sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Myttyyn mennyt yökyläily ja suloisen joutilasta kotoilua











Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin ystäväkirja. 28 sivua. S&S 2023.

 





Entistä enemmän ilmestyy kotimaisia kuvakirjoja, joissa havainnollistetaan joskus vähän väkinäisesti tai ohjelmallisestikin moninaisuuden teemaa.

 

Hannamari Ruohosen Kaisa ja Oskari -kuvakirjoissa valokeila on tuiki tavallisessa arjessa, ilman alleviivausta.

 

Kaisan ja Oskarin ystäväkirja on sarjan kolmas osa. 

 

Kuvakirjassa työstetään ystävyyden olemusta monelta eri kantilta. 


Pikkuveli Oskarille äiti on paras ystävä.


Päiväkodissa ja eskarissa on erityisen hauskaa, että eri ystävien kanssa voi tehdä erilaisia asioita.

 

 

Kaisan mielestä on hyvä, 

että on monta ystävää, 

sillä jokainen ystävä on erilainen.

 


Kaisan ja Oskarin perheessä löydetään luontevasti
pieniä juhlan ja riemun aiheita. Tässä ollaan lettukesteillä.
Hannamari Ruohosen kuvitusta kuvakirjaan
Kaisan ja Oskarin ystäväkirja (S&S 2023). 


Kaisa haluaa kutsua eskarikaverinsa Elsan yökylään. 

 

Tarkkasilmäinen katsoja huomaa kuitenkin kuvituskuvista, että Elsa ei ole asiasta yhtä innoissaan kuin Kaisa. 


Lopulta Elsa soittaa äidilleen ja pyytää tätä hakemaan hänet kotiin.

 

Kaisa ei voi yhtään ymmärtää ystävänsä reaktiota.

 

– Elsa taitaa olla vielä liian pieni yökylään, sanoo Elsan äiti hymyillen.

 

Miten niin liian pieni, miettii Kaisa, meillähän on kummallakin synttärit toukokuussa?

 


Hälinää päiväkodin naulakolla. Jokainen lapsi piirtyy
hienosti omaksi persoonakseen. 
Hannamari Ruohosen kuvitusta
kuvakirjaan Kaisan ja Oskarin ystäväkirja (S&S 2023). 



Hannamari Ruohonen onnistuu tiivistämään kuvakirjaansa lapsentahtisen arjen. 


Ihonväriltään ja olemukseltaan ja luonteeltaan erilaisissa lapsissa voi tunnistaa monia tunteita ja reaktioita.

 

 

Ruohosen sympaattinen leikki-ikäisten lasten arkea havainnollistava kuvitustyyli on tuttua myös esimerkiksi Aira Savisaaren Niilo-kuvakirjasarjasta ja Riina Katajavuoren Kielo-sarjasta. 



 






Ei kommentteja: