Jukka Laajarinne: Ruoalla ei saa leikkiä. Kuvat Martti Ruokonen. 60 sivua. WSOY 2009.Se, joka ei tunne entuudestaan Jukka Laajarinteen moniaalle rönsyilevää ja lukijan ajatuspiintymiä verryttelevää tuotantoa, voi hämääntyä tästä kirjasta.
Laajarinne venyttää ja vanuttaa jälleen perinteisen lastenkirjallisuuden kohderyhmää.
Jukka Laajarinne on selvästi äitynyt itsekin isäksi tulleena ihmettelemään ruoan hallitsevuutta arkisessa elämässä. Hän käsittelee ruokaa, syömistä ja ruokakulttuuria hyvin laveasti ja suvereenisti.
Ruoalla ei saa leikkiä -kokoelman tarinoiden lähtökohtana voi olla arkinen sananparsi tai tutun ilmaisun aukipurkaminen ja sillä leikitteleminen.
Kreikkalaisesta mytologiasta tuttu kaiken kosketuksellaan kullaksi muuttava kuningas Midas on Laajarinteen toisinkerronnassa muuntunut tahmakätiseksi lapseksi, joka sottaa kaiken ympärillään olevan.
Englantilainen painovoimateorian keksinyt fyysikko Isaac Newton esiintyy tyhjäpäisenä tollona, joka ei ymmärrä siirtyä pois hedelmiä syytävän puun alta.
Laajarinne ilkamoi moraalisatujen pitkällä perinteellä esimerkiksi tarinassa Susi tulee, susi tulee!, joka näyttää toteen, miksi ei ole viisasta puhua ruoka suussa.
Mies makkarana –tarinassa Sami nukahtaa lihatiskille ja päätyy Ainon leikkuulaudalle. Sami toentuu järkytyksestä ja saa puhekykynsä takaisin. Hän lupaa täyttää Ainon kolme toivomusta… ja niin Samista tulee toivomusmakkara.
Jukka Laajarinne on tehnyt pitkään yhteistyötä graafikko Martti Ruokosen kanssa. Tekijäparin radikaali kuvakirja Mummon kone (WSOY 2004) voitti muutama vuosi sitten pohjoismaisessa kuvakirjakilpailussa ensimmäisen palkinnon.
Ruokonen antaa palttua (!) pikkusievälle lastenkirjan kuvituskuvalle.
Graafinen pelkistys on paikoitellen jopa vulgaariä ja muistuttaa vauvojen ensimmäisiä katselukuvia räväköissä värivalinnoissaan ja pyöreissä muodoissaan.
Tässä kuvitusnäyte tarinasta Nallemakaronin harharetket:
En halua leimautua tosikoksi, mutta uskoisin, että Laajarinteen ja Ruokosen 16 absurdin ruokatarinan kimara olisi löytänyt paremmin kohderyhmänsä toisella kirjastoluokituksella. Lasten sijasta sen otollisin lukijakunta löytynee sanaleikkeihin ja absurdismiin viehtyneistä teineistä ja aikuisista pienten lasten vanhemmista.
WSOY on tänä syksynä julkaissut Rosa Liksomin ja design-suunnittelijana maailmallakin mainetta niittäneen Klaus Haapaniemen aikuisten samuraiseikkailun, kuvakirjan Neko. Onko Laajarinteen aiempi status lasten- ja nuortenkirjailijana tässä tapauksessa estänyt ruokakirjan luokittelua puhtaasti aikuisten herkuksi?
Meidän perheessä Laajarinteen & Ruokosen kirja kirvoitti hauskoja muistoja Voipaalan lastenkulttuurikeskuksessa Sääksmäellä todennäköisesti kesällä 1997 järjestetystä Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden RUUALLA SAA LEIKKIÄ –nimisestä näyttelystä, jossa lapset pääsivät muun muassa piiloutumaan herneenpalkoon, paiskomaan toisiaan lihapullilla, tekemään jättimäisen hampurilaisen paistetulla munalla ja istumaan perunamuusiin.
1 kommentti:
Minä pidin myös kirjasta ja olen samaa mieltä kirjastoluokituksesta. Se on harmillista siksikin, että teinien voi olla vaikea tarttua kirjaan, joka on kirjastossa lastenosastolla. Nuorten osastolta sama teos lähtisi heti mukaan.
Mukava blogi sinulla!
Lähetä kommentti