Riikka Smolander-Slotte: Armoton unelma. 240 sivua. Otava 2022. Kansikuva Emmi Kyytsönen.
Realististen nuortenromaanien määrä on viime vuosina Suomessa huomattavasti vähentynyt.
Olen jopa kuullut, että isoilla kustantamoilla olisi nykyisin kiintiötkin sen suhteen paljonko vuositasolla kotimaista ja käännettyä nuortenkirjallisuutta julkaistaan.
Tätä taustaa vasten iloitsen erityisen paljon jokaisesta uuden kotimaisen tekijän nuortenromaanista.
Riikka Smolander-Slotte on liikunnanohjaaja ja Yle Urheilun urheilutoimittaja. Armoton unelma pohjautuu tositarinoihin, joihin hän on törmännyt toimittajana ja liikkuessaan urheilupiireissä.
Romaanissa seurataan minäkertoja Iinan voimisteluharrastusta kuusivuotiaasta varhaiseen aikuisuuteen asti. Kunnianhimo kasvaa nopeasti ja treenaamiseen tulee tavoitteellisuutta, kun Iina pääsee kansalliseen edustusryhmään.
Ryhmän valmentajasta, Karinista, tulee Iinalle idoli, jonka vaatimusten ja odotusten täyttäminen menee lopulta kaiken muun edelle.
– Teidän elämä se on yhtä vaahtokylpyä, jos meidän aikaan vertaa. Te ette sellaista menoa kestäisi, Karin joskus sivalsi meille.
Kotijoukkojen tuen merkitys tuodaan romaanissa nasevasti esille:
– Kuljeta, kannusta, kustanna! Siinä meidän tulevaisuus, äiti virnisti iskälle yhden vanhempainkokouksen jälkeen.
Voimistelu on näyttävä laji, ja siksi somenäkyvyys on korostunut harrastuksessa. Iinakin ryhtyy seuraamaan valmentajansa sosiaalisen median päivityksiä: kuka valmennettavista on kulloinkin enemmän esillä, kuinka keho ja voimistelijan olemus korostuvat sosiaalisen median kuvavirrassa.
Iina on järkevä ja kriittinen nuori, joka uskoo olevansa turvassa harrastuksen lieveilmiöiltä:
Olin kuullut ikäviä tarinoita huippuvoimistelijoista, jotka olivat vetäneet itsensä piippuun. Jodelin voimisteluaiheisella keskustelupastalla juoruttiin, että yksi maan ykkösvoimistelijoista oli viety kansainvälisistä kisoista kotiuduttuaan suoraan sairaalan psykiatriselle osastolle, kun pää ei kestänyt. Muistan ihmetelleeni, mihin tyttö hävisi kisojen jälkeen. Hänestä ei puhuttu enää missään, hän ei ollut mukana kuvissa eikä hän jatkanut enää edustusryhmässä. Elämä kävi liian rankaksi, kun piti menestyä treeneissä, kisoissa ja koulussa. Olin tapauksesta kauhuissani, mutta onnellinen siitä, että minulle ei voisi mitenkään käydä vastaavaa.
Vähitellen Iinan todellisuudentaju kuitenkin horjuu ja hän on valmis uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa saavuttaakseen yhä parempia tuloksia. Valmentaja Karinin tylytys saa yhä ikävämpiä sävyjä, mutta silti Iinan on ”helppo kellua” hänen suosiossaan. Aiemmin tiivis sidos parhaimpiin ystäviinkin rakoilee.
Smolander-Slotte kiteyttää romaaniinsa kilpaurheilijan kunnianhimon ja nuorelle tyypillisen halun kiinnittyä kodin ulkopuoliseen aikuiseen auktoriteettiin.
Armoton unelma on hyvä esimerkki kotimaisesta nuorille suunnatusta sick litistä. Iina joutuu käymään todella syvissä vesissä, ennen kuin hän havahtuu valmentajan vallankäytön kohtuuttomuuteen. Parantuminen ja psykiatrisen avun saaminen kuvataan melko nopeaksi ja helpoksi prosessiksi.
Kauniisti kuvataan Iinan omaan oivallusta, joka laukaisee tervehtymisen:
En enää piiloutunut, valehdellut ja peitellyt itseäni. Ensin tulin esiin muille, koska se oli helpompaa. Vasta sitten itselleni.
Iina pystyy vihdoin näkemään ihailemansa valmentajan uudessa valossa:
Tällä kertaa en säälinyt itseäni vaan Kaarinia. Tuota pientä, teräväkielistä naista, jonka piti rakentaa omaa egoaan kiusaamalla, nöyryyttämällä ja manipuloimalla. – –
Smolander-Slotte kirjoittaa vetävästi ja lukijan koukuttavasti.
Yksi asia jää romaanissa kuitenkin kaihertamaan.
Armoton unelma sortuu nimittäin ison ja valitettavan yleisen ja ajakohtaisen ilmiön maton alle lakaisemiseen samaan tapaan kuin viime vuosina ilmestyneet alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovat varhaisnuorten- ja nuortenromaanit.
Karinin käytöstä ei tuomita muiden seuran aikuisten tai lasten ja nuorten vanhempien taholta saati että hän saisi konkreettista rangaistusta toiminnastaan. Tältä osin Armoton unelma siis kannustaa edelleen ylläpitämään vaikenemisen kulttuuria. Tekijän jälkisanat lukijalle eivät juurikaan pelasta asiaa, vaikka hän kehottaakin vastaavanlaiseen tilanteeseen urheilumaailmassa joutunutta nuorta puhumaan rohkeasti tutulle aikuiselle ja muistamaan, että nuori ei ole itse syyllinen.
Uutuusromaanin ratkaisu tuntuu omituiselta etenkin siksi, että pari vuotta sitten Suomen taitoluisteluliittoa ravisteli muodostelmaluistelun valmentajaan liittyvä kohu-uutisointi, jossa entiset valmennettavat toivat esille traumatisoivia kokemuksiaan valmentajansa nöyryyttävästä ja alistavasta käytöksestä ja vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta. Valmentajan epäasiallinen käytös aiheutti nuorille urheilijoille mielenterveysongelmia ja syömishäiriöitä. Asia hoidettiin Taitoluisteluliiton sisällä siten, että valmentajalle langetettiin vuoden mittainen toimintakielto, jonka jälkeen hän on jatkanut aiempaa työtään valmentajana.
Nykynuortenromaanilta tulisi mielestäni vaatia lapsen ja nuoren henkistä ja fyysistä koskemattomuutta käsittelevien aihealueiden osalta aivan erityistä moraalista suoraselkäisyyttä.
Smolander-Slotte on aiemmin kirjoittanut elämäkerran ralliautoilija Jari-Matti Latvalasta. Nuortenromaanin lisäksi häneltä on ilmestynyt tänä vuonna kirja nuoren koripallon pelaajan Awak Kuierin menestyksestä kansainväliseksi urheilutähdeksi.
