Omintakeinen aikamatka

Katariina Romppainen: Sydämenmuotoinen kesä. 231 sivua. Kvaliti 2022. Kansikuva Michael Kingdom. 

 

Nuortenkirjallisuuden nimekemäärät ovat vähentyneet Suomessa merkittävästi. 

Juuri ilmestyneen, painotuoreen Onnimanni-lehden kakkosnumerossa Kaisa Laaksosen Kirjakori 2021 -katsausartikkelissa käy ilmi, että kotimaisten nuortenkirjojen määrä laski viime vuonna  kolmatta vuotta peräkkäin. 

Kun kotimaisia nuortenkirjoja vuonna 2018 oli Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttelyssä yhteensä 105, oli vuoden 2021 Kirjakorissa 75 kirjaa eli pudotus oli kolmanneksen verran.

Pienet kustantamot ovat ottaneet kiitettävästi koppia kotimaisten nuortenromaanien käsikirjoituksista. 

Kvalitin lisäksi kiitosta ansaitsee Myllylahti, joka on jo useamman vuoden ajan julkaissut kiinnostavia ja realistista nuortenkirjagenreä myös sopivasti uudistavia teoksia.

Myllylahdessa on myös oivallettu, että nuortenromaanien lukijoiksi kasvetaan varhaisnuortenkirjojen kautta: esimerkiksi Heidi Silvanin monet kirjat tai Mikko Within Saakelin satanen -kirjan kaltaiset teokset ruokkivat kiinnostusta myös teini-iän tunnemyrskyistä kertoviin varttuneempien nuorten kirjoihin.

Katariina Romppainen on kuvannut varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissaan usein pohjoisen nuoria. 

Sori vaan mutta se on totuus (Karisto 2015) oli ilmestyessään todellinen alueenvaltaaja kuvatessaan seitsemättä luokkaa käyvän Senjan ja hänen yksinhuoltajaäitinsä penninvenytystä. 

Nuortenromaanien kestoaiheena ovat edelleen pysyneet identiteettiin liittyvät pohdiskelut. 

Sydämenmuotoinen kesä ammentaa omintakeisesti aikamatkailusta. 

16-vuotias Lumi menee hetken mielijohteesta vintagevaatteita myyvään puotiin ja ostaa sieltä roimalla alennuksella 50-luvulta peräisin olevan kellohelmaisen punavioletin leningin. Lumi ei harrasta vintagea eikä yleensä edes viihdy hameessa, ja hän pitää itsekin asiaa kummallisena. 

Mekon kautta hän ystävystyy liikkeessä satunnaisesti äitinsä puolesta päivystävään Eeriin.

Lumista tuntui yhä oudommalta. Hän kirjoitti tarinaa, joka sijoittui ammoisille ajoille, kaukaiseen menneisyyteen. Siinä ei ollut mitään järkeä.

Hän silmäili kirjoittamaansa tekstiä. Hän oli naputellut näppäimiä hitaasti ja tasaisesti, kuin jonkin voiman pakottamana. Sanat olivat jysähtäneet hänen päähänsä ehkä sekunnin murto-osaa ennen kuin hän oli kirjoittanut ne tiedostoon. Mistä tarina kumpusi? Se ei voinut olla peräisin hänen aivoistaan. Ei hän ollut koskaan seisonut peukalo pystyssä maantien reunassa ja anonut kyytiä vieraista autoista. Ei sellaista enää kukaan harrastanut. Oli kätevämpää ostaa halpalippu bussiin tai junaan ja matkata omalla penkillä istuskellen määränpäähän.

Pukeutuessaan mekkoon Lumille tulee pakonomainen tarve kirjoittaa tarinaa, joka sijoittuu 1970-luvun loppuun ja kertoo kahdesta tytöstä, jotka ovat kirjeenvaihdossa keskenään. 

Tytöistä toinen, mekon alkuperäinen omistaja Virva, on kotoisin Rovaniemeltä, missä mekko on myös aikoinaan valmistettu paikallisessa yrityksessä. 

Lumin kirjoittaman tarinan edetessä tytölle käy selväksi, että hänen on yhdessä Eerin kanssa yritettävä löytää Virva ja kerrottava asioita, jotka ovat jääneet menneisyydessä kirjeenvaihtokaverien kesken selvittämättä.

Yli 40 vuoden aikajanasta huolimatta kahden eri aikakauden nuorten tunnot ovat yllättävänkin samankaltaisia. Lumin pitäisi tehdä valinta sen suhteen, mitä lähtee opiskelemaan yläkoulun jälkeen. Lukion sijaan hän on hakenut sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon, mutta valintakokeessa todettiin, että hän ei sopisi alalle. Isä painostaa Lumia tekemään päätöksiä.  

Katariina Romppaisen nuortenromaani on sujuva sekoitus realismia ja romantiikkaa, jota vielä höystää aikamatkateema.  

Miellyttävää jännitettä Sydämenmuotoiseen kesään tulee kerronnallisesta ratkaisusta, joka jättää Eerin sukupuolen kokonaan lukijan itse määriteltäväksi.

 

 

 

 

 

 

 

Elämä on arvaamatonta, mutta toivoa ei silti kannata menettää

Annastiina Storm: Teräsmiespoika ja muita lentäviä asioita. Kuvitus Sari Airola. 240 sivua. S&S 2022. 

 

Kustantamo S&S ansaitsee erityistä kiitosta siitä, että se pitää kustannusohjelmistossaan realismia ja fantasiaa yhdistäviä kotimaisia lastenromaaneja. 

 

Anja Portinin Radio Popov (S&S 2020) ja Vuokko Hurmeen Värikkäät -sarja (S&S v:sta 2020) ovat viime vuosilta hyviä esimerkkejä kirjoista, jotka ottavat kantaa lapsen yhteiskunnalliseen todellisuuteen.

 

Myös Annastiina Stormin ensimmäinen juuri ilmestynyt lastenromaani on visusti lapsen oikeuksien puolella. 

 

Vaikka Eevertin turvaverkko ohenee lastenromaanissa, niin
onneksi hänellä on tukenaan maailman meriä kyntänyt
rouva Malmsten. Sari Airolan kuvitusta
Annastiina Stormin lastenromaaniin Teräsmiespoika
ja muita lentäviä asioita (S&S 2022).  

Me aikuiset rakastamme usein laatia erilaisia to do -listoja asioista, joita haluaisimme tehdä. 

Kymmenvuotiaan Eevertin listalla on kolme asiaa: hän haluaa oppia lentämään, hän haluaa pelastaa kaupungin asukkaita manipuloivilta Luigur ja Baba Buberilta ja löytää lentäjänlakkiin tismalleen sopivan pään.

 

Kirjan kerronnallinen ratkaisu on hieman kömpelö, jos ajatellaan että lapsi lukisi kirjaa itsenäisesti. 

Tapahtumia seurataan välillä minäkertojan, eräänlaisen virkahenkilön, toivarin näkökulmasta ja välillä tämän ihmisten toiveita toteuttavan toivarin ääni upotetaan osaksi kaikkitietävää kerrontaa jossa seurataan Eevertin arkea.

 

Eevert löytää kodin vaatekomerosta lentäjänlakin ja kiikuttaa sen äidin nähtäväksi. 

Äiti kertoo lakin kuuluneen pojan isälle, joka on kuitenkin lähtenyt pois jo ennen Eevertin syntymää. 

 

– Kun kasvat isoksi, tulet huomaamaan, että elämä on arvaamatonta, eivätkä kaikki asiat mene niin kuin eniten toivoisi. Oikeassa elämässä ihmiset tulevat ja menevät, ja joskus he jättävät jälkeensä lakkejaan ja uusien ihmisten alkuja. 

 

Näyttävän sisääntulon merenrantakaupunkiin tekevä pariskunta, Luigur ja Baba Buber, kietoo pian paikkakunnan asukkaat pauloihinsa. 

Tähtipuuteri erottelee ihmiset eri kasteihin ja jo nimensäkn puolesta luihu Luigur lupaa ihmisten löytävän oman sisäisen jalokivensä. 

Kyse on eräänlaisesta mielenmanipulaatiosta, joka turruttaa kaupunkilaisten tunteet. Luiguri taikapiiriin joutuvista tulee  oman edun tavoittelijoita, joille on ”nostaa oma hehku oman elämän ykkössijalle!”

Herra Luigur ulottaa manipuloivat lonkeronsa
kaupunkilaisten mielen syövereihin. Sari Airolan kuvitusta 
Annastiina Stormin lastenromaaniin Teräsmiespoika ja
muita lentäviä asioita (S&S 2022).  

 

Kun Eevertin äitikin lumoutuu Luigurin puheista ja taikapölystä ja poika muuttuu hänelle näkymättömäksi, niin lukijan uskoa onnelliseksi kiertyvään loppuratkaisuun koetellaan toden teolla:

 

– – Toisten aikuisten ohikatsottavana oleminen olisi ollut vielä jotenkin kestettävissä. Olgan kohdalla se tuntui siltä kuin maailman ainoa varmasti turvallinen asia olisi paljastunut arvaamattomaksi. Kuin tukeva maa olisi alkanut rakoilla jalkojen alla. 

 

Eevert on itsekin vajoamassa epätoivoon:

Voiko sen polompaa parkaa olla, kuin lapsi, jonka isästä oli jäljellä pelkkä nahkalakki ja jonka äiti oli kadonnut kimallepilveen ja unohtanut niin lapsensa kuin kaikki muutkin tärkeät asiat. 

 

 

Sekä tarina että kuvitus jättävät tulkinnanvaraa
sille, mitä kaikkea Luigurin lupaamasta Paratiisista
 ja omasta sisäisestä hehkusta löytyy. Sari Airolan kuvitusta 
Annastiina Stormin lastenromaaniin Teräsmiespoika 
ja muita lentäviä asioita (S&S 2022).

Onneksi Eevertillä on myös uskollisia ystäviä, joista merkittävimpään rooliin pääsee naispuolinen merimies, maailman meriä kyntänyt ja viisas rouva Malmsten. 

Juonessa on klassisten fantasiatarinoiden säihkettä, kun lukija saa jännittää toisistaan erotettujen kaksosten, Poniljan ja Kuniljan, vaiheita ja seurata Marsalkka-nimisen naakan yrityksiä auttaa Eeverttiä tukalissa tilanteissa.  

Lopussa kaikki kiertyy Eevertin ja koko kaupungin kannalta onnelliseen loppuratkaisuun. Viimein löytyy tismalleen oikean kokoinen pää lentäjänlakillekin... ja siinä vaiheessa Elmeri ei enää pidäkään niin tärkeänä sitä, ettei hänen isänsä ole mikään supersankari.

Stormin lastenromaanin ajankohtainen viesti painottaa moniäänisyyttä ja -arvoisuutta, yksilönvapautta sekä lähimmäisenrakkautta. Vaikka elämä on arvaamatonta, yksilö saa voimaa yhteisöstä ja läheisistään. 

 

Sari Airola on mustavalkokuvituksessaan luonut ilmeikkäitä karikatyyrejä, joiden katseesta ja kehon asennosta voi päätellä heidän vaikuttimensa.

 

Tuija Kuuselan oivaltavassa  taitossa kuvat pääsevät oikeuksiinsa ja vahvistavat näin hyvän ja pahan kamppailun eetosta. 

Aarre tuo lukemiseen tasa-arvoa

Toim. Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen: Aarre. Novelleja. 135 sivua. kuv. Mervi Heikkilä. Nokkahiiri 2022.

 

Opettajat ovat viime vuosina jo kiitettävästi hoksanneet selkokielen ilot ja hyödyt opetuksen osana. 

 

Selkokieliset lasten- ja nuortenkirjat sopivat kenelle tahansa, mutta eniten niistä hyötyvät maahanmuuttajat, jotka vasta opettelevat suomen kieltä, sekä lapset ja nuoret, joilla on jonkin neurobiologisen syyn takia haasteita lukemisessa.

 

VaLas-kollektiivin uusin julkaisu, Päivi Lukkarilan Nokkahiiri-kustantamon kautta ilmestynyt Mervi Heikkilän ja Kirsi Pehkosen toimittama Aarre, on 13 selkonovellin kokoelma. Lukkarila opettaa S2-oppilaita alakoulussa ja on havainnut työssään erityistä tarvetta selkokielisille lyhyille tarinoille.  

 

Kirjoituskutsu osoitettiin kaikille VaLas-kollektiivin kirjailijajäsenille ja kutsuun vastasi kahdeksan kirjailijaa. 

 

Mervi Heikkilä, Raili Mikkanen ja Mimmu Tihinen ovat kokeneita selkokirjailijoita. Sen sijaan Kirsi Pehkoselle, Katariina Romppaiselle, Päivi Lukkarilalle, Sisko Latvukselle ja Anne Leinoselle kyse oli aivan uudesta lajityypistä, jonka he ovat kuitenkin ottaneet notkeasti haltuunsa. 

Eilen Lastenkirjainstituutissa järjestetyssä kirjan julkistustilaisuudessa Katariina Romppainen tiivisti nasevasti kirjailijoilta nykyisin vaadittavan uudistumiskyvyn, joka ei ehkä aina osu kirjailijan omalle mukavuusalueelle: "Tämä aika vaatii sitä, että täytyy tehdä uusia asioita". 

 

Novellien otollisin kohderyhmä lienee 11–15-vuotiaissa. 

Kokonaisuus on suunniteltu silmällä pitäen erityisesti yläkoulun kahdeksannen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen genretarjotinta. Niinpä mukana on lyhyitä tarinoita, joista voi tunnistaa vaikkapa tieteiskirjallisuuden, kauhun, dystopian ja dekkarin piirteitä. Nokkahiiren verkkosivuilta löytyy myös opettajille valmista materiaalia novellien työstämiseen oppilaiden kanssa. 

 

Olen ollut  toimittamassa Opetushallituksen kautta ilmestynyttä, yläkouluihin suunnattua Panttivanki ja muita kertomuksia -kokoelmaa (2015). 

Sen aineisto valittiin jo aiemmin ilmestyneistä nuortenkirjailijoiden novelleista ja kertomuksista, ja Ari Saanio mukautti ne selkokielelle. 

Hienoa, että selkokielisen lyhytproosan tarjonta laajenee.   

 

Aarteen erityisvahvuus on nähdäkseni erityisesti siinä, että kirjoittajat ovat orientoituneet alusta lähtien kirjoittamaan valmiiksi lyhyeen selkomuotoon. Ainoastaan Anne Leinosen dystooppinen scifi-novelli "Muistipuut" on ilmestynyt aiemmin Portti-lehdessä 2018.

 

Parhaiten novellin mitat täyttävät Mervi Heikkilän fantasian tai uuskumman kyllästämät ”Vararengas” ja ”Rihmasto”. Kumpikin novelli lähtee liikkeelle reaalitodellisuudesta, mutta nyrjähtää sitten oudon puolelle. 

”Rihmasto” ansaitsee erityistä kiitosta: siinä tytön luokan yhteisen luontoretken aikana kokema seksuaalinen ahdistelu otetaan tosissaan ja opettaja lupaa, että asia käsitellään perinpohjaisesti.  

Katariina Romppaisen ”Luokkaretkessä” minäkertoja menee epähuomiossa väärään bussiin. Maahanmuuttajapojan ulkopuolisuuden tunnot tiivistyvät nasevasti lyhyeen tekstiin.

 

Päivi Lukkarilan ”Paras ystävä” antaa pienin vihjein tietoa siitä, että kyse on tieteistarinasta. Lukkarilan toinen tarina ”Avain” kuvaa taidokkaasti maahanmuuttajapojan huomiohakuisuutta,  nähdyksi tulemisen tarvetta ja kotimaan kulttuuriin kuuluvaa isän auktoriteettia. 

Kirsi Pehkosen ”Aarre”-novellin voi lukea dystooppisena kuvauksena yli 60 vuoden päässä olevasta todellisuudesta. Sara onkii merestä muovipussin, jonka sisällä on paljon kirjoja. Sekä muovi että kirjat ovat tytön arjessa tyyten vieraita asioita! Toisessa Pehkosen novellissa ”Tehtävä puistossa” kertojana ja kokijana on päivystävä konstaapeli, joka yrittää saada tupakan salamyynnistä epäillyn henkilön kiinni. 

Sisko Latvuksen ”Paluu” kertoo Laurasta, joka on asunut isän työkomennuksen takia pitkään Ranskassa. Muutto takaisin Suomeen jännittää tyttöä. Latvus on itse asunut perheineen ulkomailla ja hän halusi tuoda kertomukseen oman kokemuksensa ”kielipuolisuudesta”. Toinen Latvuksen tarina ”Kuollut koira ei hauku” kasvaa arkisesta tarinasta tihentyväksi jännäriksi, kun pojan koira häviää ruokakaupassa asioinnin aikana. 

 

Raili Mikkasen ”Pitkä odotus” kertoo perinteisen kummitustarinan Annasta, joka odottaa sulhastaan saapuvaksi juuri ennen häitä. 

Mimmu Tihisen ”Siilissä” arkinen, mutta silti riittävän latautunut jännite syntyy kukkakaupan lähetin erehdyksestä, kun tyttö saa salaiselta ihailijaltaan kaktuksen odotetun ruusukimpun sijasta. Toisessa tarinassa Tihinen tekee alueenvaltauksen historiaan: ”Kirje Ameriikasta” on 14-vuotiaan Paulin kirje vanhemmilleen Suomeen. Poika on lähtenyt paremman elämän ja ansion toivossa Amerikkaan ja pyrkii vakuuttamaan kirjeessä vanhempansa siitä, että on tehnyt järkevän ratkaisun. 

 

Jokaisen novellin alussa on Mervi Heikkilän lyijykynäpiirros. Kuvitukset toimivat mainiosti sisäänheittäjinä erilaisiin tarinoihin.