perjantai 1. joulukuuta 2023

1. luukku: Muistetaan tämä – kaikki eivät innostu joulusta










Ryan T. Higgins: Mörri joulupukkina, suomentanut Raija Rintamäki, 40 sivua, Kumma 2023.

 

 




Mörri-karhu ei pitänyt joulusta.

 

Yleensä se pysytteli petissä läpi talven ja jätti koko jutun väliin. 

 

Mörrin perhe halusi kuitenkin nauttia kodikkaasta lumijoulusta yhdessä.

 

 

Yhdysvaltalaisen Ryan T. Higginsin äkeä Mörri-karhu on seikkaillut aiemmin kuvakirjoissa Mörri HanhiemonaMörri muuttaa ja Hotelli Mörri (Kumma v:sta 2020).


Higginsin kuvakirjojen jujuna on usein sarjakuvamainen kerronta.


Kuvitusnäytteitä Mörri joulupukkina -kirjasta löytyy täältä.

 

Mörrillä on punainen lämmin nuttu, jonka se pukee päälleen lumitöihin. 


Pikku otus luulee sitä joulupukiksi, ja sana kiirii nopeasti eteenpäin. 


Pian sen kotiin tulee laumoittain muita metsän eläimiä kertomaan, mitä ne haluavat joululahjaksi. 

 

Ja Mörrin ilme synkkenee entisestään, kun eläinlasten vanhemmat pyytävät sitä viemään homman loppuun asti eli toimittamaan lahjat lapsille jouluaattona.

 

Moderniin jouluun liittyy keskenään usein jopa ristiriitaisia odotuksia, toiveita ja oletuksia. Kaikkien ei ole pakko pitää joulusta.

 

Higginsin kuvakirja kyseenalaistaa jouluaiheisten kuvakirjojen kliseet: kirjan lopussa Mörri ei koe valaistumista ja löydä itsestään joulun henkeä.

 

Ja se on ihan ookoo.

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: