keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Kohtaamisia















Sanna Pelliccioni & Ramona Schwartz: Mirandan mekko. 26 sivua. S&S 2026.
 
 
 


Muistan elävästi 1970-luvun alun forssalaisesta lapsuudestani romaninaisen, joka kiersi säännöllisesti kerrostaloissa kauppaamassa virkkauksiaan. 

Hänellä oli usein mukanaan kehitysvammainen poika. Naisen korea romaniasu tuntui täyttävän kotimme pienen eteisen ja pojan eloisuus vielä vahvisti entisestään tuntemuksiani.
 
Sanna Pelliccioni tarttuu kuvakirjoissaan usein ajankohtaisiin,  isoihin aiheisiin, ja  onnistuu kiteyttämään ne kompaktiin ja lapselle helposti omaksuttavaan muotoon. 
 
Viime vuosina hän on tehnyt hedelmällistä yhteistyötä erityisesti Eppu Nuotion kanssa (Anteeksi, S&S 2025, Sinä päivänä, S&S 2024 ja Lappukaulatyttö, Teos 2022). 
 
Kuvakirja Mirandan mekko on syntynyt yhdessä Ramona Schwartzin kanssa ja sen tarina pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa romanina. 

Schwartz on ottanut julkisuudessa kantaa muun muassa romanien koulutuksen puolesta ja ajanut romaninaisten oikeutta pukeutua työtehtävissä romanivaatteisiin. 

Lisäksi hän on mukana sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen romaniyhdistyksen Rakkavaha deilibosta – Puhutaan osallisuudesta -hankkeessa, joka pyrkii vahvistamaan romanien osallisuutta yhteiskunnassa. 


Mirandan kotona on tyylihuonekaluja ja muhkeita verhoja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta yhdessä  Ramona Schwarzin
kanssa kirjoittamaan tekstiin kuvakirjassa
Mirandan mekko (S&S 2026).

 
Melissa pääsee viettämään koko päivän tätinsä Mirandan kanssa. Hän
 kokee tulevansa monin eri tavoin huomioiduksi tädin luona: 

Täti osaa olla lasten kanssa vaikka onkin jo aikuinen. Melissa haluaa olla isona itsekin sellainen – ihan niin kuin Miranda.
 
Ennen kauppaan lähtöä täti kampaa tukkansa ja laittaa sormukset sormiin.
 
Kaupan pitkässä kassajonossa jännitys yht äkkiä tiivistyy: 
 
Kaupan kassajono on kamalan pitkä. Melissa ei
jaksa odottaa vaan pyörii ja kisuaa Mirandan
ympärillä. Takana oleva nainen katsoo Melissaa tuimasti.

Kaksi naamiaisasuihin sonnustautunutta lasta tulee ihastelemaan Mirandan hametta: 
 
    Miksi sulla on noin hieno mekko?
    Meillä on tämmöinen perinne, tämä on romanihame.
     On se tosiaan hieno, lapsen äitikin ihailee.

 
Tärkeä kohtaaminen kauppajonossa kuvataan oivaltavasti tiukasti
rajaten ja lapsen perspektiivistä. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta
yhdessä  Ramona Schwarzin kanssa kirjoittamaan tekstiin 
kuvakirjassa Mirandan mekko (S&S 2026).



Kohtaus tuntuu laukaisevan kassajonon jännittyneen tunnelman. Kaikki katsovat toisiaan hieman toisin kuin ennen, arvostavammin ja kaikkien omintakeisuuden ja olemuksen paremmin tiedostaen.

Mirandan mekko kertoo onnistuneesti ja tiiviisti eheän tarinan vain 26 sivussa. Mitään ylimääräistä rönsyä ei tarvita.
 
Sanna Pelliccionin kuvituksessa Mirandan musta pitkä samettihame on usein keskiössä. 

Räiskyvämmät värit löytyvät muualta: tädin kodin sisustuksesta, kontrastia tehokkaasti antavasta Melissan keltaisesta koltusta ja kaupan asiakkaiden vaatetuksesta. 

Kuvakirjan lopussa on vielä kolmas tärkeä kohtaaminen, kun Melissan äiti tulee hakemaan tytärtään kotiin. 


Viimeisellä aukeamalla korostuu romanien välinen
tiivis perheyhteys. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta yhdessä
 Ramona Schwarzin kanssa kirjoittamaan tekstiin

kuvakirjassa Mirandan mekko (S&S 2026).

 
Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin yhteisten kuvakirjojen tapaan Mirandan mekon lopusta  löytyy pieni infoteksti, joka antaa kirjaa lapsen kanssa lukevalle aikuiselle mahdollisuuden halutessaan syventää teemaa eteenpäin. 









 
 



 


 



 

Ei kommentteja: