tiistai 7. marraskuuta 2023

Lastenkirjahyllyn varjolistalla kuusi laadukasta lasten- ja nuortenkirjaa

  

















 

 

 

Lastenkirjahyllyn varjolista nostaa perinteiseen tapaan esille kiinnostavia uutuuksia vuoden 2023 kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta. 


Valinnan perusteena ovat teosten omintakeisuus, uudistushenkisyys, rohkeus ja kiinnostavuus. 


Tavoitteena on myös ollut tuoda esille kustannuskentän monipuolisuus sekä erilaiset ikä- ja kohderyhmät. 


Kaikki kuusi kirjaa ovat itsenäisiä teoksia. 


Tuttuun tapaan olen pitänyt varjolistan koostamisen lähtökohtana sitä, että teosten tekijät edustavat lähtökohdiltaan suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta.  



Carlos da Cruz: Ainutlaatuinen Fufu. 32 s. Lasten Keskus 2023.


Moniarvoisuuden ja moninaisuuden moninaiset teemat läpäisevät  lasten- ja nuortenkirjallisuuden jo hyvinkin kattavasti. Aiheesta on tehty sekä Suomessa että ulkomailla jo paljon lastenkirjoja, joissa esimerkiksi etninen, kulttuurinen, luonteenpiirteisiin tai erityisominaisuuksiin liittyvä erilaisuus nähdään rikkautena. 


Carlos da Cruzin pikkulasten kuvakirja on klassinen kehitystarina, jossa Fufu etsii itseään. Ulokkeisuus ja joustavuus ovat tärkeitä hyveitä kenelle tahansa, mutta ketään ei todellakaan voi pakottaa muottiin. da Cruzin plastiset muodot ja pelkistetty värimaailma kiteyttävät hyvin kuvakirjan tärkeän teeman. Ainutlaatuinen Fufu on samaan aikaan mielikuvitusseikkailu ja tietokirja geometrisista muodoista! 

 


Riina Katajavuori: Einarin elokuu. Kuvittanut Jani Ikonen. 86 s. Enostone 2023. 


Lukutaidon alkuun suunnattu, esitystavaltaan ja kieleltään riittävän helppolukuinen lastenkirjallisuus on lähes poikkeuksetta täynnä remellystä, huumoria ja monimutkaisia juonirakennelmia. Riina Katajavuoren lastenromaani Einarin elokuu
 osoittaa, että myös verkkaisempi kerrontatapa voi koukuttaa lasta kirjan ääreen.   

 

Kirjassa seurataan toista luokkaa aloittavan pikkupojan arkea. Katajavuoren herkkävireinen kerronta osoittaa, että suuri osa lapsuuden merkittävistä  tunnekokemuksista voi edelleen olla tuttuja useammallekin sukupolvelle.  Jani Ikosen mustavalkoinen kuvitus tavoittaa ällistyttävän hyvin keskushahmojen ilmeet ja kehonkielen. 

Arvio Lastenkirjahyllyssä 13.9.2023.



 

Anja Portin: Sumupuiden kirja. Kuvittanut Paula Mela. 383 s. S&S 2023. 


Maanvyörymässä äitinsä menettäneen Magda-tytön juureva kasvutarina työstää isoja, ajankohtaisia teemoja. Sumupuiden kirja on klassinen saturomaani hyvän ja pahan taistelusta, mutta sen rinnalla se tuo toiveen ihmiskunnan rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, jossa olisi mahdollista toisaalta mielipiteenvapauteen mutta myös viisauteen hyväksyä vastapuolen eriävät näkemykset ilman yhteenottoja.  


Romaanista kehkeytyykin ennen muuta humaanin elämänasenteen manifesti. Ajankohtaisimmillaan se on ekokriittisissä teemoissaan pohtiessaan keinoja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. 


Anja Portin on luonut saturomaaniinsa ehyen ja sävykkään miljöön.  Fantasiaelementtejä on säästeliäästi ja kieli on kaunista ja ääneen lukuun houkuttelevaa. Paula Melan mustavalkoisessa kuvituksessa puut ja niiden tärkeät juuririhmastot ovat pääosassa. 


Arvio Helsingin Sanomissa 25.10.2023.

 



Terhi Rannela: Vaarallinen keli. 128 s. Otava 2023.


Novellikokoelma Vaarallinen keli läväyttää lukijansa silmille ajankohtaisia aiheita (esim. seurustelusuhteiden psyykkinen väkivalta, nuorisojengien mielivaltaiset, ikätovereihin kohdistuvat ryöstelyt ja pahoinpitelyt, rasismi, äärioikeiston radikalismi, sodan uhka ja terrori-iskut). 


19 novellia muodostavat eheän kokonaisuuden. Terhi Rannela ketjuttaa myös taitavasti eri novellien henkilöitä, jotka voivat esiintyä sivuhenkilöinä toisissa novelleissa tai samaa tapahtumaa kuvataan eri näkökulmista tai jokin kohtaus tai valinta eskaloituu vääjäämättä kohti traagista loppuratkaisuaan. 

 

Rankkojen aiheiden vastapainona Rannela kuvaa nuoruuden perustuntoja – joukkoon kuulumisen tarvetta ja luottoystävien tärkeyttä sekä perhettä, joka yleensä onneksi on nuoren perusturva mutta toisinaan voi olla myös uhka. 


Kerrontatekniikoiden variaatiot havainnollistavat nuortenkirjallisuuden mahdollisuuksia myös monilukutaidon oppimisessa: mukana on verkkolehden päivittyvää uutisointia teinitytön katoamisesta, alaikäisten nuorten poliisikuulustelu, kirje ja ystävysten viestiketju.


   

Arvio Lastenkirjahyllyssä 23.8.2023 


 

Mari Kujanpää: Rumuuspäiväkirja. 160 s. Otava 2023.


Nuortenromaani Rumuuspäiväkirja ottaa painokkaasti, mutta osoittelematta kantaa sosiaalisen median ylläpitämiin vääristyneisiin kauneuskäsityksiin. 


Vuoden 2023 varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissa on kuvattu hätkähdyttävän raadollisesti etenkin tyttöjen välistä kiusantekoa, joka näkyy viiltävien sanojen lisäksi usein paljon puhuvina eleinä ja joukon ulkopuolelle pois sulkemisena. 

 

14-vuotias Malva inhoaa sitä, että ulkonäön perusteella tehdään päätelmiä, mutta huomaa sortuvansa siihen toisinaan itsekin. Rumuuspäiväkirja on klassinen kehitystarina, joka kannustaa nuorta lukijaa itsemyötätuntoon ja kehorauhaan. Mari Kujanpää kuvaa hämmästyttävän luontevasti päähenkilönsä mielenliikkeitä ja sisimpiä tuntoja.  


Arvio Helsingin Sanomissa  20.3.2023


 

Dess Terentjeva: Freestyle. 166 s.  WSOY 2023.


Terentjevan ensimmäinen säeromaani Ihana oli toissa vuonna Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ehdokkaana, mutta Freestyle ottaa vielä paremmin haltuun säeromaanin kokeellistakin kerrontaa hyödyntävät ilmaisurekisterit. 


Freestylea  voi hyvin perustein kutsua myös sykeromaaniksi: sen rytminen poljento tarttuu nimittäin oitis lukijaan! Rytminen kerronta itsessään on perusteltua, sillä romaanin keskushenkilöt, lapsuudesta saakka toisensa tunteneet Kai ja Mandi, harrastavat katutanssia ja hengittävät hip-hop- ja rap-kulttuurin tahtiin. 


Freestyle käyttää kuvarunoudesta tuttua visuaalista ja nimenomaan graafista, kirjainten koon muunteluun perustuvaa, tehokeinoa: kirjaimet esimerkiksi pienenevät, törmäävät toisiinsa, kun havainnollistetaan keskushenkilö-Kain omaa sisäistä kakofoniaa tai ahdistusta. 


Arvio Lastenkirjahyllyssä 16.2.2023.

 



                                                    * * * * *  


Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian ehdokkaat julkistetaan huomenna keskiviikkona 8.11. klo 10. 

Aikuistenkirjallisuuden Finlandia-palkinto jaetaan tänä vuonna jo 40:nnen kerran. 


Kirjasäätiön lasten- ja nuortenkirjallisuudelle palkinto perustettiin vuonna 1997 ja palkinto oli vuoteen 2016 asti nimeltään Finlandia-Junior. 

 

Kirjasäätiön sivuilla esitellään tänä vuonna ensimmäistä kertaa aiempaa laajemmin kaikkien palkintokategorioiden esivalintaraadit ja lopullisen valinnan tekevät diktaattorit. 

 

Esivalintaraatiin kuuluvat puheenjohtajana lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja jäseninä toiminnanjohtaja Asta Boman sekä koulukirjastonhoitaja Olli Rantala

 

Pekkarinen kertoo olevansa ”kiinnostunut tutkimaan, miten paljon lasten- ja nuortenkirjat resonoivat tai puskuroivat tätä kiihkeää aikaamme. 

 

Kuvittajat ry:n toiminnanjohtajalle Asta Bomanille  kirjallisuus on peili itseen ja yhteiskuntaan. Kirjat tarjoavat hänelle oivalluksia, rauhaa ja hurmoksia. Boman haluaa herättää raadissa ”keskustelua visuaalisuuden merkityksestä lasten- ja nuortenkirjoissa. Parhaimmillaan kuva ja teksti ovat samalla tasolla vuoropuhelussa keskenään. Lapselle kuvan kieli jää mieleen jo ennen kuin hän oppii lukemaan itse," korostaa Boman. 

 

Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun koulukirjastonhoitaja Olli Rantala luonnehtii nuortenkirjoja ikkunoina sellaiseen maailmaan, johon aikuisenkin olisi hyvä kurkistaa.  Hän toivoo, että raati löytää kirjan, joka onnistuu olemaan samanaikaisesti taiteellisesti korkeatasoinen mutta myös lapsia ja nuoria kiinnostava. 

Lopullisen voittajan raadin ehdokkaista valitsee muusikko, laulaja-sanoittaja Herra Ylppö (oik. Frank Mäntymäki). Hän pitää tärkeänä, että kirjasta löytyy aina ”taiteen imua: Kaupallista potentiaalia voikin olla jo vaikea ennustaa, koska tyylilajeja on monia. Kirja voi olla helppo, vaikea tai kaupallinen, mutta siinä pitää aina olla potkua,” hän korostaa. 

  


 


Ei kommentteja: