perjantai 10. huhtikuuta 2026

Peruskoulu kesken ja paksuna













Merja Pietilä: Pikkusisko. 202 sivua. Lector kustannus 2026. Kansikuva Saturn Labouf. 

 

 




Eihän siinä tietysti kovin kauaa mennyt, kun Iikka alkoi kärttää pussailun lisäksi muutakin. Olihan se juuri täyttänyt yhdeksäntoista ja sillä lailla aikuinen. Siitä minä olin kuitenkin tiukkana, etten alkanut sen kanssa millekään ennen kuin täytin kuustoista. Niinpä minä sitten menetin neitsyyteni syntymäpäiväni aamulla, ennen kouluunmenoa. Mulla oli kymmenen aamu ja olin lähtenyt muka kahdeksaksi kouluun.

 
Kotimaisia realistisia nuortenromaaneja ilmestyy muutaman vuoden pienen notkahduksen jälkeen taas aiempaa enemmän. 

Isojen kustantamojen tarjontaa täydentävät monet pienet kustantamot. Erityisesti Myllylahdella on yhtenä selvänä painotuksena nuortenkirjat. 
 
Lectorin kustantama Merja Pietilän Pikkusisko lienee tekijänsä esikoinen.

Kustantajan sivuilta ei löydy Pietilästä  taustatietoa lainkaan enkä ole liioin saanut vastausta kustantajalle lähettämääni sähköpostiviestiin. 
 
Nuortenkirja alkaa sisarusten Emman ja Annan näkökulmalukujen vuorotteluna. 

Anna on abiturientti ja tuntee samalla luokalla olevan Iikan, johon hän on ollut ihastunutkin rippileirillä. 

Iikka iskee silmänsä Annan pikkusiskoon Emmaan, ja tämä aiheuttaa sisaruussuhteiisinkin pientä kärhämää.

Pian ääneen pääsee myös Iikan pikkuveli Topi. 
 
Emma huomaa pian olevansa raskaana. Hän ei aluksi saa juurikaan tukea Iikalta, mutta päättää silti pitää lapsen. 

Emma suhtautuu teiniäitiyteen hämmentyneesti, mutta saa onneksi apua vanhemmiltaan. Ennen pitkää myös Iikka ymmärtää ottaa vastuuta teoistaan ja tarjoutuu ottamaan tyttärensä viikonloppuisin hoitoon, vaikka suhde Emman kanssa onkin jo päättynyt. 
 
Emma haluaa ottaa etäisyyttä vanhoihin kavereihinsa ja jatkaa välivuoden jälkeen lukiota Limingan sijasta Kempeleessä. 

Näkökulmakertojia tulee vielä lisää: lestadiolaisperheessä varttunut Karoliina ja rikkinäisistä kotioloista tuleva Nora. 
 
Merja Pietilän käyttämä sovinistinen ja seksistinen kieli hämmentää.  

Pojat nimittävät tyttöjä puluiksi. Topi puhuu juhannusyön pahnoista ja toteaa, että miksi tyytyä yhteen pesään, kun voi kokeilla useampaa, kun entinen tyttöystävä ei juurikaan jakanut pipariaan
 
Topi pitää fysioterapeutin ammattia ämmämäisenä ja ihmettelee, ettei hänen ystävänsä sen sijaan hakenut lääkikseen. Hän kutsuu luokkatoveriaan mutiaiseksi ja musulmaaniksi. Söpö vaaleeverikkö on Topin mielestä ”kuin tehty rutistettavaksi. semmonen ihanan pehmee ja silonen”.
 
Ongelmallisin kohta liittyy kuitenkin lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettajaan, ”rokkipastori” Upiin, joka liehittelee useampaakin oppilastaan

Koulun oppilaat laativat olemukseltaan ja opetusmetodeiltaan rennon Upin puolesta jopa adressin estääkseen tämän irtisanomisen! 
 
 
Saturn Laboufin kansikuvassa ja takakannessa näytetään kolme käsi kädessä seisovaa ihmistä takaapäin. Käsien ympärillä on sidottu punaiset langat, jotka vihjaavat tulkintani mukaan vallankäyttöön tai väkivaltaan, teemoihin, jotka eivät kuitenkaan nouse teoksen kantaviksi teemoiksi. 

Pikkusisko on teiniäidin selviytymistarina, jonka jännite hajaantuu useamman sivuhenkilön rönsyjen vuoksi. Todenäköisesti Pietilä on halunnut tuoda esille nuoruuden monet kipupisteet, mutta rajaaminen olisi terästänyt teoksen viestiä.


Nuortenromaanin nimellä on kaksoismerkitys. Kyse on Emman ja Annan välisistä suhteista, mutta myös Iikka puhuttelee Emmaa ajatuksissaan pikkusiskoksi.
 

Ei kommentteja: