keskiviikko 13. joulukuuta 2023

13. luukku: Hyvät teot palkitaan jouluna














Ulrike Fischer & Barbara Korthues: Jouluksi kotiin, Takku! Suomentanut Seija Kallinen. 32 sivua. Mäkelä 2023.

 

 



Lastenkirjallisuuteen ja kädentaitokirjoihin keskittynyt Kustannus-Mäkelä julkaisee vuosittain ylivoimaisesti eniten jouluaiheisia käännöskuvakirjoja.

 

Niinpä myös tämän vuoden valikoimasta löytyy runsas kattaus tunnelmaltaan erilaisia kirjoja helpottamaan joulun odotusta. 

 

Saksalainen Jouluksi kotiin, Takku!  toisintaa lapsentajuisesti H. C. Andersenin uudenvuodenaattoon sijoittuvasta Pieni tulitikkutyttö -sadustakin tuttua asetelmaa: kaikki eivät voi kokoontua yhteiseen, yltäkylläiseen perhejuhlaan.

 

Maailma ei voisi näyttää enää kauniimmalta. Ilmassa leijailee lumihiutaleita, ja vähitellen puut, talojen katot ja kirkontorni peittyvät valkoiseen huntuun. Mutta Takku ei sitä huomaa. Olen ihan yksin, se ajattelee. Kukapa haluaisikaan tällaista pörröturkkista koiraa, jolla on korvatkin vinossa? Eläinhoitolan rouva Piirainen on löytänyt kaikille muille koirille kodin. Jopa isokokoiselle Pontukselle, vaikka se on oikea suursyömäri. Vain Takku oli yhä kotia vailla. 

 

Takku kiertää ympäri kaupunkia, mutta kukaan ei halua sitä kuokkavieraaksi.

 

Lopulta koira päätyy voipuneena maatilalle, jonka tallista se saa suojan. 

 

Takku pelastaa pienen karitsan jouluyöstä. Hyvä teko palkitaan, kun maatilan emäntä toivoo Takun jäävän taloon emännän iloksi.

Ei kommentteja: