuratkaisu kiertyykin onnellisen puolelle hieman turhan vaivattomasti. 

Kirjainten ja nimien synnyn äärellä

Ian Bowie & Sibel Kantola: How you got your name, 34 sivua, Mökki galleria 2018. 

Ian Bowien  &  Sibel Kantolan kuvakirja on monellakin tavalla ajankohtainen. 

Ensinnäkin kumpikin on muuttanut Suomeen  vasta aikuisella iällä: galleristina ja kuvittajana Kaarinassa työskentelevä  Kantola on syntyjään turkkilainen ja Bowie on muuttanut Suomeen Iso-Britanniasta. Bowie on julkaissut aiemmin useampiakin humoristisia kirjoja Suomesta ja suomalaisista. 

Eilen uutisoitiin vähän yli 70:stä uudesta suomalaisesta ja suomenruotsalaisesta etunimestä, jotka pääsevät reilun vuoden päästä nimipäiväkalenteriin. 

Uudet etunimet ovat vierasperäisiä etunimiä, kuten Adele ja Nikolas, tai vanhojen kalenterinimien suomalaisia lempinimiasuja, (esim. Iita ja Venni). 

Satakieli on saanut kunnian tuoda velholle N-kirjaimen.
Sibel Kantolan kuvitusta Ian Bowien tekstiin kuvakirjassa
How you got your name (Mökkigalleria 2018). 

Suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin uudet etunimet ovat päässeet, mikäli nimi on esiintynyt etunimenä vähintään 500 suomenkielisellä Suomen kansalaisella maaliskuussa 2018. Helsingin yliopiston ylläpitämää nimipäiväkalenteria päivitetään joka viides vuosi. 

Englanniksi ilmestyneen kuvakirjan idea on hauska. Se on nimittäin eräänlainen etunimien syntytarina. 

Velho istuu vuorella ja miettii, kuinka löytäisi kirjaimet.
Sibel Kantolan kuvitusta Ian Bowien tekstiin kuvakirjassa 
How you got your name (Mökkigalleria 2018).

Tarina alkaa muinaisesta maailmasta, jossa ei vielä ollut kirjaimia lainkaan. Viisas velho lähtee vuorille, jossa puhaltavat monet tuulet. 

Velho saa vihjeen, että eläimet voivat auttaa kirjainten etsimisessä. Jokainen tuo vuorollaan velholle yhden kirjaimen. Ja näistä kirjaimista muodostuvat kaikkien maaliman lasten nimet.

Kapaloidut vauvat näyttävät melkein samanlaisilta,
mutta etunimensä kautta jokainen on oma ainutkertainen yksilö.
Sibel Kantolan kuvitusta Ian Bowien tekstiin kuvakirjassa 
How you got your name (Mökkigalleria 2018).

Eläinten pyrstöt, hännät, turkit ja muut ominaispiirteet taipuvat aukeamilla kirjainten muotoon. Kirjain yhdistetään myös eri tavoin kunkin eläimen ominaisuuteen tai inhimilliseen luonteenpiirteeseen. 

Jaguaari antaa velholle J-kirjaimen.Sibel Kantolan kuvitusta 
Ian Bowien tekstiin kuvakirjassa 
How you got your name (Mökkigalleria 2018).

Sibel Kantolan kuvituskuvien tyyli vaihtelee kuulaan herkästä räväkän groteskiin. Kuvien värisävyjen tasauksessa on varmasti painovaiheessa jouduttu tekemään kompromisseja. 

Kirjan idea on hauska. Ilman turhaa alleviivausta kirja puhuu myös moniarvoisuuden puolesta. Mikäli kuvakirja käännettäisiin muulle kielelle, sen tekstiä jouduttaisiin osin muokkaamaan uusiksi.