perjantai 15. joulukuuta 2023

15. luukku: Voiko Joulupukki olla jopa Roope-ankkaa rikkaampi?














Walt Disney: Aku Ankka ja eläinten jouluparaati. Seitsemän tarinaa, eri kirjoittajia, kuvittajia ja suomentajia. Toim. Katariina Heilala, esipuhe Jukka Heiskanen, 310 sivua, Tammi 2023. 

 





 

Aku Ankka ja eläinten jouluparaati on selvästi koostettu Disney-nostalgian ehdoilla. 

 

Kokoelman kaikki tarinat on nimittäin julkaistu aiemmin erillislaitoksina Sanoma Osakeyhtiön Lasten oman kirjakerhon Disneyn Satulukemisto -sarjassa vuosina 1974–1989. 


Jukka Heiskanen, joka työsketeli Aku Ankka -lehden päätoimittajana vuosina 2003–2011,  luotaa Walt Disneyn kirjakerhon vaiheita Yhdysvalloissa. Kokoelma juhlistaa myös Walt Disney -yhtiön satavuotisjuhlavuotta.

 

Viisi ensimmäistä tarinaa – Kolme pientä porsasta, Kana Kot, joka pelkää taivaan putoavan päälleen, Härkä Ferdinand, Bambi ja Viluinen pingviini – eivät liity mitenkään jouluun, mutta Pikku Aasin tarinan kautta päästään suoraan jouluevankeliumin tapahtumiin. Pikku aasi ei suoriudu sille varatuista monista töistä, mutta pieni poika uskoo että sille on varattu jokin tärkeä tehtävä.

 

Suomalaisena kuriositeettina mukana on lastenkirjailija Ritva Toivolan ja graafikko Masa Pulkkisen tarina Aku Korvatunturilla, joka on ilmestynyt Lasten oman kirjakerhon kirjana vuonna 1982. 


Toivola on nivonut siihen suomalaista paikallisväriä, kun Aku ja veljenpojat ja Roope-ankka lähtevät yhdessä Korvatunturille selvittämään, voiko Joulupukki olla jopa Roopea jollain tavalla rikkaampi. 



Roope-ankka vaikuttuu Korvatunturin revontulista.
Masa Pulkkisen kuvitusta Ritva Toivolan tarinaan Aku Korvatunturilla
kokoelmassa Aku Ankka ja eläinten jouluparaati (Tammi 2023) 


 

Roopesta oli sietämätöntä ajatella, että Joulupukki olisi häntä rikkaampi. Hän pestasi Akun ohjaamaan lentokonetta, ja pojat saivat tulla mukaan apulaisiksi. 

– Nyt lennetään Korvatunturille, Roope sanoi. – Joulupukilla on varmasti suuret timanttikaivokset. Ehkä hän suostuu lahjoittamaan yhden niistä minulle. Timanttikaivos olisi juuri sopiva lahja minunlaiselleni miljönäärille.

 

Masa Pulkkisen kuvitus on tehty puuväreillä. Disney-hahmot ovat tunnistettavia ja ikonisia. Kuvitustekniikkana puuväri tuo mukavaa rouheutta ja käsityön henkeä.

 

Roope saa myös tietää, että Joulupukilla on enemmän anteliaisuutta ja että hyvyys on kaikkein kallein asia maailmassa. 

 

 

 

Ei kommentteja: