Pelkojen sanoittaminen auttaa aina

  

J. S. Meresmaa & Meria Palin: Minä en pelkää, 33 sivua, Enostone 2024. 

 

 

Tässä jälleen yksi hyvä todiste siitä, kuinka lastenkirjallisuus reagoi nopeasti ajan ilmiöihin ja sanoittaa niitä tavalla, joka havahduttaa lapsen ohessa myös aikuista.

 

Viime päivinä on uutisoitu taajaan siitä, kuinka vuoden vaihtumisen kunniaksi ammutut ilotulitusraketit aiheuttavat koirille paljon tuskaa ja ahdistusta.

 

J. S. Meresmaan ja Meria Palinin kuvakirja Minä en pelkää  työstää pelkoja kahdesta suunnasta. 

Lola-tytöllä on syntymäpäivä vuoden viimeisenä päivänä ja siksi hän rakastaa ilotulitteita.

 

Viisivuotissyntymäpäivänään hän saa – aikuisen avustuksella – ampua oman raketin ilmaan. 

 

Uutta vuotta otetaan vastaan ystäväperheen luona. 

Lolan juhlamieltä verottaa kuitenkin se, että perheessä on koira. 

Lola voittaa pelkonsa ja löytää kellarista
alavireisen Bobon. Meria Palinin kuvitusta J. S. Meresmaan
tekstiin kuvakirjassa Minä en pelkää (Enostone 2024).

 

Lolan tavoin Bobo-koirakin pelkää. Lola löytää Bobon kellarista, jossa on hämyisä valaistus ja taustalla soi rauhoittavaa musiikkia. 

 

Lola samaistuu koiran tuntoihin ja päättää, että hän ei halua ampua syntymäpäivärakettia ilmaan:

Ei sellainen, mikä 

tuottaa toisille tuskaa, 

ole oikeasti kaunista. 

 

Hauska taitollinen oivallus, jossa uusi ystävyys sinetöityy aukeaman
keskelle, kun lapsi ja koira lyövät kättä päälle yhteisymmärryksen
merkiksi.  Meria Palinin kuvitusta J. S. Meresmaan
tekstiin kuvakirjassa Minä en pelkää (Enostone 2024).

Kotimaisessa kuvakirjakuvituksessa ei enää ole yhtä tunnistettavaa ja "suomalaiskansallista” kuvitustyyliä. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että perinteisillä ns. käsityönä toteutetuilla tekniikoilla  tehtyjä kuvituksiakin viimeistellään digitaalisesti.

Meria Palinin kuvitus tuo mieleeni brittiläisen kuvakirjakuvituksen perinteen ja yhtäältä myös Raymond Briggsin Lumiukko-animaation pelkistetyn tunnelman tyyliteltyine ihmishahmoineen. 

Palin on valmistunut kuvittajaksi Cambridge School of Art -koulusta 2019. Rouhea väriliitu havainnollistaa hyvin sympaattisen tarinan humaania viestiä.

 

Meresmaan niukka teksti ilmaisee olennaisen sävykkäästi, esimerkiksi kun kerrotaan Lolan rakastavan ”niin paljon ilotulitteiden valokukkia talvisella taivaalla”. 

Kauneutta ja säkenöintiä löytyy myös ilman pauketta ja rätinää.
Meria Palinin kuvitusta J. S. Meresmaan tekstiin 
kuvakirjassa Minä en pelkää (Enostone 2024). 

 

Sopivan lyhyt ja ilmaisuvoimainen teksti ja eloisa kuvitus ovat saaneet rinnalleen rauhallisen taiton. Tosin tekstin keskittäminen tai tasaus oikeaan reunaan tuntuu välillä joutavalta kikkailulta.

Entistä useammin kuvakirjoissa annetaan kuvitukselle vetovastuuta välillä tekstittömällä aukeamalla. Meresmaan ja Palinin kuvakirjassa on kaksi peräkkäistä aukeamaa, joissa luotetaan kuvan kertovaan voimaan. 

Taitollisiin oivalluksiin kuuluu myös kuvakirjan alun ja lopun sisäkansien kuva-aiheet: alussa esitetään aukeaman äärilaidoilla pelokkaat keskushahmot ja lopussa Bobo ja Lola lukevat yhdessä kirjaa.

 

 

 

 

Herkästi myötäeläen

 

Annika Hämynen: Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä. Kuvitus Johanna Lehtomaa, 60 sivua Kumma Kustannus 2024.

 

Erityisherkät lapset ovat tulleet sankoin joukoin osaksi lastenkirjallisuuden henkilögalleriaa.
 
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! on jo toinen aistiherkän Kaikun arjesta kertova lastenkirja. Apua, sukissani on lohikäärmeitä. Satuja aistiherkkyyksistä (Kumma 2022) ilmestyi pari vuotta sitten. 

 
Uudessa kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa Kaiku jännittää päiväkodin jumppahetkeä, käy perheen kanssa tivolissa ja viettää syntymäpäivää. 

 
Hän on kehitellyt itselleen erilaisia luovia selviytymiskeinoja ja myös hänen läheisensä suhtautuvat herkkyyteen myötäeläen ja pyrkivät kaikin tavoin helpottamaan lapsen oloa.
 
Kun Kaikua jännittää mennä karusellin kyytiin, hän keksii,  että krokotiilipehmolelu voi mennä hänen puolestaan: 
 

Kaiku asettaa Pöhkelin varovasti karusellin penkille. Kuljettaja napsauttaa turvavyön kiinni. Kaiku katselee, kun Pöhkeli kiertää verkkaisesti ympyrää krokotiiin kyydissä. Sillä näyttää olevan mukavaa. 

Pehmolelu Pöhkeli pääsee karuselliin Kaikun puolesta.
Johanna Lehtomaan kuvitusta Annika Hämysen tarinakokoelmaan
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä
(Kumma kustannus 2024). 

 

 
Sen lisäksi että Annika Hämysen tarinat antavat vertaistukea aistiherkille lapsille, ne auttavat  myös lapsen läheisiä ymmärtämään paremmin, miltä herkkyys esimerkiksi hajuille tai äänille tuntuu lapsesta itsestään. 
 
Hauskasti tuodaan myös esiin Kaikun syntymäpäivään liittyvä jännitys: ”Edellisestä syntymäpäivästä on kulunut jo vuosi, ja Kaiku tarvitsee aikaa tottuakseen syntymäpäiväsankarina olemiseen”. 

Kaiku ei aluksi ole lainkaan innostunut ajatuksesta,  että kotiin tulee paljon vieraita häntä juhlimaan, vieraat hajut ja tuoksut ja äänet kuormittavat häntä.

 
Illan päätteeksi Kaiku menee kylpyyn: 
 

–  – Kaiku huomaa, että hänen vaatteensa tuoksuvat sateenkaarikirjaimilta ja ihokin tuntuu paksulta, ihan kuin vieraiden hajut olisivat imeytyneet siihen. Hän haluaa kylpyyn, sillä jännittävän juhlapäivän jälkeen hän ei jaksa tuoksua toisilta ihmisiltä.

 

Kaikun päässä vilisevät vilinäiset havainnollistuvat Johanna
 Lehtomaan kuvituksessa Annika Hämysen tarinakokoelmaan
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä
ja jännittämisestä(Kumma kustannus 2024). 

Kirjan lopussa on vielä lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anita Puustjärven tietoisku aikuisille aistitiedon käsittelyn ja säätelyn vaikeuksista. 
 
Johanna Lehtomaa havainnollistaa kuvituksessaan Kaikua hälyisässä tivolissa kiusaavat vilinäiset siivekkäinä pikku-ukkoina. 
 
Yhteisöpedagogi Annika Hämynen on työskennellyt aiemmin perhepäivähoitajana.  

Ystävyyden ytimessä

Ilja Karsikas: Sateenkaari-kiitäjä, 40 sivua, S&S 2024.

 
Anneli Kanto & Noora Katto: Vilma Virtanen ja kaveri, 32 sivua, Karisto 2024.
 

 

 

Tunnetaitoja työstäviä, esitystavaltaan melko ohjelmallisia lastenkirjoja ilmestyy läjäpäin. 

Tunnetaitojen ytimessä ollaan myös kahdessa uudessa  kuvakirjassa, jossa  verrytellään mutkattomasti ja rakentavasti kaveruustaitoja.
 

Olen jo moneen kertaan tuonut aiemminkin esille, kuinka nerokas konsepti on keksitty Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaan. 

Vilma Virtanen ja kaveri on sarjan 15. osa.

Virtasen suurperheessä on viisi eri-ikäistä sisarusta, joilla on aina jokin kehitysvaihe tai muu kimurantti elämäntilanne työstettävänään. 

Kannon lapsipsykologia on kuitenkin arkijärkisen oivaltavaa. 

Ääneenlukua kuunteleva lapsi ei kiusaannu asioiden liiallisesta alleviivaamisesta, vaan tempautuu myötäelämään Virtasten lasten arkea, jonka käänteissä on juuri sopivasti tunnistettavia piirteitä. 

Näkymä eskarin pihaleikkeihin paljastaa Viman murheen: kaikilla muilla
on leikkikaveri. Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon tekstiin kuvakirjassa
Vilma Virtanen ja kaveri (Karisto 2024). 

Eskari-ikäinen Vilma kaipaa omaa kaveria. Hänellä on aika paljon toiveita ja jopa suoranaisia vaatimuksia, jotka parhaan kaverin olisi hyvä täyttää. 

 
Eskariin on hiljattain tullut uusi tyttö, Aisha, joka puhuu Vilman mielestä kummallisesti. Hannu on kiinnostunut hänen laillaan tutkimisesta, mutta ei kai paras ystävä voi olla poika? 

Vilma työstää itse tykönään ystävyyden kriteereitä ja saa huomata, että yhden parhaan kaverin sijasta voi olla kaksikin parasta kaveria, joiden taidot ja kiinnostuksen kohteet ja luonteenpiirteet voivat parhaimmillaan olla yksinomaan hyvä juttu.

Vilma jää ryhmätyössä ilman paria, mutta Hannun ja
Aishan mielestä parityötä voidaan tehdä myös kolmistaan. 
Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon tekstiin kuvakirjassa 
Vilma Virtanen ja kaveri (Karisto 2024).  

 
Noora Katon kuvitus kiteyttää lasten  ilmeissä ja eleissä olennaiset tunteet.
 
Tekstiä on leikki-ikäisten kuvakirjaan melko paljon, joskus jopa kahdella palstalla. 
 
Ilja Karsikkaan Sateenkaarikiitäjässä Riina möksähtää parhaalle kaverilleen Mallalle, kun tämä voittaa hänet miekkailuleikissä.  

Paha mieli jää jumittamaan Riinan mieleen, vaikka Malla olisikin valmis jatkamaan muita leikkejä. 

Riina kuulee kummallista siritystä ja lähtee jäljittämään sen alkuperää:

Kaupunki oli täynnä huumaavaa siritystä. Oli vaikea hahmottaa, mistä ääni tuli. Riinasta tuntui silti, että sitä oli seurattava. 

Riina mököttää sisällä, vaikka Malla (taka-alalla ulkona)
olisi valmis jatkamaan leikkejä. Ilja Karsikkaan kuvitusta
kuvakirjaan Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

 
Riina päätyy ensin kasvitieteelliseen puutarhaan, sitten kirjastoon ja taidemuseon kukka- ja perhosmaalausten näyttelyyn ja lopulta kukkakauppaan, mistä löytyy ratkaiseva vihje. 

Kaupungin jättömaalla on Mallan tekemä hieno puumaja, ja siritys siellä voimistuu entisestään: kun Malla ja Riina sopivat riitansa, sateenkaarikiitäjän sirityskin vaimenee.   

Kuvituksen katsoja oivaltaa myös Riinan päätyneen perille,
kun sateenkaaren pääkin löytyy juuri Mallan rakentaman
puumajan luota. Ilja Karsikkaan kuvitusta kuvakirjaan 
Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

 
Sateenkaarikiitäjän taitto ja kuvakerronta on taiten tehty. 

Tarinassa on eteenpäin kiirehtivä, mutta silti sopivan verkkainen tempo, kun Riina matkaa halki kaupungin vasemmalta oikealle. 

Viime aikoina on ilmestynyt paljon kuvakirjoja, joita pitää kuvan ehdoilla käännellä horisontaalisesta asennosta eri suuntiin kuvatarinan ehdoilla. 

Tällainen toiminnallisuus sopii hyvin tunteita työstäviin kuvakirjoihin, koska tunteetkin voivat välillä heittää kuperkeikkaa! 

 

Vaakasuuntainen kirja kiepautetaan pystysuuntaan, jotta  
perhosten kauneus ja sovinto saavat enemmän tilaa. Ilja Karsikkaan
kuvitusta kuvakirjaan Sateenkaarikiitäjä (S&S 2024).

Noora Katon ja Ilja Karsikkaan kuvitustyylit eroavat toisistaan. 

Sateenkaarikiitäjän kuvitus on rouhea ja luonnosmainen. 

Noora Katon kuvitus muistuttaa lastenohjelmista tuttujen animaatioiden tyyliä, mikä saattaa osaltaan selittää kuvakirjasarjan suosiota.   

Aikuisen tehtävänä on pitää kuvakirjavalikoimaa kuvitustyylien osalta mahdollisimman monipuolisena. 

Sillä tavalla koulitaan vähitellen myös lapsen taitoa lukea ja tulkita erilaisia kuvituksia.