sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Aikamoinen aikamatka 1970-luvulle


 







Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 5: Kissa nimeltä Marion. Kultaturbomegatimanttitupla-albumi. 156 sivua. Suuri Kurpitsa 2023.

 

 





Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä -sarjakuvastripit ilmestyvät kerran viikossa oululaisen Kalevan lisäksi kahdessa hieman pienemmissä alueellisissa sanomalehdissä, Nivala-lehdessä ja  Yläsatakunnassa




Annikin pihaan ilmestyvä puhuva kissa kissa ristitään Marioniksi. 
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

 

Reetta Niemensivu on tehnyt kuvituksia vuodesta 2010, aluksi sarjakuvia aikuisille, mutta repertuaari on laajentunut lastenkirjojen kuvituksiin, mm. Vuokko Hurmeen Värikkäät-lastenromaanisarjaan, Henna Helmen IceLove-sarjaan sekä Saara Kekäläisen Valpuri-kuvakirjasarjaan, jonka toinen osa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä ilmestyi tänä keväänä. 

 

Aikuisille suunnatuissa sarjakuvissaan Niemensivu on myös paneutunut menneen ajan kuvittamiseen: Hän oli mukana yhtenä kuvittajana sarjakuva-albumissa Sisaret 1918 (Suuri Kurpitsa 2018), joka sai Sarjakuva-Finlandian 2019,  ja hänen kuvittamansa ja kirjoittamansa 1800-luvun lopun suomalaisten naistaiteilijoiden Pariisin vuosista kertova Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa) ilmestyi 2019. 


Sarjakuva on varmasti ollut Niemensivulle verraton piirtämisen koulu: hänen hahmoissaan on oivaltavaa karakteristiikkaa. Lyhenevä kesä -sarjakuvien tiheä ilmestymistahti sanomalehdissä on varmasti opettanut myös kurinalaista työskentelytekniikkaa. 

 

Viides Lyhenevä kesä -sarjakuvastripeistä koostettu osa on tavanomaista paksumpi, alaotsikkonsa mukaisesti kultaturbomegatimanttitupla-albumi.

 

Lyhenevän kesän konsepti on häikäilemättömän nostalginen kuvatessaan 1970-luvun arkea hieman alle kymmenvuotiaiden lasten, Annikin, Anteron ja Jaakon näkökulmasta. 


Nykylapsi voi ihmetellä lukiessaan monista itselleen tyyten vieraista ja tuntemattomista asioista (kuten siitä, että lapsilla ei ole käsitystä ajankulusta, koska heillä ei ole rannekelloa!), mutta onneksi jatkuvajuonisten sarjakuvatarinoiden eri teemakokonaisuuksien alkuun on sijoitettu pientä taustoitusta, kun kerrotaan Urho Kekkosesta, joka oli vuosikymmeniä Suomen presidenttinä, sivistetään lukijaa 1970-luvun pop-laulajista ja taustoitetaan kansanuskomuksia, mm. kylmän kiven heinäkuussa järveen heittävästä Jaakosta. 



 

Hellyttävästi ystäväkolmikko pohtii, minkä ikäisenä voi vielä
kiivetä luontevasti aikuisen syliin. 
Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa

Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 



Kultaisen kesän auvo näyttäytyy koko komeudessaan: aikuiset ovat lähellä ja läsnä, vaikka tekevätkin omia töitään. Lapset saavat vapaasti seikkailla metsissä ja käydä keskenään uimassa. Löytökissasta koituu monenlaista hupia. Kotitöitäkin pitää välillä tehdä, kuten myös nahistella isosiskon kanssa, mutta perheyhteys on luja ja horjumaton.

 

Antero ja Jaakko innostuvat kehittelemään aikakonetta. 

 

Kaiken järjen mukaan kaikilla on joka päivä käytössään 24 tuntia, mutta jostain kumman syystä aikuisilla on aina vähemmän aikaa kuin lapsilla! 

 


Sarjakuvastripin väritys viittaa suoraan Ukrainassa 
käytävään sotaan. 
Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa

Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 


Lapsilta kielletty -tarinakokonaisuudesta löytyy valitettavan ajankohtainenkin säie, kun isä kieltää lapsilta televisiouutisten katsomisen rankan sotakuvaston takia.

 

Reetta Niemensivun sarjakuvaruuduissa väritys näyttää tekevän kunniaa Ukrainalle ja pöytäliinassa on auringonkukkia.

 




 

Ei kommentteja: