lauantai 2. joulukuuta 2023

2. luukku: Ei kiirettä mihinkään
















Meria Palin: Vilin ja Viljan joulun odotusta, 24 sivua, BoD 2022.

 

 

 

Kotimaisia jouluaiheisia kuvakirjoja ei oman seurantani mukaan tänä vuonna ole ilmestynyt kuin yksi, joten on syytä poimia joukkoon Meria Palinin viime vuonna omakustanteena ilmestynyt sanaton kuvakirja, joka virittää lempeästi joulun odotukseen. 

 

Eläinhahmot valmistautuvat jouluun eri tavoin. Koko sivulle levittyvät, ruskealla kehyksellä rajatut kuvat ovat selkeitä. Aukeaman vasen sivu on jätetty kokonaan tyhjäksi.

 

Lapsi voi sepittää kuvien perusteella tarinan mieleisekseen, kerta toisensa jälkeen uudeksi tai yksityiskohtien ja havaintojen lisääntyessä täydentyväksi joulutarinaksi.


Selkeä kuvitustyyli innostaa varmasti
parhaiten oman tarinan sepittämiseen
tottumatonta lasta. Meria Palinin kuvitusta
sanattomaan kuvakirjaan Vilin ja Viljan
joulun odotusta
(BoD 2022). 


 

Palinin kuvakirja muistuttaa eleettömästi, että joskus voi olla rauhoittavaa pysähtyä vain kuvan äärelle: nuuhkia kuvien tuoksuja, kuulostella erilaisia ääniä ja tunnelmia. Ilman hoppua mihinkään. 

Ei kommentteja: